21.4.2005

Mitä tehdä kun papupata porisee?

Olen jo monen vuoden ajan saanut erinäisiä kosmisia tai vähemmän kosmisia vihjeitä ympäristöstäni kehottaen siirtämään vuolaan verbaalisen ulosantini kirjalliseen muotoon. Minulla on ollut lapsesta saakka tapa, pahaksikin kutsuttu, selittää, höpöttää ja vaahdota mitä erinäisimmistä asioista kenelle tahansa joka jaksaa kuunnella. Jotkut jaksavat kallistaa korvansa pelkästä kohteliaisuudesta, useimpia eivät juttuni voisi vähempää kiinnostaa. Muutama promille on ilmaissut kiinnostuksensa, mikä on tietenkin vain lisännyt vettä puhemyllyyni ja nostanut vaahtoa entisestään.

On mielenkiintoista huomata, miten usein tylsistyneet katseet tulevat sellaisilta ihmisiltä, joiden omat jutut ovat joko vähintään yhtä typeriä kuin omani, tai niiltä joiden jutut ovat joko umpitylsiä tai peräti olemattomia. Kouluvuosina (joita en muistele kaiholla) eräs luokkatoverini jaksoi aina koota nähtäväkseni todistusaineistoa siitä, miten juttuni tylsistyttivät sekä häntä että hänen hoviaan. Nykyään kun näen tätä naista, eli onneksi harvoin, en voi olla ajattelematta miten täysin keskinkertainen ja haukotuttavan normaali hän on. Jos oikein pinnistän, saatan muistaa kymmenen yhteisen kouluvuotemme ajalta ehkä kaksi kertaa, kun hän on päästänyt suustaan jotain omaperäistä tai uskaliasta. Useimmat muistikuvani tästä tytöstä liittyvät mielistelyyn, konsensushakuisuuteen ja kaikenlaisen vastavirran epätoivoisiin tukahduttamisyrityksiin. Toivon hänelle kuitenkin pelkkää hyvää omaan elämäänsä, tosin itselleni en sitä elämää haluaisi.

Toinen tapaus on eräs opiskelukaverini, jonka papupata porisee vähintään yhtä usein kuin omani. Mielenkiintoista kyllä, hän on käskenyt minua olemaan useasti hiljaa lauseella "taas sä vaahtoat, eiksä vois oikeesti lopettaa?". Usein tätä käskyä seuraa jokin hänen oma, ties mistä taivaan sfääreistä revitty, tarinansa, johon vastailen hymähdellen, suunnitellen usein seuraavan päivän kauppalistaa tai graduni johdantokappaletta. Jonain päivänä keskeytän hänen höpinänsä sanomalla lyhyesti, ettei minua kiinnosta. Tämä henkilö on kuitenkin sen verran hyvä ystävä, etten halua loukata häntä. Minusta olisi vain mukavaa jos hän tajuaisi, etteivät tarinat ole automaattisesti mielenkiintoisempia vain koska ne ovat hänen tarinoitaan.

Seuraavan kerran kun käskette jaaritteluun taipuvaisen kaverinne olemaan hiljaa, miettikää miksi teette niin. Ovatko hänen juttunsa oikeasti tyhmiä? Hyvä on. Ehkäpä hän tietää sen itsekin ja vain pitää puhumisesta? Ärsyttääkö teitä, että hän vie kaiken huomion ja teille ei jää sijaa valokeilassa? Ihan kiva. Menkää siinä tapauksessa itseenne ja miettikää, oletteko oikeasti edes huomion arvoisia, mielenkiintoisia ihmisiä. Oletteko kateellisia hänen verbaalin ulosantinsa monipuolisuudesta? Hyvä jos myönnätte sen. Koettakaa siinä tapauksessa päästä kateudestanne yli tai hankkikaa persoonallisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails