5.12.2009

The Covenant

Joidenkin elokuvien suhteen on ihan tyytyväinen, että niitä ei tullut koskaan vuokrattua tai käytyä katsomassa elokuvateatterissa. Eilen illalla televisiosta tullut The Covenant, tuo Renny Harlinin käynti teinikauhun maailmassa, on sellainen. Olen pitkään katsellut tätä leffaa videovuokraamossa miettien, että se voisi olla kivaa aivot narikkaan -viihdettä. Sitähän se olikin, mutta aivot joutui kuitenkin poistamaan pääkopasta tämän elokuvan aikana ehkä vähän liian monta kertaa jopa minun makuuni.

Elokuvahan kertoo joukosta nuoria poikia, joiden perheissä noitavoimat kulkevat isältä pojalle, aina esikoispojan kautta. Esimakua voimista saa 13-vuotiaana, täydet voimat pojat saavat 18-vuotissyntymäpäivänään. Tämä on sinänsä virkistävä ajatus, sillä yleensähän noidat ovat nimenomaan naisia. Poikien esi-isät ovat joskus noitavainojen aikaan tehneet keskinäisen sopimuksen suojella toisiaan ja peittää kykynsä, mutta yksi heistä rikkoi tämän lupauksen, paljastui ja poltettiin roviolla. Tämän suvun luultiin sammuneen, kunnes paljastuu että näin ei ole, ja suvun vesa tuleekin vaatimaan muiden voimia itselleen. Ne kun ovat addiktoivia ja vain jotkut osaavat hallita niitä oikein. Tästä sitten taistellaan ja heitellään voimapalloja toisten nivusiin.

Tarinahan kuulostaa jännittävältä ja idea on hyvä, mutta valitettavasti siihen ideatasolle se sitten jääkin. Pojat ovat komeita ja heitä on erittäin kiva katsella, mutta tarinan kuljetus, juonen käänteet, dialogi ja sivuhenkilöt ovat puisevia, kliseisiä ja täysin ennalta-arvattavia. Lisäksi päähenkilöt ovat välillä todella typeriä. Naishahmot ovat mukana lähinnä koristeena, keskushenkilön tyttöystävää näyttelevä aneeminen vaaleaverikkö on palkattu mukaan varmaan siksi että hän osaa olla koomassa vakuuttavan näköisesti. Muuta tehtävää hänellä ei oikeastaan ole.

Mutta sitä ei sovi kiistää, etteikö elokuva näyttäisi todella hyvältä. Päänelikkoa näyttelevä poikajoukko on ilo silmälle, kyllä heitä kelpasi katsella samalla kun yritti unohtaa muun elokuvan typeryyden.


3 kommenttia:

  1. Minä olen tietoisesti jättänyt tämän katsomatta, ja niin jätin myös eilen illalla ;-) Ja juttusi perusteella en siis ole menettänyt mitään siinä, että veivasin blogini mallin html:ää kahteen asti yöllä enkä katsonut tätä.

    VastaaPoista
  2. Minä vuokrasin tämän aikoinaan dvd:llä. Odotin leffalta aika paljon koska aihe kuulosti hyvältä ;O) Petyin melkein yhtä paljon kuin sinä, melkoista huttua mutta aina ei voi voittaa...

    VastaaPoista
  3. Minusta elokuvan huttu-tasosta sanoo aika paljon se, että jopa kaltaiseni huttu-fani piti sitä liian huttuna. Tästäkin olisi saanut parempaa viihdettä à la The Craft tai The Lost Boys, mutta eipä riittänyt Rennyn magia tähän elokuvaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails