18.9.2007

Sisäinen suunnittelijani.


Minä en näköjään osaa tällä hetkellä puhua muusta kuin muutosta. Koettakaa kestää.

Kävimme eilen Karhumiehen kanssa Ikeassa, tuossa pienen budjetin sisustajan jonkinasteisessa ykköskohteessa. Onnistuin välttämään pahimmat krääsät, mutta kovasti ne houkuttelivat. Kävimme Espoon Ikeassa, Vantaan liikkeeseen en ole vielä tutustunut. Samalla kun ideat lähtivät lentelemään minun päässäni ja huomasin horoskooppimerkkini taas nostavan päätään (olen Neitsyt, synttärit tulevana lauantaina), Karhumies - JONKA IDEA KOKO REISSU ALUN PERIN OLI - käveli vieressä nyrpeä ilme naamalla ja ilmoitti ykskantaan, että kaikki on rumaa ja tyhmää.

Saan kuulemma suunnitella uuden keittiömme ihan itse. Sehän käy! Latasin jo ikean keittiönsuunnitteluohjelman ja leikin sen kanssa koko eilisillan. Kaappien jäjestystä ei nykyisestä voi hirveästi muuttaa, mutta kokoa ja ulkonäköä sitäkin enemmän. Ihanaa saada kerrankin tehdä melko lailla juuri sellainen keittiö, jonka itse haluaa! Olen tähän mennessä elänyt muiden tekemien keittiöiden ja kylppärien mukaan. Kun putkiremontti tulee, menee kylpyhuonekin uusiksi ja senkin suunnitelmat muhivat jo päässäni.

Sitten hankitaan kaikenlaisia käteviä säilytyssysteemejä niin tavarat pysyvät aina siistissä järjestyksessä. Noin teoriassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails