Damn seagulls

Istuin tänään kahvilla ystäväni kanssa Aleksi 13:n edessä kun näin sen viimein omin silmin: Lokki vei naisen croissantin suoraan lautaselta! Naisasiakkaan silmä vältti hetkeksi, tämä rottaan verrattavissa oleva iljettävä otus kaarsi paikalle ja vei sapuskan parempiin suihin! Ei sentään kädestä ottanut. Nainen sai onneksi uuden croissantin varastetun tilalle.

Lokit ja citykanit: paistiksi vaan kaikki. Merellä lokeista on sentään hyötyä, kaupungissa niistä on pelkkää haittaa.

Kuva Hesarin sivulta.

Tuskainen viikonloppu

On sitten kesäloma aloitettu ryminällä. Tuska-festivaali on ollut jo parin vuoden ajan perinteinen ja hyvä tapa aloittaa kesäloma. Ajankohta on juuri sopiva, siellä näkee kavereita ja siellä on hyvä hengailla. Itse musiikki ei minuun aina niin vetoa, olen kuitenkin melodisemman hevin ja enemmän kevyemmän rockin kuin varsinaisen raskaan metallin fani.

Parasta Tuskassa on kuitenkin se, että sinne tullaan kuuntelemaan musiikkia. Ja koska alueelle saa tuoda omia alkoholijuomia (tölkit ja lasipullot on kielletty), kaikenlainen turha örveltäminen ja muita festareita vaivaava oksettava sekoilu on siellä minimissä. Kukaan ei vedä kossupullollista 15:ssa minuutissa ennen festivaalialueelle tuloa. Eikä sitä edes katsota siellä hyvällä, ne muutamat yleisön joukossa vellovat oksentelijat saivat lähinnä sääliviä katseita osakseen. Kuten allekirjoittanut lauantai-iltana. Hävettää.

Olipa ihanaa herätä tänä aamuna tietäen, ettei tarvitse mennä töihin. Nyt on aikaa pyykätä, hengailla kaupungilla ja mennä leffaan kummipojan kanssa katsomaan Coralinea. Olen lukenut Neil Gaimanin kirjan ja antanut sen joskus kummipojalleni lahjaksikin, joten odotan elokuvaa innolla.

Lepää rauhassa, Michael Jackson

Ensin Farrah Fawcett, nyt Michael Jackson.

Michael Jackson oli yksi suurimpia lapsuuden idoleitani, Bad-kasetti oli kovassa kulutuksessa. Vuosiin en ole häntä varsinaisesti fanittanut, mutta aina olen tuntenut tietynlaista etäistä kiinnostusta ja sympatiaa häneen.

Michael Jackson on surullinen esimerkki siitä, mitä hiljaiselle ja ujolle entiselle lapsitähdelle voi käydä kun hänellä ei ole elämässään muuta kuin julkisuus ja vahva tukiverkosto puuttuu.

Jackson on kuitenkin tehnyt kiistattomasti monta maailman legendaarisinta pop-kappaletta, kaikista sekoiluista ja karmivista skandaaleista huolimatta.

Rauha hänen sielulleen.

Onko nainen aina naiselle susi?

Jezebelissä esiteltiin uutta kirjaa, joka kertoo kahdesta naisesta jotka esittävät olevansa toistensa parhaita kavereita vaikka ovatkin jatkuvassa kilpailutilanteessa keskenään. Ilmeisesti kyseisen kirjan kirjoittaja on sitä mieltä, että tämä on ainoa naisten välinen ystävyystyyppi. Naiset eivät yksinkertaisesti voi olla ystäviä keskenään ilman että siihen liittyy juoruilua, selkäänpuukotusta ja nälvimistä.

Hölynpölyä, sanon minä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tajuan että minä en taida oikein sopia mihinkään tällaisiin ulkoa päin syötettyihin "faktoihin", joita naisille yritetään tunkea. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut kenenkään ystäväni kumppanista, minä nautin juoruilusta vain jos juorut ovat joko ainakin 95 % totta tai koskevat julkisuuden henkilöitä, en ole koskaan ainakaan tietoisesti puukottanut ketään ystävääni selkään, enkä varsinkaan ole ikinä missään olosuhteissa pitänyt ketään ystävääni kilpailijanani miesmarkkinoilla. Koska oikeasti, minun itsetuntoni ei rakennu sen pohjalle, kuinka moni mies tuijottaa takamustani.


Kammoan tilanteita, joissa joku toinen nainen ottaa minut uskotukseen ja alkaa puhua pahaa jostain kolmannesta osapuolesta, ihan vaan juoruilun ilosta. Menen silloin aivan täysin lukkoon, enkä tiedä yhtään miten reagoida, etenkin jos tämä kolmas osapuoli on minulle tuntematon. Vihaan ja halveksun sitä, että jotkut naiset huorittelevat toisia naisia, etenkin jos se tapahtuu pukeutumisen perusteella. Tämä saattaa kuulostaa dramaattiselta, mutta mielestäni naisten toisiin naisiin kohdistuva huorittelu ja muu halventava nimittely on suoranainen rikos.

Ja voi hyvänen aika sentään miten minua hirvittää olla sellaisten ihmisten (miesten tai naisten) seurassa, jotka vertailevat itseään, kotiaan, puolisoitaan, lapsiaan, työpaikkojaan, hiuksiaan, silmälasien kehyksiään, kynsiään, varpaitaan... jatkuvasti toisiin ihmisiin kitkerään ja halveksuvaan sävyyn! Se on paitsi inhottavaa, myös aivan äärimmäisen pitkästyttävää. Nykyään olen oppinut poistumaan tällaisista tilanteista takavasemmalle. Joskus tylystikin.

Mutta ennen kaikkea en ole ikinä voinut ymmärtää sitä naistyyppiä jolla ei ole yhtään naispuolista ystävää ja joka sanoo, etteivät naiset voi olla kunnolla ystäviä keskenään. Tämä nainen on joko sellainen käsittämätön olento, jolle miesten seksuaalinen huomio on kaikki kaikessa ja joka on kykenemätön näkemään muita naisia muina kuin kilpailijoinaan. Tai sitten hän on sitä tyyppiä, joka salaa vihaa itseään ja ulkoistaa vihansa koskemaan muita naisia. Tai sitten hän ei ole vain tavannut mahtavia, fiksuja, ihania naisia kuten minua. ;-) Ja kun sanon, etten voi ymmärtää, tarkoitan siis etteivät minun aivoni edes osaa käsitellä tällaista informaatiota. Ne menevät ensin jumiin ja vaativat täydellisen uudelleenkäynnistyksen voidakseen taas toimia normaalisti.


Mutta ehkä minussa ei ole mitään vikaa. Ehkä minä en olekaan friikki, koska ainakin Jezebelin naiset näyttävät olevan kanssani samaa mieltä ja minun ystäväpiirini koostuu laajalti samanmielisistä naisista. Mutta oli miten oli, minusta naisten väliset ystävyyssuhteet ovat yhtä hyviä tai huonoja kuin mitkä tahansa muut ystävyyssuhteet. Niissä on omat erityispiirteensä, mutta ne eivät ole yhtään sen korostetumpia kuin muutkaan erityispiirteet.

Lepää rauhassa, Farrah Fawcett

Farrah Fawcett, legendaarinen Charlien Enkeli ja yksi maailman tunnetuimmista seksisymboleista, nukkui pois tänä aamuna. Fawcettilla todettiin syöpä vuonna 2006 ja hän taisteli sitä vastaan siitä lähtien.

Farrah ei koskaan ollut oma suosikki-enkelini (Jaclyn Smith ja Kate Jackson olivat ihanimmat), mutta hänen leimansa populaarikulttuurin maailmaan ja kuvastoon on kiistämätön.

Twitter, tsirp tsirp

Minä olen vielä toistaiseksi onnistunut pysymään poissa Twitterin parista. Kokeilin Jaikua vähän aikaa sitten, tilini taitaa yhä olla olemassa, mutta se ei suoraan sanottuna tarjonnut minulle mitään.

Mitä Twitterissä on, mitä Jaikussa ja Facebookissa ei ole? Miksi minun pitäisi liittyä siihen ja seurata, mitä Lindsey Lohanin, Spencer Prattin ja Heidi Montagin kaltaiset turhat julkkikset tekevät päivittäin?

Te Twitteriä käyttävät lukijani, kertokaa minulle: Mitä Twitteristä saa irti? Mitä se tarjoaa? Miksi siihen pitäisi liittyä?

What Would Buffy Do?

Buffy Summers näyttää esimerkkiä siitä, miten Edward Cullenia tulisi oikeasti kohdella. Tätä hienosti tehtyä ja hulvattoman hauskaa pätkää jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan.



Via Jezebel.

(Tämän pätkän perusteella Edward Cullenin ja Robert Pattinsonin viehätysvoima menee minulta entistä enemmän yli hilseen.)

Juhannus

Hyvää juhannusta! Tässä kuva maailman parhaasta kokosta,eli meidän kokostamme.

Reaktiot

Viimein sain tuon reaktiot-toiminnon toimimaan tässäkin blogissa! Kyllä sitä väännettiinkin. Nyt rakkaat lukijani voivat äänestää, kuinka mielenkiintoisia tekstini heidän mielestään ovat. Tiedoksi kuitenkin että kaikki kirjoitukseni ovat mielenkiintoisia. Tuo "Nukahdin" -vaihtoehto on vain koriste. ;-)

Hauskaa juhannusta kaikille!

On niin helppoo olla onnellinen

Joskus saattaa vaikuttaa siltä, että olen aina pahalla tuulella. Tämä ei pidä paikkansa, sillä olen oikeasti aika tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni. Pientä hienosäätöä on ja välillä kaikki ottaa päähän, mutta yleisesti ottaen minulla kyllä menee hyvin. Ja olen siitä onnellinen. Tässä muutama syy.

Karhumies
Kun on taas viime aikoina tullut luettua kaiken maailman naisia vihaavien, katkerien, sovinististen kusipäitten vuodatuksia niin pidän entistä tiukemmin kiinni tästä minun ihanasta kunnon miehestäni.

Työ
Minä pidän työstäni. Työpaikastanikin pidän, vaikka siellä on ne omat ärsyttävät juttunsa. Missäpä ei olisi? Joskus tajuan että voisin olla vähän skarpimpi, mutta useimmiten saan positiivista palautetta.

Kunto
Hieman outoa sanoa tämä taannoisen läskipostaukseni jälkeen, mutta minulla on oikeasti aika hyvä aerobinen- ja lihaskunto. Jaksan tehdä rankkojakin urheilullisia suorituksia, en ole heikko, minulla on hyvä ryhti. Voisin olla notkeampi ja hartiat sekä alaselkä vihoittelevat joskus. Mutta muuten olen aika hyvässä kunnossa.

Perhe
Maailman ihanimmat ja ärsyttävimmät ihmiset. Ketkään kaksi henkilöä maailmassa eivät ärsytä minua niin pahasti kuin vanhempani, tosin Karhumies onnistuu siinä aika hyvin, mutta maailmassa on viisi ihmistä, joiden tuesta ja rakkaudesta voin olla sataprosenttisen varma. He ovat vanhempani, molemmat siskoni ja Karhumies. Ja he voivat olla varmoja minun tuestani ja rakkaudestani.

Alppila
On hämmentävää, miten hyvin olen tänne kotiutunut. Jos saisin valita, en muuttaisi täältä koskaan pois, niin mukavaa tässä kaupunginosassa on.

Taukoja

Eilinen AC/DC:n keikka vei kaikki mehut ja nyt koomailen töissä. Blogin päivittäminen on täältä hankalaa (tämä on lähetetty kännykällä) ja kommentteihin vastaaminen ei onnistu. Siitä pahoittelut. Lisäksi illat ovat olleet niin kiireiset,että Supernatural-projekti on myös ollut nukkumassa,mutta se pääsee taas kohta vauhtiin. Siitäkin pahoittelut. Viikon päästä alkaa loma, sitten on aikaa kaikelle kivalle!

Tytöt ei lue sarjiksia

Tytöt eivät myöskään katso kauhuelokuvia, harrasta scifiä, kuuntele heviä tai fanita TV-sarjoja. Paitsi jos heidän poikaystävänsä ja aviomiehensä tekevät niin. Ja ai niin, tietenkin jos näissä jutuissa esiintyy ihqui poikii!

Tämä on Los Angeles Timesin viesti San Diego Comic Conin, maailman suurimman sarjakuva- ja scififestivaalin, naispuolisille kävijöille. Lehdessä kun on ilmeisesti juuri herätty siihen, että naisetkin harrastavat scifiä, kauhua, yms.

Heillä on kuitenkin selvästi vaikeuksia tajuta, että me harrastamme näitä asioita koska ne kiinnostavat meitä ja että suurin osa harrastaisi näitä asioita joka tapauksessa. Me emme ole mitään miestemme jatkeita tai ikuisia teinityttöjä, joita raahataan tämäntyyppisiin tapahtumiin vastoin tahtoamme ja jotka jaksavat kiinnostua näistä lajityypeistä vain niin kauan kuin niissä on miehiä, joiden käsivarsia ja komeita hartioita voimme ihailla. Tai vastaavasti joitain ihme rakkaustarinoita joiden ääressä voi huokailla.


Toki komeat miehet ovat plussaa, aivan kuten kauniit naisetkin ovat joidenkin muiden mielestä plussaa, mutta tällaisten stereotypioiden viljeleminen on väsynyttä, rasittavaa ja aika loukkaavaakin.

Minä harrastan näitä "nörttimäiseksi" sanottuja asioita siksi, koska nörttinä oleminen on kivaa ja koska kauhu ja scifi on kivaa. Ne ovat minun harrastuksiani ja kiinnostuksen kohteitani.

Minulla on onneksi ollut suunnaton onni kohdata kanssanörtti Karhumies, joka katselee tällaisia stereotypioita nenänvarttaan pitkin. Mutta kuten kaikki naiset jotka vähääkään ymmärtävät hyvän päälle tietävät, nörttimiehet ovat miehistä parhaimpia.

Kuva Willowsta täältä.

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi, kierrän kriisiryhmänne kaukaa

Positiivisuuslista on kehitteillä, mutta ensin on saatava pari juttua pois mieltä kaivamasta.

Minua ottaa aivan tajuttoman rajusti päähän työpaikkamme nettirajoitukset. Ne eivät ota päähän ainoastaan siksi, että ne joissain tilanteissa rajoittavat työntekoa ja ovat suora työnantajan epäluottamuslause työntekijää kohtaan vaan erityisesti siksi, että ne ovat myös epäjohdonmukaisuudessaan suoranainen vitsi.

Me esimerkiksi pääsemme Ylen, Nelosen ja MTV3:n sivuille, mutta emme SubTV:n sivuille. Voimme luke Matin ja Mervin uusimmat käänteet MTV3:n viihdesivuilta ja Seiskan sivuilta, mutta iltapäivälehtiä emme pääse lukemaan. Ulkomaisia juorulehtia voi selata melkein niin paljon kuin sielu sietää, Perez Hiltonit kehiin vaan!

Blogeja voi lukea, mutta niiden tekstejä ei voi kommentoida eikä niiden kuvia nähdä. Paitsi jos kuvat on julkaistu Photobucketin kautta. Koska ilmeisesti esim. Flickr on paholaisen kätyri internetissä mutta Photobucket ei. Ja jos blogi on julkaistu WordPressin kautta, sitä pääsee sekä lukemaan että kommentoimaan. Mutta ainoastaan jos se on julkaistu käyttäen WordPress -alustaa. Jos blogi sijaitsee WordPressin omalla palvelimella, pääsy on kokonaan estetty.

Keskustelupalstoille pääsy riippuu kokonaan palstasta. Television Without Pityn foorumit ovat täysin vapaasti selattavissa ja siellähän minä tuhlailen aikaani välillä ihan piruuttani. Facebookista ja henkilökohtaisista sähköposteista on turha haaveillakaan ja YouTube nyt on muutenkin Pelsepuupin oikea käsi, ties mitä kouluammuskelijoita sun muita vandaaleja siellä liikkuu.

Minä otan tätä asiaa sitkeästi puheeksi joka käänteessä, pomoni ja koko osastomme on aivan yhtä kettuuntunut näihin rajoituksiin, mutta koska rajoitusten poistamiseen tarvitaan johtoryhmän jäsenen lupa ja johtoryhmän jäsenet ovat aina jossain muualla kuin missä heidän pitäisi olla (eli tässä tapauksessa takaamassa minun pääsyäni Facebookiin), niin ketutus jatkuu.



see more Lolcats and funny pictures


Toinen ärsytyksen aiheuttaja on aiheuttanut minussa ärsytystä jo hieman yli 20 vuotta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Olisikohan tietyn kansanosan pikkuhiljaa aika ymmärtää seuraavat asiat:

• Kaikki inhimilliset negatiiviset piirteet eivät ole suomalaisia erityispiirteitä.
• Ruotsi ei ole enää millään tavalla Suomea mitenkään olennaisesti edellä. Missään asiassa. Lauseiden aloittaminen sanoilla "Kun jo Ruotsissa tehdään näin" tai joillakin sen variaatioilla ei ole merkki puhujan kansainvälisyydestä ja edelläkävijyydestä. Vaan täysin päinvastoin.
• Edellinen pätee myös "Maailmalla toimitaan näin" ja "Euroopassa tämä on jo yleistä" -tyylisiin ilmaisuihin ja niiden variaatioihin. Usein ne eivät edes pidä paikkaansa. Ja ei, baijerilaisen Facebook-frendisi havainnot Suomesta viime kesän reilireissun perusteella eivät ole yleispätevää todistusaineistoa.
  
• Oman kansallisuutesi häpeäminen siksi, että pari maanmiestäsi/-naistasi käyttäytyy huonosti tai joku poliitikko tekee tyhmän päätöksen, on asia jonka sinun tulisi selvittää itsesi ja psykologisi kanssa. Älä joka tapauksessa avaudu siitä minulle, senkin säälittävä, nolo idiootti.
• Suomalaisten ihmisten, asioiden, tuotteiden yms. häpeäminen ja halveksuminen lähtökohtaisesti siksi, että ne ovat suomalaisia, ei tee sinusta trendikästä maailmankansalaista. Se tekee sinusta teennäisen idiootin.
  
• Jos olet suomenkielinen, mutta päättänyt käyttää esim. englantia pääasiallisena kommunikointikielenäsi Suomessa suomalaisten kanssa kuvitellen että se tekee sinusta hienomman ihmisen (joka siis tekee sinusta lähtökohtaisesti idiootin), niin pidä hyvä ystävä huoli siitä ettei se ole tankeroenglantia. Sillä mikäli sinulla nyt on pakottava tarve esittää jotain mitä et ole, niin olisi kohteliasta kanssaihmisiä kohtaan tehdä se tavalla, joka ei puolestaan aiheuta heissä häpeää.

see more Lolcats and funny pictures

Johan helpotti! Nyt on taas vähän parempi olo. ;-)

Sunday is my fun day

Aina välillä tajuaa sunnuntai-iltana viettäneensä melko hienon viikonlopun. Kävimme eilen melko spontaanisti kaverin kanssa kahvilla Lenin-puistossa, tuossa Alppilan salatussa helmessä. Kun Alppipuisto on aivan täyteen ammuttu, Lenin-puistossa on tilaa olla ja hengailla. Joskus on hyvä olla paikallinen.

Myöhemmin roikuimme meillä ja illalla tie vei toisen kaverin syntymäpäiväjuhlille Tauno Palo -puiston viereen, josta käsin ihailimme Helsingin yllä riehunutta upeaa myrskyä ja lähdimme kiertämään Kallion baareja. Miltä kuulostaa Bar Relaxin? Ummetuslääkkeeltä, eikö? Se on oikeasti aika mukava ja siisti paikka, iso olut 2,50 euroa. Suosittelen.

Sunnuntaiaamuna heräsin kymmeneltä leipomaan leipiä ystäväni baby showeriin, miettien koko ajan että mitä minä oikein olen tekemässä. Ajattelin, että ainoa tapa kokea joku baby shower on krapulassa. Täytetyt leivät olivat loppujen lopuksi melko muhkeita ja erittäin erikoisen näköisiä möhkäleitä, mutta hyviä ja maukkaita.

Ennen baby showeria kävimme kuitenkin Karhumiehen ja kavereiden kanssa aamiaisella Villipuutarha -kahvilassa ja sitä voin todellakin suositella. Paikka on aivan ihana, kaunis ja tunnelmallinen ja aamiainen on runsas, maukas ja kaikin puolin hyvä paketti. Viikonloppuisin tarvitaan pöytävaraus, niin suosittu tämä pieni paikka on.

Eikä siellä baby showerissa niin kamalaa ollut. Itse asiassa se oli vain tavallinen piknik Koffin puistossa jossa onnistuin syömään itseni ähkyyn. Kaveri sai lahjaksi Baby Dior -tutin. En edes tiennyt sellaisia tässä maailmassa olevan, mutta nyt tiedän. Oli kyllä söpö, ja ymmärrän toki että muodin orjaksi tekeminen pitää aloittaa heti. :-D

Nyt olen aivan kuitti ja odotan pääseväni nukkumaan. Huomenna taas töihin kiroamaan sitä, etten pääse päivittämään blogiani tai vastaamaan kommentteihin sieltä. (V*tutuslista ja onnellisuuslista ovat molemmat tulossa. ;-))

Kaksi elokuvaa, eri mielipiteet

Olen viimeisen viikon aikana nähnyt kaksi toiminta-/tieteiselokuvaa, joita on yleisesti ottaen haukuttu mutta joista olen itse huomannut pitäneeni huomattavan paljon. En todellakaan ole aina samaa mieltä kriitikoiden kanssa ja suoraan sanottuna ainakin Helsingin Sanomien elokuvakritiikin taso on viime vuosina ollut mielestäni todella surkea. Mutta nämä kaksi elokuvat onnistuivat yllättämään minut positiivisesti.


Päivä jona maailma pysähtyi ei sisältänyt kovin paljon toimintaa vaan keskittyi enemmän hahmoihin, keskusteluun ja taustoihin. Juuri siksi siitä pidinkin. Keanu Reeves oli aika lailla elementissää ilmeettömänä, mutta hyvää tarkoittavana Klaatuna joka on saapunut maan päälle potkimaan ihmiskuntaa takamukseen. Elokuvan loppu jäi minusta kyllä hieman vajavaiseksi, sillä mielestäni ihmiskunta tarvitsee kädestä pitäen opastusta siihen, miten muuttua ympäristöä kunnioittavammaksi. Toisaalta jos kaikki mekaaniset laitteet ovat pysähtyneet, niin muutoksen on pakko tapahtua. Minusta elokuva oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja hyvin koossa pysyvä paketti.








Terminator - Pelastus oli elokuva, jota menin katsomaan hyvin ristiriitaisin tuntein. Ihailen kahta ensimmäistä Terminator-elokuvaa aivan valtavasti ja pidän Terminator: Sarah Connorin aikakirjat -sarjasta todella paljon. Kolmannen Terminator-elokuvan olemassaolon haluaisin mieluiten unohtaa. Naispuoliset toimintasankarit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja Sarah Connorissa vaan on sitä jotain. Suureksi ilokseni sain todeta, että uusin Terminator-elokuva on erittäin uskollinen kahden ensimmäisen elokuvan hahmoille, tunnelmalle, ilmapiirille ja teemoille. Toki kaikki on hyvin vakavaa ja ankeaa, mutta sehän on Terminator-elokuvien tavaramerkki. Maailmanlopun tunnelmat ovat harvoin bileiden paikka. Ennen kaikkea pidin tässä elokuvassa siitä, että sen ihmiset olivat kaikessa kovuudessaan äärimmäisen inhimillisiä ja aitoja, rajuna kontrastina koneiden kylmyydelle. Ja hei, raskaana oleva Kate Connor (Bryce Dallas Howard) ei ollut mikään lasista tehty koriste, vaan täysiverinen osa tiimiä. Sitä on pakko ihailla.

She don't give a damn about her bad reputation

Kristen Stewart, joka tällä hetkellä tienaa vuokrarahoja esittämällä läheisriippuvaista vätystä siinä yhdessä vampyyripelleilysaagassa, esittää myös ensi vuonna erikoislaatuista teinityttöä.


Vaan ei aivan ketä tahansa, sillä Stewart on palkattu Joan Jettiksi tulevaan The Runaways-yhtyeestä kertovaan elokuvaan.

The Runaways on yksi parhaimmista tyttöbändeistä ikinä, ja bändeistä ylipäätään, ja Joan Jett on yksi maailman ihailtavimmista naisista. Odotan mielenkiinnolla, millainen elokuva heidän mielenkiintoisista ja välillä traagisistakin vaiheista saadaan aikaan.

Tiedän ihmisiä, jotka varmasti pahastuvat siitä, että puhtoiselta vaikuttava Stewart vetää ylleen rokkimimmin vermeet, ottaa kitaran käteen ja painuu lavalle laulamaan seksistä ja alkoholista. Heille voi vaan sanoa, että "...a girl can do what she wants to do and that's what I'm gonna do. An' I don't give a damn ' bout my bad reputation..."

Kuva ja uutinen via Jezebel.

Rokkarille morsian II

Pelimiehistä ja ällöttävästä esineellistämisestä puheenollen...


Noloista salaisista paheistani se kaikista noloin, vaan ei suinkaan salaisin, on varmasti Rokkarille morsian. En yleensä voi sietää tosi-tv:tä, mutta viime kesänä jäin täysin koukkuun Bret Michaelsin kamalaan peruukkiin ja sitä tavoitteleviin sekoileviin, kiroileviin ja kieroileviin mimmeihin. Väärä tyttö voitti mielestäni, vaikka Jes olikin kaikista oikeasti sympaattisin ja täysjärkisin. Mutta kakkoseksi jäänyt Heather oli tietyllä tavalla suosikkini.

Toinen kausi alkoi viime sunnuntaina Subilla ja meno näyttää jatkuvan entistä sekopäisempänä. Mikäli mahdollista, taloon on saatu vielä vähemmällä omanarvontunnolla varustettuja, vielä huonotapaisempia ja vielä hullumpia naisia teeskentelemään, että he ovat etsimässä rakkautta. Bret Michaels puolestaan saa lisää tissejä tuijoteltavakseen ja pitää paikalliset sukupuolitautien poliklinikat täystyöllistettyinä.


Pieni ääni pääni sisällä sanoo, että minun pitäisi tuntea suunnatonta paheksuntaa siitä, missä valossa sarjan naiset esitetään. Asetelma, jossa parikymppiset nuoret naiset tavoittelevat hampaat irvessä kulahtaneen ja rupsahtaneen eilispäivän keskinkertaisen rokkarin suosiota, on räikeän ja häpeämättömän seksistinen.

Mutta minun mielestäni kun tässä sarjassa Bret Michaels esiintyy vähintään yhtä naurettavassa ja säälittävässä valossa kuin hänestä kilpailevat naisetkin. Hän vielä yrittää niin vilpittömästi vakuutella yleisölle, että rakkautta tässä ollaan etsimässä. Juuri sitä, Bret. Eikä lisää levymyyntiä. Tämän takia tämä ohjelma jaksaa viihdyttää minua niin suunnattomasti.

Lisäksi se saa minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi. Koska minä, täydellisyyden ruumiillistuma, en ainakaan ole tuollainen limainen, sekoileva, ryyppäävä mielenterveystapaus. :-)

Eikä alla oleva klippi lakkaa naurattamasta. Bret Michaels saa tämän vuoden Tony-gaalassa laskeutuvasta lavasteesta päähänsä:

Harva niistä on rautaa

Käteeni osui eilen vuoden vanha Imagen numero, jossa lehden toimittaja osallistui pelimieskurssille. Siis kurssille, jossa maksetaan siitä että joku tyyppi joka on omien sanojensa mukaan kaatanut ihan hirvittävän määrän naisia sänkyynsä kertoo miten saadaan kaadettua hirveä määrä naisia omaan sänkyyn.

Tämä pelimieskulttuuri näyttää olevan tämän vuosikymmenen joku ilmiö. Kun naisten seksuaalinen aggressiivisuus ei ole enää tabu kuin asennevammaisten ja idioottien mielestä ja naiset ovat ymmärtäneet, ettei heidän tarvitse "antaa" seksiä vain koska mies sitä pyytää, niin nyt ollaan ihan hädissään puuhaamassa jotain miesten seksuaalista vastavallankumousta. Tai jotain.


Ilmeisesti näissä pelimiesteorioissa ja -opeissa on jotain perää, sillä joillekin ne näyttävät toimivan. Minä olen lukenut joitain pelimiesten iskuvinkkejä enkä kyllä voi sanoa ymmärtäväni niistä mitään. Aika lailla täyttä siansaksaa ne ovat kaikkine termeineen, kikkoineen, aikatauluineen ja ihmeellisine sukupuolikäsityksineen.

Minä en myöskään ymmärrä tätä tietyissä äijäporukoissa vellovaa pelimiesten ihannointia. Siis sitä, että lauma jätkiä seuraa jotain mahtisonnia kuin uutta Messiasta vain siksi, että tämä yksi mies saa paljon naisia? Mikä sellaisesta kyvystä tekee niin poikkeuksellisen ihailtavan? Toki sosiaalisesti lahjakkaat ja miellyttävät ihmiset ovat mukavaa seuraa, mutta eivät he mitään yli-ihmisiä ole.

En myöskään ymmärrä sitä, miten joillekin se panojen määrä on jokin itsetuntoa määrittävä ominaisuus. Onko joillekin ihmisille muka niin vaikeaa suhtautua viehättävänä pitämäänsä sukupuoleen ihmisinä eikä objekteina? Miten tavallisten sosiaalisten suhteiden solmiminen voi olla niin hankalaa, että fiksuina ja normaaleina itseään pitävien ihmisten pitää lukea joitain opaskirjoja ja maksaa joistain kursseista oppiakseen näitä kykyjä? Eri asia on, jos on oikeasti jotenkin sairas, mutta siitähän tässä ei taida olla kyse.

Minä en myöskään ymmärrä sellaista kulttuuria, jossa ajatellaan että seksi on joku perusoikeus jota kaikkien on "saatava" voidakseen olla täysiverisiä ihmisiä. Olen avautunut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta etenkin tiettyjen miesten suoranainen vihamielinen suhtautuminen naisiin jotka eivät "anna", on minulle yksi suuri mysteeri. Näille vihamielisille miehille ja kaiken maailman pamfletin kirjoittajille haluaisin kertoa, että aika iso osa niistä naisista jotka antavat vain koska mies pyytää, suhtautuu siihen panokumppaniin ja panoon säälillä. Kuka haluaa olla säälipanon vastaanottava osapuoli? En minä ainakaan.

Luulen, että tämä asia tulee säilymään minulle suurena arvoituksena aikojen loppuun asti.

Onneksi minulla on Karhumies.

Kuva Frederikistä täältä.

Lisää Angelinasta

Nainen nimeltä Angelina Jolie herättää intohimoja muissakin kuin minussa. Olin hieman yllättynyt huomatessani, että monella Jezebelin lukijalla on samanlaisia tuntemuksia Joliesta kuin minulla.

Sen sivuston lukijat järjestään rakastavat ja palvovat toiminnallisia, fiksuja, aktiivisia, suorapuheisia ja narttumaisiakin naisia. Mutta Jolie ei vaan iske.

Minä jos kuka rakastan kunnon narttuja ja hieman veemäistä naisenergiaa, mutta Joliesta sitä ei minun mielestäni löydy pätkääkään. Joo, on sillä pari tatskaa ja se on esittänyt rikollista parissa keskinkertaisessa toimintaelokuvassa. Entä sitten?

Angelina, pas si Jolie que ca

Aina joskus tulee miettineeksi, miksi oma mielipide ja omat mieltymykset jostain asiasta, ilmiöstä tai ihmisestä eroaa niin olennaisesti suurimman osan mielipiteestä. Näin kävi viimeksi kun luin Paivin ja Mikaelan ihastelevia kirjoituksia Angelina Joliesta. Minä kun en ole koskaan lämmennyt hänelle.


Angelina Jolie on periaatteessa juuri sen tyyppinen nainen, jota ihailen. Hän valitsee roolinsa monipuolisesti (tosin komedioissa häntä ei ole taidettu koskaan nähdä), hän on urheilullinen ja hyvännäköinen, hieman erikoinen, hän tekee hyväntekeväisyyttä ja esiintyy toimintaelokuvissa. Mikä hänessä sitten on, joka tökkii minua niin pahasti?

Pohdin tätä asiaa eilen illalla ääneen Karhumiehelle ja hän - joka ei ole koskaan myöskään lämmennyt Jolielle - kiteytti asian aika hyvin; Angelina Jolie ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Hän on hyvä näyttelijä, muttei loistava. Hän on kaunis, mutta ei häikäisevän kaunis. Hänessä on jotain salaperäistä, mutta minun silmiini se salaperäisyys on aina vaikuttanut jotenkin pinnalliselta ja laskelmoidulta. Olen usein sanonut, että Jolie vaikuttaa jämähtäneen sellaiseen rasittavaan teinigoottivaiheeseen, jossa pistetään naamaan Henkkamaukasta ostettua mustaa kajalia, kuunnellaan The Curen Greatest Hits -albumia ja puhutaan monotoniseen äänensävyyn siitä, miten "systeemi" ottaa päähän.

Hänen hyväntekeväisyystempauksensakin vaikuttavat suunnitelluilta markkinatempuilta. Minusta hyväntekeväisyydessä ei sinänsä ole mitään vikaa, etenkään julkisuuden henkilöiden tekemässä hyväntekeväisyydessä. Päinvastoin, minusta on hienoa jos joku haluaa käyttää nimeään ja vaikutusvaltaansa edistääkseen jotain hyväksi kokemaansa liikettä tai aatetta. Mutta siinä vaiheessa kun kamerat seuraavat herkeämättä kun juuri sopivan huolettoman näköiseksi stailattu julkkis pitelee söpöjä orpoja sylissään juuri sopivan spontaaniksi lavastetuissa kuvissa, ja sitten vielä ihanasti adoptoi sellaisen nyytin, minua alkaa ärsyttämään.

Minä olen aina kokenut, että Jolie vetää jatkuvasti jotain roolia. Hänelle on jäänyt se rooli päälle ja se on sittemmin korvannut hänen oikean persoonansa. Kaikki ne hänestä otetut seksikkäät kuvatkin ovat hyvin laskelmoidun oloisia. Vähän nahkaa, vähän mutruhuulia, tukka juuri sopivasti sotkussa, juuri tietynlainen poseeraus, niin johan täyttyvät viralliset seksikkyyden määritelmät. Mitään aitoa tai persoonallista näissä kuvissa ei minun mielestäni ole.

Samaa voi sanoa niistä elokuvista, joissa olen hänet nähnyt. Jolien roolisuoritukset ovat ihan hyviä, mutta sellaisella tarkkaan mietityllä kaavamaisella, alleviivatulla tavalla. Tomb Raider oli minun mielestäni aivan liian tylsä ja siloiteltu ollakseen hyvä toimintaelokuva ja Jolie aivan liian hentoinen ja laiha ollakseen uskottava toimintatähti. Vuosi nuoruudestani on yliarvostettu, parhaimmillaankin keskinkertainen elokuva jossa Jolie vetää hyvin tyypillisen Oscar-akatemiaan vetoavan roolin hulluna teinityttönä. Changeling - Vaihdokas -elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta se kyllä kiinnostaa aihepiirinsä takia. Ehkä Jolie onnistuu viimein vakuuttamaan minut tässä roolissa, tai ehkä ei. Ainoa elokuva, jossa minusta Jolie oli oikeasti ihan hyvä (vaan ei mahtava), on hänen uransa alkuaikoina tehty TV-elokuva Gia.

Mutta loppujen lopuksi se, mikä varsinaisesti veti minun viisarini Angelina Jolien ja puolisonsa Brad Pittin suhteen miinuksen puolelle, oli se miten he raahasivat vastasyntyneet lapsensa ja sopivasti eri kansallisuuksia edustavat söpöt adoptiolapsensa eniten tarjoavan juorulehden kanteen viime syksynä. Olen aina tuntenut myös Brad Pittiä kohtaan samantyyppistä vastustusta kuin Jolieta kohtaan, pitkälti samoista syistä.


Lasten käyttäminen ja sympatian lypsäminen yleisöltä tuolla tavalla on minusta aina tuomittavaa ja vastenmielistä. Jos pariskunta Jolie-Pitt haluaa esiintyä julkisuudessa itse itselleen valitsemassaan roolissa työnsä puolesta, tehkööt niin. Mutta lapset pitäisi pitää nykypäivän julmalta ja raadolliselta julkisuudelta mahdollisimman suojassa. He eivät ole automaattisesti julkkiksia siksi, että ovat julkkisten lapsia.

Ja nyt pariskunta sitten esiintyy kaikenlaisissa gaaloissa muka niin ylevänä ja julkisuutta karttavana. Mutta aina ehditään pysähtyä juuri tietyksi määräksi sekunteja kameroiden eteen. Raivostuttavaa, teennäistä ja niin oksettavan laskelmoitua.

Tulipa vuodatettua, tämä aihe taitaa olla minulle tärkeämpi kuin uskoinkaan. Loppujen lopuksi minua ärsyttää Joliessa se, että hän on mielestäni kaiken kaikkiaan hyvin keskinkertainen tapaus, joka on jostain käsittämättömästä syystä nostettu jalustalle jonne hän ei mielestäni kuulu.

Antakaa mulle se sininen pilleri

Arvatkaa, mikä päivä huomenna on? Huomenna on se päivä, jona ainakin IMDB:n mukaan The Matrix sai ensi-iltansa Suomessa kymmenen vuotta sitten. Miettikääpä sitä.


Siitä on kymmenen vuotta aikaa kun tämä elokuva saapui valkokankaille ja räjäytti ainakin minun tajuntani hetkeksi. Jatko-osista en voi sanoa aivan samaa, tosin en minä niitä inhoakaan.

Kymmenen vuotta. Vuosikymmen. Millaisia ajatuksia tämä herättää?

Minä ainakin mietin, että olisikohan jo aika aloittaa se eläkesäästäminen?

David Carradine on kuollut

Kill Bill -elokuvien "Bill" eli David Carradine on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Bangkokissa.

Rauha hänen sielulleen, hän teki monta mielenkiintoista roolia.

Heathers -elokuvalle jatkoa

Mustien teinikomedioiden kruunaamaton kuningatar Heathers on saamassa jatkoa. Winona Ryderin ja Christian Slaterin (mitäköhän tällekin takavuosien ihanalle pojalle kuuluu?) tähdittämä elokuva on mustaakin mustempi komedia ilkeistä klikeistä, "suosittuna" olemisen paineesta ja ylipäätään teini-iän helvetistä. Winona Ryderin esittämä Veronica on äärettömän älykäs nuori nainen, joka on herännyt tajuamaan koulun sosiaaliseen kermaan kuuluvan ystäväpiirinsä ilkeyden ja oman pinnallisuutensa. Christian Slater puolestaan on J.D., koulun uusi oppilas joka pistää Veronican pään pyörälle ja saa hänet mukaan sosiopaattisiin kostosuunnitelmiinsa. Veronica kuitenkin herää ajoissa tajumaan J.D:n suunnitelmien mielettömyyden ja pistää lopun koko touhulle.

Minulle Heathers on niitä elokuvia, jotka haluan nähdä säännöllisin väliajoin uudestaan. Sen kouluhelvetti, inhorealistinen kuvaus teini-iän sosiaalisista paskanjauhantakuvioista mutta ennen kaikkia hykerryttävän epäkorrekti huumori vetoavat aina vaan. Myöhemmät tulokkaat, kuten Mean Girls, ovat yrittäneet päästä samaan mutta jääneet aina hieman maalista.

Siksi suhtaudun suunniteltuun jatko-osaan hieman skeptisesti. Veronica ja J.D. kohtaavat toisensa taas 20:n vuoden jälkeen? Mitä siitä voitaisiin saada aikaiseksi? Tai oikeammin, mitä sellaista siitä voitaisiin saada irti, joka kannattaisi tehdä elokuvaksi asti?

Olen ruma ja läski

No en minä mikään ruma ole. Mutta läski. Vähän.

Tiedättekö mikä on ärsyttävintä ei-toivotussa painonnousussa? No se, että tietää olevansa hyvässä aerobisessa kunnossa ja että lihaskunnossakaan ei ole valittamista, mutta mahamakkarat vaan velloo ja tekee vaatteista pieniä. Miksi näin on? Koska minä olen tällainen pullahiiri, joka syö muuten terveellisesti mutta sitten puputtelee kaikenlaisia suklaita välipalaksi.

Lopputulos: Faijani katsoi minua viikonloppuna, halasi ja sanoi lempeästi, että minun tulee pitää kunnostani huolta. Isän hienovaraisella koodikielellä tämä tarkoittaa, että tyttärelle on tullut vähän ylimääräistä painoa joka pitäisi saada pois. Kiitos, isä. Tiedetään.


En ole koskaan elämässäni painanut näin paljon ja vain osa siitä painosta johtuu lihaksista tai pituudestani. Siispä asialle tehdään nyt jotain. Kaksi kertaa viikossa tapahtuvan rankan Savate Formen sekä päivittäisen työmatkapyöräilyn lisäksi menin nyt liittymään kuntokeskuksen jäseneksi. Jäsenyyteen kuuluu kaksi sessiota personal trainerin kanssa. Lisäksi olen hyvän ystäväni ja työkaverini kanssa tarkistanut ruokavaliotani. Se sujuu paremmin, kun lounastauolla on ystävä komppaamassa ja tsemppaamassa. Kaveri on hoikka kuin mikä, mutta haluaa muuten vaan pitää kunnostaan huolta.

Jos ei tästä päästä palautumaan normaaliolotilaan, niin sitten ei mistään!

Kuva mahtavasta Eva Wahlströmistä täältä. Tuolta kun näyttäisi....