26.1.2009

Ystävät hämärän jälkeen

Silloin tällöin tulee nähtyä elokuva, joka jää kummittelemaan ajatuksiin pitkään sen näkemisen jälkeen. Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjan ja sen ensimmäisen kirjan pohjalta tehdyn elokuvan kimaltelevan muovisen teinivampyyrimaailman keskellä asustaa John Ajvide Lindqvistin kirjaan pohjautuva ja hänen itsensä käsikirjoittama Ystävät hämärän jälkeen (alkup. Låt den rätte komma in). Jonnekin 1970-80 -luvun taitteen talviseen tukholmalaislähiöön sijoittuva tarina kertoo ujosta ja hiljaisesta, kiusaajien piinaamasta 12-vuotiaasta Oskarista ja naapuriin muuttavasta samanikäiseltä näyttävästä Eli-tytöstä, joka pian paljastuu joksikin aivan muuksi kuin ihmiseksi.

Elokuvaa on hyvin vaikea kuvailla sanoin, sillä sen teho perustuu tunnelmaan, ääniin, kuviin, ja talvisen pohjoismaisen duunarilähiön ilmapiiriin. Oskaria esittävä Kåre Hedebrandt on koskettava omiin maailmoihinsa uppoutuneena poikana, jonka lapsuus loppuu sitä mukaa, mitä paremmin hän tutustuu Eliin.

Tunnistin Oskarin hiljaisessa, haaveilevassa ja ulkopuolisessa olemuksessa paljon itseäni tuon ikäisenä. Minäkin haaveilin tutustuvani taruolentoihin ja toivoin mielessäni joka päivä, että luokkamme hirmuhallitsijat sairastuisivat tai yksinkertaisesti katoaisivat elämästäni. Onneksi en kuitenkaan joutunut kokemaan samanlaisia kamaluuksia kuin mitä Oskar joutuu kestämään Molliksi, Pilliksi ja Pullaksi heti päässäni ristimieni kusipäitten käsissä. Loppukohtauksen aikana tunsin suurta tyydytystä Oskarin ja Elin puolesta, täysin järjen ja yhteiskunnan opettamien arvojen vastaisesti. Oli lohduttavaa kuulla elokuvateatterin hämärässä useampia "Jes! Hyvä! Hienoa" -tokaisuja.

Minulla on nyt kirjaston varausjonossa sekä Stephenie Meyerin "Twilight" että "Låt den rätte komma in". Katsotaan, kumpi tekee suuremman vaikutuksen.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails