5.1.2009

Verta jäällä

Nyt kun pakkanen on kiristynyt, aurinko paistaa ja luonnonvedet jäätyvät, monet ystävät ja tuttavat puhuvat posket innosta hehkuen luistelusta ja luistelemisen ihanuudesta. Minulle taas ajatus luistelemisesta ja luistimista tuo mieleen pelkkiä painajaisia.

Vihasin luistelua lapsena. En osannut, en pysynyt pystyssä. Minulla ei ollut kunnon luistimia, en ymmärtänyt miten niiden perkeleen rumien vimpaimien kanssa olisi pitänyt kyetä tekemään yhtään mitään ja vanhempani eivät vieneet minua lapsena kanssaan luistelemaan. Sen sijaan he pakottivat minut hiihtämään, sarjassamme "Tämän teen omien lasteni kanssa täysin eri tavalla, osa 1".

Ala-asteen liikunnanopettajamme oli ylipainoinen, epäreilu, täysin vailla minkäännäköisiä pedagogisia taitoja oleva veemäinen akka, joka häpeämättömästi suosi luokkamme supertäydellisiä, ylisuorittavia telinevoimistelijatyttöjä. Etenkin luistelutunnit olivat yhtä kidutusta. Opettajamme oletti kaikkien automaattisesti osaavan luistella, joten minkäännäköistä opastusta ei saatu. Piti vain itkua niellen potkia muiden perässä ja purra hammasta, kun yritti pysähdystä, käännöstä, tai - luoja paratkoon - takaperin luistelua. Mikäli pyllähti perseelleen jäälle tai törmäsi lumikinokseen, sai kuulla olevansa itse syypää sekä tietenkin laiska ja saamaton vätys. Muiltakin kuin opettajalta.

Minä, joka opin uimaan kolmivuotiaana ja hakkasin ne supertäydelliset ylisuorittavat telinevoimistelijatytöt uinnissa 6 - 0, muistan hyvin miten uimaopetukseen paneuduttiin heidän kohdallaan oikein huolella. Mutta luistelua ei tarvinnut kenellekään opettaa, sillä supertäydelliset ylisuorittavat telinevoimistelijatytöt osasivat sitä jo. Muista oppilaistaan liikunnanopettajamme viis veisasi.

Vieläkin kuulen hänen kimittävän, inhon väristyksiä aiheuttavan äänensä kun kävelenkin luistinradan ohi.

Nyt aikuisena olisi ehkä kuitenkin aika päästää menneestä irti ja uskaltautua radalle. Uskaltauduinhan myös kuutisen vuotta sitten hiihtoladulle vuosikausien tauon jälkeen. Kokemus oli ihan positiivinen, kun sain vihdoin ja viimein edetä omaan rauhalliseen tahtiini.

Joten mitäpä jos hankkisin kunnolliset, lämpimät, ei-puristavat luistimet, pukisin lämmintä ylle ja lähtisin jäälle haistattamaan sille sadistiselle menneisyyden akalle pitkät? Se saattaisi olla jopa ihan kivaa.

2 kommenttia:

  1. Upea uusi ulkoasu ! Pääsin vihdoin oikealta koneelta katsomaan, Domino rocks ! (Kännyllä näkyy outoa kyllä vaaleanpunainen taustabänneri ??!)

    Mullakin oli karsea jumppamaikka (montakin oikeasti), selkäkipuinen eli ei voinut näyttää eikä tehdä mitään, huulipunaa hampaissa ja lelli niitä telinevoikkaajia. Pfff.

    Mutta hiihto on uudestaan kivaa kun ei tarvi raahata suksia koulubussissa *traumat* ja luisteluakin kokeilin miehen kanssa, ostettiin alesta kotimaahan sopivat kamppeet.

    Omia muistelojani :

    http://www.maurelita.com/2007/01/va-y-avoir-du-s.html

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista kyllä, tämä kamala liikanmaikka ei onnistunut tappamaan intoani liikuntaan. Päinvastoin. Liikunta on oikein kivaa kun sitä harrastaa omaksi ilokseen. Mutta kiplailemista vihaan vieläkin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails