20.3.2007

Voiko ihanammin päivä enää alkaa ja mennä sitten enemmän pieleen?

EDIT: Kortti löytyi. Se oli palautunut Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimistoon.

Tämä päivä alkoi niin hyvin. Heräsin aikaisin ja menin uimaan uuden työpaikkani henkilökunnan vapaa-ajantilojen uima-altaaseen. Työpäivä meni hyvin, sain paljon tehtyä ja muutenkin oli hyvä fiilis. Sitten lähdin töistä tapaamaan kaveriani kaupungille ja tajusin, että bussikorttini on hävinnyt. Olin juuri ladannut siihen kuukauden edestä arvoa.

Ostin kännykkälipun muistamatta, että se ei käy bussissa, mikä selvisi minulle vasta kun olin jo astunut bussiin. Tietenkään minulla ei ollut käteistä ostaa tavallista kertalippua. Bussikuski rupesi vinoilemaan, hän kun epäili, että minä olen vain tavallinen pummilla matkustaja. Paskiainen. Täräytin kyllä samalla mitalla takaisin. Hän ansaitsi sen.

Lopulta pääsin junalla (jossa kännykkälippu käy täällä Helsingissä) keskustaan. Myöhässä tietenkin. Ja niin jumalattoman pahalla tuulella, ettette uskokaan.

Huomenna pitää soittaa kaupungin liikennelaitokselle ja kysellä, olisiko korttini palautunut sinne. Aion myös tiedustella sitä työpaikan aulasta, jos se olisi vaikka tippunut pukuhuoneeseen tänä aamuna ja joku olisi sen sieltä löytänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails