22.10.2009

Komplekseja, minullako?

Uusimmassa Trendi-lehdessä oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu juttu ulkonäkökomplekseista. Siinä neljä naista kertoi avoimesti omista ulkonäköön liittyvistä paineistaan, jokaisella oli oma trauman aiheuttaja. Yksi inhosi isoja, urheilullisia reisiään, yksi mahaansa, yksi leukaansa ja yksi pituuttaan. Etenkin pitkän naisen kertomus kokonsa aiheuttamista paineista pysäytti. Mutta ei siksi, että samaistuisin häneen. Vaan siksi, että minulla ei ole koskaan ollut minkäännäköisiä komplekseja fyysisen kokoni suhteen.

Minut on mitattu viimeksi terveydenhoitajan vastaanotolla lukiossa ja silloin mittanauha näytti 182,5 cm. Olin koulussa aina luokkani pisimpiä, vaan en koskaan pisin. En ole koskaan, missään elämäni vaiheessa, ollut mikään hoikkeliini. Päinvastoin. Painoni on hoikimmillaan ollut normaalin painorajojen keskivaiheilla ja korkeimmillaan valitettavasti jopa ylipainon puolella. Olen, kuten eräs työkaverini hauskasti ilmaisi, "Sellainen Brigitte Nielsen -tyyppinen". Tai kuten eräs entinen koulukaverini (pieni thaimaalainen tyttö) ihailevasti sanoi, "Viikinkinainen".





Tässähän ovat jo sitten kaikki ulkonäkökompleksin ainekset kasassa, eikö? Näin ainakin ympäristöni mielestä. Jos olisin sellainen 55 kg painava spagettijalka, niin ympäristö tajuaisi varmaan olla hiljaa. Mutta koska kehtaan pitää syömisestä sekä omata muutaman lihaksenkin, niin voi sitä paskanjauhajien määrää, joka asettuu oikein jonoksi asti kertomaan minulle mielipiteitään. Pahimpia ovat joko alemmuuskompleksia potevat miehet (näitä löytyy kaikenpituisina) tai pitkät vanhemmat naiset, jotka 30:n vuoden jälkeen yhä laahustavat matalakorkoisissa kengissään hartiat kasassa koska heidän kansakoulun liikunnanopettajansa oli joskus ilkeä. Nämä ihmiset ovat mestareita projisoimaan omia kompleksejaan ja sinnikkäästi elämään siinä käsityksessä, että heidän kompleksinsa ovat kaikkien komplekseja.

Miksei minulla sitten ole mitään kompleksia kokoni suhteen? Ympäristön yrityksen puutteesta se ei ainakaan johdu. Ala-asteella eräs pienikokoinen mutta suurisuinen poika haukkui minua läskiksi feministiksi (näkisipä minut nyt! :-D), teininä eräs minua 10 cm pitempi jätkä sanoi minun olevan liian pitkä (oli kuulemma oikeasti vähän ihastunut minuun), puhumattakaan kaikenlaisista tuntemattomista arkipäivän filosofeista. Valitettavasti myös perheeni ja sukulaiseni ovat osallistuneet yleisille pituudenruodintapäiville. Tämä on sinänsä erikoista, koska meidän suvussamme ei alle 175-senttisiä ihmisiä pahemmin näy. Mutta perheeni ja sukuni onkin minun mielestäni tässä asiassa vähän omituinen, joten olen jo kauan aikaa antanut heidän kommenttiensa valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

En osaa antaa kompleksin puutteelle muuta selityistä kuin että olen aina ollut tällainen. Olen aina ollut kavereitani pitempi. Minulla on aina ollut lihaa luitteni päällä ja ennen kaikkea, olen kokooni nähden sopusuhtainen. Kehoni mittasuhteet ovat kunnossa, en ole esimerkiksi koskaan kokenut, etten hallitsisi esimerkiksi käsiäni tai jalkojani. Olen elänyt tässä kropassa koko ikäni ja tässä kropassa tunnen oloni kotoisaksi. Niin se vain on.

Niin että kun seuraavan kerran näette kadulla kävelevän 180-senttisen amatsonin joka kävelee ryhdikkäästi pää pystyssä, muistakaa että se saatan olla minä. Ja ei, pituuteni kysyminen ei ole hyvä keskustelunavaus.

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Pitkät naiset ovat minusta kauniita. Minä olisin ihan mielelläni noin pitkä, vaikka olen toki sinut oikean pituutenikin kanssa (olen 161-senttinen). Mulla on aina se ongelma, etten yletä kaupoissa ylähyllyille. Kotona en yletä yhteen ruokakaappiinkaan, vaikka kuinka kurkottelen.

    VastaaPoista
  2. Se trendin juttu oli tosi hyvä, varsinkin kun kaikki naiset olivat niin kauniita.

    Mä taas olen meidän perheen tappi, 162 cm, ja äitini on 180 cm. Musta on ihanaa, että äiti on niin pitkä, vaikka sitä onkin siitä paljon kiusattu. Mä taas tykkään omasta pituudestani.

    Mutta kuiteskin jotenkin toi juttu oli loistava, kun tajuaa miten korvien sisällä noi kompleksit on.

    VastaaPoista
  3. Bisquits: Minulla ei taas tuota ruokakaappiongelmaa ole koskaan ollut, ja se tuntuu oikein kivalta. :-)
    Minä taas kolauttelen päätäni turhan usein kaikenlaisiin ovenpieliin, mikä on ärsyttävää. Ja kaverini eivät vieläkään ole kaikki oppineet säätämään kattolamppujaan oikealle korkeudelle. ;-)

    VastaaPoista
  4. Nooruska: Minä olen ehkä ollut joko todella hyvä blokkaamaan kiusaajien kommentit tai sitten syy on jossain muualla, mutta nuo kaksi mainitsemaani jätkää ovat oikeasti ainoat ihmiset, jotka muistan varsinaisesti kiusanneen minua pituudestani.

    VastaaPoista
  5. Aivan upeaa ;O) Olet melkoinen amatsoni ja tuollaisten PITÄÄKIN kävellä pää pystyssä, mikään ei ole karmeampaa kuin pitkä nainen joka yrittää saada kumaralla olemalla saamaan itsensä näyttämään lyhyemmältä. Ja minkä takia?
    Itse olen tasatasa kaikkea, eli keskimittainen ja painoinen ja SILTI muistan kun yläasteella joku poika haukkui minua laudaksi. Sen muistaa aina vaikka se olisi miten ohi heitetty.. No, en ole lauta enää...

    VastaaPoista
  6. Mikaelan kommentista tuli mieleeni, että minäkin muistan, kuinka eräs luokan poika haukkui minua laudaksi seiskalla. Se tuntui tosi inhottavalta. Kehityin naiseksi aika myöhään (mikä nyt myöhemmin ajateltuna oli vain hyvä juttu). Enpä ole minäkään enää lauta, terveiset vain KEIJOLLE Pohjois-Suomeen. ;-D

    VastaaPoista
  7. Kyllähän tuon ala-asteaikaisen suurisuisen mutta pienikokoisen pojan kommentit painostani tuntuivat silloin aika pahalta. Paino onkin minulle vähän arempi paikka.

    Mutta olen päättänyt, että koska en omaa laihan ihmisen ruumiinrakennetta, pidän sitten huolen siitä että se paino koostuu enemmän lihaksista kuin läskeistä.

    Sitten voinkin pistää viikinkikypärän päähän ja muuttaa Hollywoodiin. :-D

    VastaaPoista
  8. Hiphei! Aivan mahtava kirjoitus :) Pitkä viikinkinainen on upea asia ja siitä pitääkin olla ylpeä. Olipa millainen vartalo tahansa, kun sen kantaa pystypäin, on aina jotenkin viehättävä ja nostaa ihmisen arvoa muiden silmissä.

    Minä olen myös aina ollut luokkani pisimpiä, joskaan en ihan sinun mittoihin yllä. 174cm on minulla silloin joskus kouluaikana viimeksi mitattu tulos. Minulla meni pitkään, että opin käyttämään korkokenkiä, koska minua ahisti, jos menin miestäni pidemmäksi. Nyt viime vuosina olen vihdoin tullut sinuiksi pituuteni kanssa niin paljon, että en vierasta korkojakaan - ja voin huoletta sujauttaa 10 cm korot jalkaani :)

    Joo'o, minäkin olen kuullut olevani amatsooni ja kouluaikana olen ollut joidenkin poikien mielestä lauta. Whatever, enpä ole minäkään enää vaan ihan naisen näköinen, sanoisin.

    VastaaPoista
  9. Äh, siis itse olen aina tasaisin väliajoin törmännyt väitteeseen, että pitkät (ilmeisesti 171 sentin kanssa minut lasketaan näihin) tytöt eivät saisi käyttää korkokenkiä. Kovinkaan moni muu aihe ei saa verenpainetta yhtälailla hyppäämään kuin tuo...mitä korkeammat korot, sitä parempi! Taitaa kertoa enemmän arvostelijoiden omista komplekseista tuollaiset väitteet...

    VastaaPoista
  10. W: Minä en ole koskaan pahemmn käyttänyt korkokenkiä lähinnä siksi, että en ole koennut tarvitsevani niitä ja ne ovat minusta olleet epämukavat. Mutta nykyään omistan muutamat korkokengät joita käytän aina silloin tällöin. Ja ovathan ne mahtavat!

    Parhaiten kuitenkin viihdyn keskimittaisissa koroissa, ihan littanatkaan kengät eivät minulle sovi.

    Ihmisiä, joiden mielestä pitkien naisten ei pidä käyttää korkokenkiä, ei pidä kuunnella lainkaan.

    VastaaPoista
  11. Go girl! Hienoa! Olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kateellinen serkulleni koska hän kantoi kilonsa ylpeydellä. Nyt olen oppinut että ulkonäöllä ei väliä. Nautin itsestäni ja elämästäni täysillä. 177 cm äitini sen sijaan kärsii edellenkin siitä että ei voi käyttää korkokenkiä. Voi surku.. En voi muuttaa hänen mieltään mitenkään..

    VastaaPoista
  12. Anonyymi11:32

    On hyvä muistaa, että 20-25 vuotta sitten pitkille kasvaville tytöille tarjottiin hormooneita pituuskasvun pysäyttämiseksi. Eli vaikka moni muistaa paremmin sen ala-asteen ja ylä-asteen pojan kommentin kuin lääkärisedän höpinät vanhemmille, on näitä syitä komplekseille monta. Enää en usko, että tälläistä tapahtuu. Mutta onhan 70-luvulla syntyneellä sukupolvella ja sen jälkeisillä ollut ihan eri tavalla ruokaa ja tervyttä tarjolla, joten ei ihme että ovat kasvaneet niin hyvin.

    t, Anzin isosisko

    VastaaPoista
  13. Niinhän minäkin söin niitä pituuskasvua estäviä hormoneita noin 1,5 vuotta. Huikealla menestyksellä, kuten voimme todeta. :-)

    VastaaPoista
  14. täällön yks joka ei meinaa aina yltää ees kaupan keskihyllylle :D kai sitä on aina ollut niin pippurinen ettei oo pahemmin kuullut juttua pituudestaan(mun tapauksessa siis sen puutteesta), tai jäänyt märehtiin?tai kenties iso ego korvaa puuttuvan pituuden? Tosin yhesti yks mies mulle tokas häntä jututtaessani "oot liian lyhyt, ei kiinnosta " :D (muah, nykyinen mieheni on mua 35cm pitempi..eikä oo haitannut elämää yhtään)

    sillä mennään mitä luontoäiti on antanut. pää pystyyn vaan oli sitte pitkä taikka pätkä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails