31.1.2009

Friikit, nörtit, omituiset...normaalit?

Uusin Supernaturalin jakso pisti minut taas miettimään sekä omia kouluaikoja että ylipäätään omaa paikkaani sosiaalisessa ympäristössä. Kyseisessä jaksossa Sam ja Dean kävivät yhdessä monista vanhoista kouluistaan tutkimassa erikoisia tapauksia, joissa syrjitty oppilas oli hyökännyt kiusaajansa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Takaumista kävi ilmi, että nuorella Samilla oli kyseisessä koulussa ollut ongelmia ilkeän öykkärin kanssa, joka purki omaa pahaa oloaan ja syrjäytyneisyyttään muihin.

Minähän kuulun niihin ihmisiin, jonka mielestä kouluvuosissa parasta on se, että ne ovat ohi. Mutta kun puhe kääntyy inhottaviin luokkatovereihin, muistojen pinnalle pulpahtavat naamat eivät suinkaan kuulu pahoinvoiville "huonojen perheiden" lapsille, joista suurimman osan kanssa olin oikeastaan kavereita. Toki heidänkin joukossaan oli muutama ilkimys, mutta heidän tekonsa olen pystynyt asettamaan jonkinnäköiseen perspektiiviin. Minun kouluaikojeni kirouksena olivat ne "normaalit", "suositut", moraalista ylemmyyskompleksia potevat tytöt ja pojat, jotka elivät siinä käsityksessä, että on heidän asiansa kertoa muille miten näiden tulee elää elämäänsä.

Minun silmissäni juuri nämä "suositut" tyypit ovat aina olleet niitä friikkejä, ulkopuolisia, omituisia kummajaisia, joiden maailmankatsomus ja elämäntapa on outoa ja vierasta. Siksi olen joka kerta yhtä hämilläni, kun esimerkiksi jossain TV-sarjassa esitetään Tähtien Sotaa siteeraava, sarjakuvia lukeva, kauhuelokuvia katsova ja metallia kuunteleva ihminen jonain kummajaisena, jonka "pelastukseksi" koituu se, että hän "pääsee" niin kutsuttuihin suosittujen ihmisten porukoihin ja hänen elämänsä keskipisteeksi muodostuvat muoti, biletys, TOP 40-musiikki, tosi-TV ja ihmissuhdekuvioiden puinti vaniljamokkalaten äärellä. Kenen täysjärkisen ihmisen haaveena on muka muuttua tuollaiseksi? En voi kuvitellakaan.

Omaksi onnekseni olen onnistunut pysymään samanlaisena friikkinä jollainen olin silloin kouluaikoinakin. Ero menneeseen on, että nykyään sillä ei ole mitään väliä, mitkä kiinnostuksen kohteeni ovat tai eivät ole. Ne ihmiset, joille minä olin joskus punainen vaate, eivät ole olleet osa elämääni moneen vuoteen. Ja hyvä niin.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi10:38

    Odotapas vaan, jos saat lapsia. Hiekkalaatikkoseurasi voit vielä valita, mutta et lastesi hoitajia ja opettajia. Ne on yleensä juuri niitä jotka luulit jättäneesi kouluun. Siellä ne on odottamassa lapsiasi.

    t,
    kyyninen isosisko

    VastaaPoista
  2. Ajatus siitä, että Aino Poijärven, Tiina Korpelan ja Harri Janhusen kloonit olisivat odottamassa lapsiani, on kieltämättä aika pelottava. Toisaalta he voivat ehkä myös seurata isänsä jalanjälkiä ja päättää koulunsa ajatellen, että koulu oli kiva paikka ja Cooperin testi on hyvä keksintö.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails