15.10.2009

House of Waxista Lukijaan

Katsomme Karhumiehen kanssa kohtuullisen paljon elokuvia, mutta jostain syystä en koskaan oikein saa aikaiseksi kirjoittaa niistä tänne. Facebookiin toki päivitän näkemäni elokuvat, mutta ei se ole aivan sama asia.

Nuorempana pidin elokuvapäiväkirjaa, johon liimasin kaikkien näkemieni elokuvien leffalippujen kannat ja kirjoitin säkenöiviä arvioita koko 16 - 17 -vuotiaan kaikkitietävän tytön innolla. Minun pitäisi taas petrata tässä asiassa, elokuvat ovat kuitenkin yksi elämäni kestävistä iloista.

Viime viikonloppu meni hyvin vaihtelevien ja monipuolisten elokuvien parissa.


Mikaela kirjoitti jo Fanboys-elokuvasta, joka oli minulle hyvin hupaisa ja hauska tuttavuus. Joukko ystävyksiä ja hardcore Star Wars -faneja päättää vuonna 1998 tehdä eeppisen matkan Skywalker Ranchille nähdäkseen Episodi I:n raakaversion ennen sen ensi-iltaa. Fanboys on ennen kaikkea elokuva faniudesta, aihepiiri johon minä samaistun täysillä. Päämäärä ei ole tärkein, matka sinne on kaikki kaikessa. Ei edes tieto siitä, että Episodi I oli melkoista kuraa ainakin muihin Star Wars -elokuviin verrattuna, vienyt iloa pois tästä elokuvasta.



House of Wax puolestaan oli juuri sellainen, joksi sen kuvittelinkin. Supernaturalia siteeratakseni, se oli "trite, clichéd, and overall craptastic". Vuokrasin tämän elokuvan vain Jared Padaleckin takia, viime viikon Supernaturalin jakson inspiroimana jossa hän ja Paris Hilton näyttelivät taas yhdessä. Pahinta, mitä kauhu- tai toimintaelokuva voi olla, on tylsä. Ja sitä tämä leffa on. Loputtoman, tavattoman tylsä. Päähenkilöt ovat idiootteja ja sinänsä mielenkiintoinen taustatarina jää pelkäksi torsoksi. Mutta mitä muuta sitä voisikaan tällaiselta teinikauhulta odottaakaan?



Clint Eastwoodin ohjaama Gran Torino oli puolestaan aivan toista maata. Se oli mielenkiintoinen ja koskettava elokuva aidon tuntuisista ihmisistä. Eastwoodin hahmoa voisi kutsua rasistiseksi vanhaksi kusipääksi, mutta se ei kerro totuutta. Hän puhuu niin kuin puhuu ja sanoo mitä sanoo koska se on hänen tapansa ja se on se, mihin hän on tottunut. Sydämessään tämä mies ei kuitenkaan ole rasistinen eikä ennakkoluuloinen, vaan osoittaa olevansa täysin kykenevä ja halukas hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat, ihonväriin ja sukupuoleen katsomatta. Eastwood on sanonut lopettavansa näyttelemisen tämän elokuvan jälkeen ja sellaisena jäähyväistyönä se sopii hänelle enemmän kuin hyvin.


Saimme myös viimein katsottua elokuvan Lukija, joka teki kirjana minuun aikoinaan hyvin suuren vaikutuksen. Kirjan lukemisesta on jo aikaa, joten en voi verrata näitä kahta keskenään, mutta minä pidin tästä elokuvasta hyvin paljon. Kate Winslet teki vahvaa työtä, mutta ennen kaikkea kiinnitin huomiota David Krossin esittämään nuoreen Michaeliin. Hän toi kokemattomaan, ensirakkaudesta huumaantuvaan 15-vuotiaaseen poikaan niin uskottavia ja suloisia piirteitä. Kaikki se epävarmuus, hapuilevuus ja sydänsuru tuli tämän nuoren miehen esittämänä hyvin aidolla tavalla esiin.

1 kommentti:

  1. Kuten jo Mikaelalle kommentoinkin, Fanboys on niin täynnä sisäpiirivitsejä, että ei varmaan kaikille avaudu, mutta meille, jotka itsekin ovat noita Fanipoikia ja -tyttöjä, tämä on ihan must katsottavaa.

    Kiitos muuten muistutuksesta, kun olin sekoittanut asian, että Gran Torino olisi Eastwoodin viimeinen ohjaustyö - mutta sehän olikin viimeinen näyttelijätyö. Gran Torino on siinä mielessäkin mielenkiintoinen elokuva, että hyvin huijasi minut odottamaan ihan erilaista loppua.

    Lukija on minulta *vieläkin* katsomatta... Shame on me.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails