28.8.2008

I get sick around, I can't stand to be around, I hate everything about you

Eläydyn fiktiivisiin tapahtumiin hyvin voimakkaasti. Tämä on iän myötä hieman vähentynyt ja nykyään annan vain niiden TV-sarjojen, elokuvien, kirjojen, sarjakuvien yms. joista todella pidän ja välitän, vaikuttaa minuun. Mutta kun ne vaikuttavat, ne vaikuttavat voimakkaasti.

Olen oikeassa elämässä ainoa tuntemani henkilö, joka ihan aidosti vihaa fiktiivisiä TV-sarjojen hahmoja. Aikaisemmin vihan kohteiden ykköspaikkaa piti Carrie Bradshaw. Tämä hahmo meni kuitenkin kasvamaan Sinkkuelämää -elokuvassa aikuiseksi ja pidettäväksi hahmoksi, ja näin ollen vihanikin laantui. Mutta ei hätää, seuraava kohde oli jo katsottuna.

Hänen nimensä on Bela Talbot. Supernaturalin kolmannen tuotantokauden toinen uusi hahmo, jota sarjan tuottajat ja käsikirjoittajat kilvan hehkuttivat ennen kauden alkua. Sarjaan kyseisellä kaudella lisätyistä kahdesta uudesta hahmosta hän oli se, josta minä odotin pitäväni. Vaan toisin kävi.

Hahmon idea oli sinänsä ihan hyvä, mutta toteutus suorastaan hävettävän huono. Hahmo oli epäuskottava, teennäinen, eikä liity itse sarjaan millään tavalla. Minua raivostutti ja nolotti katsoa, miten sarjan juoni seisahtui jarrut kirskuen ja muut hahmot menettivät puolet älykkyysosamäärästään joka kerta kun tämä hahmo ilmestyi ruutuun. Ämmä oli kuin Microsoft Wordin pikku bugit, jotka kaatavat sinänsä hyvän ohjelman vittumaisuudellaan ja turhuudellaan. Hän oli myös pääosassa siinä ainoassa Supernaturalin jaksossa, jota minä inhoan ja syy inhooni lepäsi vain ja ainoastaan tämän hahmon harteilla.

Pahinta kaikessa oli, että sarjan tuottajat ja käsikirjoittajat rakastivat häntä ja jaksoivat puolustella häntä vielä kun fanien viha ja raivo kyseistä hahmoa kohtaan kävi ilmi. Onneksi he tajusivat oman sarjansa parasta ja Bela kuolla kupsahti kolmannen tuotantokauden toiseksi viimeisessä jaksossa. Tanssin ympäri olohuonetta kyseistä jaksoa katsoessani.

Toivon totisesti, etten koskaan joudu kokemaan mitään niin kamalaa kuin mitä tämä hahmo oli. Pelkkä hänen ajattelemisensakin saa minut voimaan pahoin.

2 kommenttia:

  1. Olet kuin Nemi, joka sättii nallekarhuaan :) Mut sä et sättis Nallea koskaan, niin purat vihasi amerikkalaisiin fiktiivisiin blondihin - hyvä niin!

    VastaaPoista
  2. hölömörkö19:18

    Mä vihaan Heroesin Peteriä sydämeni pohjasta. Silloin harvoin kun se ei käyttäydy ärsyttävästi, niin pelkkä sen naama ärsyttää joka tapauksessa. Sen äänikin on sellasta pihinää :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails