13.6.2009

Kaksi elokuvaa, eri mielipiteet

Olen viimeisen viikon aikana nähnyt kaksi toiminta-/tieteiselokuvaa, joita on yleisesti ottaen haukuttu mutta joista olen itse huomannut pitäneeni huomattavan paljon. En todellakaan ole aina samaa mieltä kriitikoiden kanssa ja suoraan sanottuna ainakin Helsingin Sanomien elokuvakritiikin taso on viime vuosina ollut mielestäni todella surkea. Mutta nämä kaksi elokuvat onnistuivat yllättämään minut positiivisesti.


Päivä jona maailma pysähtyi ei sisältänyt kovin paljon toimintaa vaan keskittyi enemmän hahmoihin, keskusteluun ja taustoihin. Juuri siksi siitä pidinkin. Keanu Reeves oli aika lailla elementissää ilmeettömänä, mutta hyvää tarkoittavana Klaatuna joka on saapunut maan päälle potkimaan ihmiskuntaa takamukseen. Elokuvan loppu jäi minusta kyllä hieman vajavaiseksi, sillä mielestäni ihmiskunta tarvitsee kädestä pitäen opastusta siihen, miten muuttua ympäristöä kunnioittavammaksi. Toisaalta jos kaikki mekaaniset laitteet ovat pysähtyneet, niin muutoksen on pakko tapahtua. Minusta elokuva oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja hyvin koossa pysyvä paketti.








Terminator - Pelastus oli elokuva, jota menin katsomaan hyvin ristiriitaisin tuntein. Ihailen kahta ensimmäistä Terminator-elokuvaa aivan valtavasti ja pidän Terminator: Sarah Connorin aikakirjat -sarjasta todella paljon. Kolmannen Terminator-elokuvan olemassaolon haluaisin mieluiten unohtaa. Naispuoliset toimintasankarit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja Sarah Connorissa vaan on sitä jotain. Suureksi ilokseni sain todeta, että uusin Terminator-elokuva on erittäin uskollinen kahden ensimmäisen elokuvan hahmoille, tunnelmalle, ilmapiirille ja teemoille. Toki kaikki on hyvin vakavaa ja ankeaa, mutta sehän on Terminator-elokuvien tavaramerkki. Maailmanlopun tunnelmat ovat harvoin bileiden paikka. Ennen kaikkea pidin tässä elokuvassa siitä, että sen ihmiset olivat kaikessa kovuudessaan äärimmäisen inhimillisiä ja aitoja, rajuna kontrastina koneiden kylmyydelle. Ja hei, raskaana oleva Kate Connor (Bryce Dallas Howard) ei ollut mikään lasista tehty koriste, vaan täysiverinen osa tiimiä. Sitä on pakko ihailla.

2 kommenttia:

  1. Kiva että edes sinä pidit Termiksestä, kaikki kun sitä haukkuu. menen tämän itsekin katsomaan kun kerkeän ja veikkaan että pidän, kaikkien haukut vaan epäilyttää ;O)

    VastaaPoista
  2. Minä vaan en tykännyt kun se oli niin kliseinen ja epäuskottava. Minä en vaan voi tajuta, että miten jotain Skynettiä on vartioimassa vaan yksi Arskalta näyttävä Terminaattori? Miksei siellä ollut kokonaista armeijaa?

    Minä tykkäsin Marcus Wrightin hahmosta ja hänellä oli leffan paras kohtaus siinä kun sai tietää, ettei olekaan ihminen. Mutta muuten meni ei oikein iskenyt. Minä tykkään kovasti kahdesta ekasta Terminaattorista ja myös olen näiden rankkojen tätien fani - Sarah Connor rocks.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails