18.12.2009

Bestikseni Jukka Kajava ja Tapani Koivuniemi

Jälleen on se aika vuodesta, kun on aika katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut. Viime toukokuussa listasin, millä hakusanoilla blogiini tullaan. Puoli vuotta on mennyt, ovatko tulokset samat? Eivät ole.

Yhtä lukuun ottamatta. Arvatkaa mitkä sanat ne ovat? Kyllä, juuri ne:

Jukka Kajava

Jukka. Pirun. Kajava. Se mies ei jätä minua rauhaan kuolleenakaan. Vuosia revin hiuksia ja purin hammasta kun luin hänen juttujaan Hesarista ja nyt ihmiset löytävät tiensä minun blogiini koska olen joskus vuosia sitten maininnut hänen kuolleen. Olen sanaton hämmennyksestä sekä ennen kaikkea siitä, kuinka moni ihminen etsii Jukka Kajavasta tietoja netistä. Ja löytävät sitä kautta tiensä minun blogiini.

Tapani Koivuniemi ja hänen kulttinsa

Tämä on toinen hämmennyksen aihe. Olen kirjoittanut Koivuniemestä vain pari kertaa, mutta ilmeisesti se riittää Googlelle. Toisaalta, mitä enemmän ihmisiä tietää kyseisestä tyypistä, sen parempi.

Dibleyn kirkkoherra

Kun kirjoittaa nämä sanat Googleen, niin minun blogini tulee ensimmäisenä. Hiphei! Loistava sarja, suosittelen.

Moozement

Loistava palvelu kaikille treenaajille. Suosittelen lämpimästi, kohta sinne on kuulemma luvassa uudistuksia.

Naisen opas 1948

Mainitsin tämän yhdessä tekstissä kun hihittelin Audi-mies -kohulle. Ja se on tämän kuluneen puolen vuoden neljänneksi suosituin hakusana. Jep. Jep.

Mitä minun pitäisi ajatella blogini tilasta, kun sen suosituimmat hakusanat liittyvät yhteen kuolleeseen ärsyttävään TV-kriitikkoon ja yhteen hulluun kultin johtajaan? Kun suurimman osan ajasta kuitenkin kirjoittelen jostain aivan muusta? Tässäpä pohdittavaa uudeksi vuodeksi.

3 kommenttia:

  1. Aika jännää... Juttusi takia minäkin innostuin laittamaan Google Analyticsin päälle ja parin päivän toiminnassa olon jälkeen minulla taas top keywordina on Tony Curtis! =D (kirjoitin hänestä joskus keväällä synttärijutun)

    VastaaPoista
  2. Google Analyticsin antamat tiedot ovat kyllä aika mielenkiintoisia. Supernatural-blogini kolmanneksi yleisin hakusana on "jouluporno". Oikeasti. :-D

    VastaaPoista
  3. Jouluporno... =D Pitäisiköhän minunkin käydä katsomassa tuolla blogissa, että *mitä ihmettä* sinä siellä kirjoittelet? Kun en sarjaa ole seurannut, niin en ole siksi käynyt...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails