8.7.2005

La cuisine


Olen huvittuneena seurannut suurta ruokasotaa, joka on hiipinyt Eurooppaan viime viikkoina. Minusta koko touhu on joko hauskaa tai säälittävää, osanottajasta riippuen. Kaikista hilpeintä on ollut seurata vanhaa kunnon Ranska-Englanti -maaottelua, joka tarjoaa aina yhtä hyvät naurut.

Nyt on minun vuoroni pistää lusikkani soppaan.

Muutamia kuukausia sitten istuin ystäväni kanssa syömässä lounasta yliopiston täpötäydessä ruokalassa. Viereemme istui neljän nuoren ranskalaismiehen seurue, jotka ryhtyivät keskustelemaan äidinkielellään kovaan ääneen suomalaisesta ruuasta ja suomalaisten suhtautumisesta ruokaan. He eivät voineet ymmärtää, miten suomalaiset voivat arvostaa pihvejään enemmän kuin he arvostavat argentiinalaisia pihvejä, sillä "kaikkihan tietävät", että argentiinalainen naudanliha on maailman parasta. Yleisesti ottaen he olivat aivan hämillään siitä, että suomalaiset tekivät jotain niinkin uskomatonta kuin arvostivat ruokaansa ja suosivat kotimaisia elintarvikkeita ulkomaisten sijaan.

Kamalaa, tiedän.

Satuin salakuuntelun lomassa vilkaisemaan poikien lautasia. Annosten valtavasta koosta, (suomalaisen) leivän, (suomalaisen) voin ja juoman päätteestä olisi voinut luulla, etteivät he olleet koskaan ruokaa nähneetkään. Minulle heidän lautasillaan ollut ruoka olisi riittänyt vallan hyvin kahdelle aterialle.

Tarinan opetus: joskus ihmiset puhuvat yhtä, mutta tarkoittavat toista. Pääasia on, että ruokaa on riittävästi sillä ruoka on hyvää ja syöminen kivaa.

Kuinkakohan järkyttyneitä pojat olisivat muuten olleet, jos olisin paljastanut heille kielitaitoni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails