11.3.2008

Mikä mättää, Ike ja Matti?

En ole pahemmin kiinnostunut julkisuuden henkilöiden yksityiselämästä, mutta joskus minunkin uutiskynnykseni ylittyy.

Ihmetteleekö kukaan enää, miten Suomen eduskunnassa voidaan harjoittaa seksuaalista häirintää, kun siellä istuu Ilkka Kanervan kaltainen tyyppi? Jätkä lähettelee minun verorahoillani tekstiviestejä joillekin povipommeille ja pitää itseään varmaan kovinkin menevänä ja seksikkäänä tapauksena. Hän on varmaan poliitikkona ihan pätevä, tosin viimeaikaiset puheet hänen puhujanlahjoistaan eivät nekään ole mairittelevia, mutta haluavatko suomalaiset että heitä edustaa maailmalla joku kulahtanut eilispäivän Shemeikka?

Entä pääministerimme sitten? Hajuton ja mauton Matti vie yhtä naista rosikseen ja toista treffeille, kameroiden edessä. Ja sitten hän ihmettelee, että miksi hänestä ollaan nyt niin kiinnostuneita.

Mistä tällainen käytös johtuu? Onko kyse vain median sairaalloisesta kiinnostuksesta, vai onko kyse myös siitä, etteivät monet julkisuuden ja politiikan henkilöt oikeasti osaa erottaa yksityistä ja julkista toisistaan? Joku Ahti Karjalainen sai aikoinaan harjoittaa haureutta pitkin poikin kaupunkia ihan rauhassa, jopa tiettyjen tahojen hiljaisella hyväksynnällä. Ajat ovat sittemmin muuttuneet ja poliitikoillakin on vastuu tekemisistään.

Yhtä asiaa vielä ihmettelen. Ahti Karjalainen, Ilkka Kanerva ja Matti Vanhanen. Onko suomalaisilla naisilla oikeasti näin huono maku miesten suhteen?

EDIT: Osataan sitä näköjään Jenkeissäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails