20.9.2006

Huomaavaisuudesta.

Mussuliini kirjoitti siitä, miten hän tavallaan kaipaa Ranskassa saamaansa huomiota. Suomessahan ei pahemmin naisille kadulla vislailla tai ehdotella, Ranskassa kyllä sitäkin enemmän.

Toisaalta ymmärrän Mussuliinia. Vaikka kaikenlaisten tyyppien ehdotukset ja tuijottelut kävivätkin Ranskassa ärsyttämään, on sikäläisessä kulttuurissa kuitenkin sellainen hauska flirttaileva pohjavire, joka puuttuu täältä. Olihan se hauskaa kun jopa leipomon täti saattoi hiukata hymyssä suin "nätille neidille hauskat päivänjatkot" ja nähdä kuinka kulmaravintolan pitäjä jutteli ja hymyili kanta-asiakkailleen. Suomessa ollaan aina hyvin asiallisia. Useimmiten se on hyvä asia, mutta joskus kaipaisi hieman pilkettä silmäkulmaan.

Toisaalta en kaipaa niitä Pariisin kaduilla majailleita limaisia, ällöttäviä ja rasittavia vislailijoita ja tuijottelijoita ollenkaan. En todellakaan kaipaa sitä, että jouduin joskus kaupan kassalla odottamaan vaihtorahojani sillä aikaa kun finninaamainen kassasetä uteli kansallisuuttani rasvainen hymy naamallaan. Minua luultiin aina saksalaiseksi ja sekös oli eksoottista. "Kun te olette noin pitkä ja ooh ja aah, te olette varmaan Saksasta ja ooh ja aah" minulle sanottiin. En kaipaa sitä, etten kerran päässyt kadulla parin idiootin ohi koska he ajattelivat että ulkomaalaiselta tytöltä saa heti. Eivät saaneet, idiootit.

Kai sitä pitää vain itse hymyillä ihmisille mahdollisimman paljon, niin aina saa hymyn takaisin. Paitsi jos kyseessä on limainen ällötys. Silloin saa vain limaa takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails