16.1.2009

Kuusi asiaa minusta

Enpä ole taas aikoihin tehnyt mitään meemejä, joten tartun Maurelitan haasteeseen. Tässä siis kuusi asiaa minusta:

1. Yksi varmimmista tavoista lopettaa keskustelu kanssani lyhyeen on kuvitella, että periaatteen vuoksi eri mieltä oleminen on älykkyyden osoitus. En voi sietää sellaista! Minun mielestäni keskustelun tarkoituksena on aitojen mielipiteiden vaihtaminen, ei toisten ihmisten käyttäminen omiin egorunkkaustarpeisiin.

2. Rakastan kauhua lajityyppinä. Lapsena luin peiton alla silmät kiiluen kummitustarinoita, nykyään saan kauhufiksini lähinnä elokuvista ja televisiosta. Viime viikon aikana olen myös onnistunut koukuttautumaan Dead Space -nimiseen konsolipeliin.

3. Olen feministi ja ylpeä siitä. Tai ehkä oikeampi ilmaisu olisi "Tasa-arvo-nisti".

4. En halua asua maalla. Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja olen lähes aina asunut kerrostalossa kaupungin keskustassa. Minun on hyvin vaikea kuvitella itseni asumaan omakotitaloon jonnekin Vanhaslandiaan.

5. Olen asunut Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Belgiassa, Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa. Ruotsissa olen viettänyt yhden kesän. Suomessa olen asunut Helsingissä, Espoossa ja Turussa.

6. Supernatural on mielestäni paras TV-sarja tällä hetkellä. Sarjan neljännen kauden toisen puoliskon jaksot alkoivat Jenkeissä tällä viikolla. Suomessa sarjan kolmannen kauden jaksot alkavat huhtikuussa SubTV:llä. Sarjan kaikki kolme ensimmäistä tuotantokautta ovat saatavilla DVD ja Blu-Ray -julkaisuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails