2.6.2009

Olen ruma ja läski

No en minä mikään ruma ole. Mutta läski. Vähän.

Tiedättekö mikä on ärsyttävintä ei-toivotussa painonnousussa? No se, että tietää olevansa hyvässä aerobisessa kunnossa ja että lihaskunnossakaan ei ole valittamista, mutta mahamakkarat vaan velloo ja tekee vaatteista pieniä. Miksi näin on? Koska minä olen tällainen pullahiiri, joka syö muuten terveellisesti mutta sitten puputtelee kaikenlaisia suklaita välipalaksi.

Lopputulos: Faijani katsoi minua viikonloppuna, halasi ja sanoi lempeästi, että minun tulee pitää kunnostani huolta. Isän hienovaraisella koodikielellä tämä tarkoittaa, että tyttärelle on tullut vähän ylimääräistä painoa joka pitäisi saada pois. Kiitos, isä. Tiedetään.


En ole koskaan elämässäni painanut näin paljon ja vain osa siitä painosta johtuu lihaksista tai pituudestani. Siispä asialle tehdään nyt jotain. Kaksi kertaa viikossa tapahtuvan rankan Savate Formen sekä päivittäisen työmatkapyöräilyn lisäksi menin nyt liittymään kuntokeskuksen jäseneksi. Jäsenyyteen kuuluu kaksi sessiota personal trainerin kanssa. Lisäksi olen hyvän ystäväni ja työkaverini kanssa tarkistanut ruokavaliotani. Se sujuu paremmin, kun lounastauolla on ystävä komppaamassa ja tsemppaamassa. Kaveri on hoikka kuin mikä, mutta haluaa muuten vaan pitää kunnostaan huolta.

Jos ei tästä päästä palautumaan normaaliolotilaan, niin sitten ei mistään!

Kuva mahtavasta Eva Wahlströmistä täältä. Tuolta kun näyttäisi....

3 kommenttia:

  1. Käytkö Formessa? Minänkin kävin, joskus 4-5 vuotta sitten parin vuoden ajan kunnes vaihdoin Thai boxingiin tietyistä syistä ;O) Se on mukavaa mutta Thai meni mulle paremmin kun sai mättää reilusti ;O) Mullakin on tosi hyvä kunto, jaksan kävellä tuntikausia ja kilometri-kaupalla, en vain näytä siltä...krhm...

    VastaaPoista
  2. Ei varmaan ole ketään naista, joka ei silloin tällöin ajattelisi olevansa "ruma ja läski" ;-) Tuo sinun kuntoilumäärä kuulostaa kyllä kunnioitettavalta, sanoo ihminen, joka mieluummin vaan makaa sohvalla kuin tekee mitään fyysistä. Pullahiiri itsekin, mutta koitan sitten kompensoida tätä liikkumattomuuttani sillä, että muuten syön vähemmän... tiedän, ei kovin terveellistä ;-)

    VastaaPoista
  3. Joo, käyn Formessa jo toista vuotta. Tykkään kamalasti, etenkin siitä säkin hakkaamisesta. Tuntuu hyvältä katsoa, kun jalka nousee tunti tunnilta korkeammalle. :-)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails