5.3.2008

Oi Yleisradio

SchizoBlogissa on viime aikoina ollut paljon puhetta lapsipornografian leviamisen estämiseksi tarkoitetusta laista, joka on osoittautunut melkoiseksi sudeksi. Ylipäätään se, miten toivottoman pihalla maamme päättäjät ovat netin ja sen käyttömahdollisuuksien suhteen, on surkuhupaisaa.

Eräs näistä tahoista on Yleisradio, jonka kalkkeutuminen on täydessä vauhdissa. Toisaalta YLE tarjoaa ajankohtaisohjelmiaan ja uutisiaan verkossa, mikä on ihan hyvä asia. Mutta toisaalta siellä sekoillaan digiaikaan siirtymisen kanssa oikein olan takaa, tiedotus ei toimi ja uudet kanavat jäävät lapsipuolen asemaan.

Ärtymykseni YLEä kohtaan kasvoi tällä viikolla kun sain tietää, että hieno Fitz ratkaisee (Cracker) jää ensi sunnuntain jakson jälkeen puolen vuoden tauolle. Kyseessä on yli 10 vuotta vanhan sarjan toinen uusintakierros. Sarjaa on esitetty sunnuntai-iltaisin vaihtuvaan katseluaikaan ja nyt, kun sarjasta olisi enää muutama jakso esittämättä, se heitetään epämääräiselle tauolle. Asiasta ei ole tullut YLEn puolelta mitään tiedotetta tai syytä tähän päätökseen.

Samoin on käynyt muillekin YLEn ulkomaisille laatusarjoille. Uuden Doctor Who -sarjan jaksot ovat jääneet ensimmäiseen tuotantokauteen. Ensimmäinen kausi uusittiin jo kertaalleen, jatkosta ei ole mitään hajua. Sen tilalle heitettiin sarjan heikompilaatuinen spin off-sarja Torchwood, jota sitäkin esitetään milloin mihinkin kellonaikaan. Jälleen kerran nettisivuilla ei ole sarjan jatkumisesta mitään tietoa. Parhaimmillaan sieltä löytyi kaksi vuotta vanhaa informaatiota.

Hesarikin taisi viime syksynä nostaa esiin klassikkokomedia Kyllä, Herra Ministerin ja sen jatkon, Kyllä, Herra Pääministerin kohtalon YLEn kynsissä. Ensimmäisen sarjan jaksot uusittiin kaikki, toisen sarjan uusinnat lopetettiin kahden jakson jälkeen kuin seinään. Sarja yksinkertaisesti katosi YLEn ohjelmakartalta, ilmestyäkseen salakavalasti ja vaivihkaa todella omituiselle ohjelmapaikalle jonnekin lauantaiaamupäivään jolloin koko sarja alkoi alusta. Jälleen kerran, YLE vaikeni kuin muuri.

Olin pari vuotta sitten elämäni epämiellyttävimmässä työhaastattelussa Yleisradiolla. Onneksi en saanut paikkaa, en haluaisi olla noin homeisessa lafkassa töissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails