Netissä surffailevat kissanomistajat tuntevat varmaan jo hyvin Simonin kissan. Simonin kissa on mustavalkoinen pieni täystuho, joka aiheuttaa omistajalleen Simonille kaikenlaista harmia. Simon's Cat on päässyt jo ihan kirjaksi asti, mutta alun perin tutustuin tähän pikku vekkuliin loistavien lyhytanimaatioiden perusteella.
En itse omista kissaa, valitettavasti, mutta monet kissanomistajaystäväni sanovat että nämä animaatiot ovat suoraan heidän elämästään.
Tässä kesäinen tapahtumaketju, johon monet kissanomistajaystäväni ovat törmänneet aivan liian monta kertaa.
31.8.2009
29.8.2009
Salamatkustaja
Kun näytin tätä siskon nuoremmalle pojalle ja kysyin, mikä tämä on, niin herra 2,5 vee vastasi tomerasti että se on "vihleä ötökkä". Aivan oikein. :-D
EDIT: Se paljastui lehtohepokatiksi (Tettigonia viridissima). Ja naaraaksi. Siskon poika sai maanantaiksi päiväkotiin jotain näytettävää.
27.8.2009
Arvokasta jalkapalloa
Minä pidän urheilusta. Tai tarkemmin sanottuna, minä pidän liikkumisesta, se pitää pääni kasassa ja kropan edes jonkinnäköisessä kunnossa. Mutta penkkiurheilijaa minusta ei saa. Jääkiekko, yleisurheilu, mäkihyppy, hiihto, Formulat... haukotuttavaa katsottavaa.
Mutta jalkapalloa katson. En seuraa mitään liigaa tai joukkuetta (vielä), mutta arvokisojen ja maaotteluiden aikaan minut löytää todennäköisimmin television äärestä seuraamasta herkeämättä vihreällä kentällä pyörivää pientä palloa. Jalkapallo on kuningaslaji, aivan omaa luokkaansa joukkuelajien keskuudessa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Eilen Karhumies ja minä menimme Helsingin Olympiastadionille katsomaan kun Suomen naiset veivät Hollannilta naisten EM-kisojen alkuerien lohkovoiton tuloksella 2 -1. Tämä oli ensimmäinen "varsinainen" jalkapallo-ottelu, jota olen ollut katsomassa paikan päällä, kentän laidalta. Mukaan ei siis lasketa niitä teini-iän futisvuosina vietettyjä lukuisia vaihtopenkiltä seurattuja otteluita :-D. Se oli hienoa. Se tunnelma, se hieno peli, se Suomen maajoukkueen asenne, se Stadionilla vallinnut hieno henki.
Sinne on päästävä uudestaan.
Kuvassa Suomelle kaksi maalia tehnyt Laura Österberg-Kalmari. Kuva Ilta-Sanomien sivuilta.
Mutta jalkapalloa katson. En seuraa mitään liigaa tai joukkuetta (vielä), mutta arvokisojen ja maaotteluiden aikaan minut löytää todennäköisimmin television äärestä seuraamasta herkeämättä vihreällä kentällä pyörivää pientä palloa. Jalkapallo on kuningaslaji, aivan omaa luokkaansa joukkuelajien keskuudessa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Eilen Karhumies ja minä menimme Helsingin Olympiastadionille katsomaan kun Suomen naiset veivät Hollannilta naisten EM-kisojen alkuerien lohkovoiton tuloksella 2 -1. Tämä oli ensimmäinen "varsinainen" jalkapallo-ottelu, jota olen ollut katsomassa paikan päällä, kentän laidalta. Mukaan ei siis lasketa niitä teini-iän futisvuosina vietettyjä lukuisia vaihtopenkiltä seurattuja otteluita :-D. Se oli hienoa. Se tunnelma, se hieno peli, se Suomen maajoukkueen asenne, se Stadionilla vallinnut hieno henki.
Sinne on päästävä uudestaan.
Kuvassa Suomelle kaksi maalia tehnyt Laura Österberg-Kalmari. Kuva Ilta-Sanomien sivuilta.
24.8.2009
Harper's Island
Hei kaikki jännityksen ja murhamysteerien ystävät! Ensi viikon torstaina on aika parkkeerata peffa sohvannurkkaan, ottaa tyyny syliin ja tarkistaa verenpaine, kun Nelosella alkaa uusi 13-osainen jännityssarja nimeltä Harper's Island.
Iloinen hääseurue matkaa Harper's Island nimiselle idylliselle saarelle juhlimaan Trish Wellingtonin ja Henry Dunnin häitä. Vieraita on 25, ja tottakai kaikilla on kaikenlaisia salaisuuksia. Eikä saarikaan ole aivan niin ihana, miltä se näyttää, sillä seitsemän vuotta aikaisemmin siellä tapahtui kamala murhasarja, joka on yhä selvittämättä.
Menneisyyden kauheudet nousevat uudestaan pintaan kun yksi toisensa jälkeen häävieraat alkavat kuolla. Saarella liikkuu murhaaja ja kukaan ei ole turvassa.
Supernatural-faneille sarja on siitäkin mielenkiintoinen, että Trish Wellingtonia esittää Ruby 1.0:na tunnettu Katie Cassidy, 1970-luvun teini-idoli David Cassidyn tytär, ja Harper's Islandin sheriffiä Bobby Singerinä tunnettu Jim Beaver. Trishin sisarta Sheaa esittää Gina Holden, joka nähtiin ensimmäisellä kaudella Wendigo-jaksossa.
Sarjan tekemisessä pidettiin jännitystä yllä niin, että näyttelijät tiesivät hahmonsa kohtalon vasta sinä päivänä kun hahmon kuolema kuvattiin. He siis elivät aivan yhtä kovassa jännityksessä kuin toivottavasti yleisökin.
Minä en ole mikään kova lukemaan dekkareita, mutta murhamysteereitä ja jännitystä rakastan. Syksyn ajan joka torstai-ilta klo 21 minut löytää television äärestä, pelaamasta mielessäni Cluedoa yrittäessäni arvata, kuka on murhaaja.
Iloinen hääseurue matkaa Harper's Island nimiselle idylliselle saarelle juhlimaan Trish Wellingtonin ja Henry Dunnin häitä. Vieraita on 25, ja tottakai kaikilla on kaikenlaisia salaisuuksia. Eikä saarikaan ole aivan niin ihana, miltä se näyttää, sillä seitsemän vuotta aikaisemmin siellä tapahtui kamala murhasarja, joka on yhä selvittämättä.
Menneisyyden kauheudet nousevat uudestaan pintaan kun yksi toisensa jälkeen häävieraat alkavat kuolla. Saarella liikkuu murhaaja ja kukaan ei ole turvassa.
Supernatural-faneille sarja on siitäkin mielenkiintoinen, että Trish Wellingtonia esittää Ruby 1.0:na tunnettu Katie Cassidy, 1970-luvun teini-idoli David Cassidyn tytär, ja Harper's Islandin sheriffiä Bobby Singerinä tunnettu Jim Beaver. Trishin sisarta Sheaa esittää Gina Holden, joka nähtiin ensimmäisellä kaudella Wendigo-jaksossa.
Sarjan tekemisessä pidettiin jännitystä yllä niin, että näyttelijät tiesivät hahmonsa kohtalon vasta sinä päivänä kun hahmon kuolema kuvattiin. He siis elivät aivan yhtä kovassa jännityksessä kuin toivottavasti yleisökin.
Minä en ole mikään kova lukemaan dekkareita, mutta murhamysteereitä ja jännitystä rakastan. Syksyn ajan joka torstai-ilta klo 21 minut löytää television äärestä, pelaamasta mielessäni Cluedoa yrittäessäni arvata, kuka on murhaaja.
Myydään liput Depeche Moden keikalle 6.2.2009
Nyt on liput Depeche Moden keikalle hankittu, eikä siinä mennyt kuin puoli tuntia internetissä. Lippu.fi osoitti jälleen olevansa maineensa veroinen, eli toisin sanoen aivan onnettoman huono, pulju. Välillä kenttäpaikkoja oli, välillä ei. Välillä niitä oli myynnissä 5 kpl, välillä 1. Välillä Java-näkymässä näkyi että paikkoja oli jäljellä mutta toisessa näkymässä näkyi että ei ole. Kolme kertaa pääsin maksamaan, joutuakseni viime tingassa pihalle.
EDIT: Liput on nyt myyty.
EDIT: Liput on nyt myyty.
23.8.2009
Plasticiens volants Taiteiden yössä
En ole koskaan ollut mikään kova Taiteiden yön kävijä, tosin teininä siellä tuli pyörittyä jonkun verran. Tänä vuonna piti kyllä mennä katsomaan lentäviä mereneläviä. Enkä kadu että menin. Esitys oli aivan valtavan hieno ja yleisö eli täysillä mukana.
Jokainen taantui hetkeksi pikkulapseksi kun villi merikäärme hyökkäili ilmasta yleisön joukkoon.
Tai kun kauniit meduusat esittivät taivaalla tanssiaan.
21.8.2009
Twilight retards, osa 2
Mikäli tämä uutinen todellakin pitää paikkansa, niin en tiedä mitä sanoa. Miten kenellekään tulee edes mieleen keksiä jotain näin selkäpiitä karmivaa, pelottavaa ja sairasta? Enkä nyt tarkoita tuota seksilelua.
Mitä seuraavaksi? Varjokuva ikkunan takana väijyvästä raiskaajasta? Luksus-painoksessa myös veitsi mukana! Aidon ryöstäjän näköinen pahvikuva piilotettavaksi puskan taakse? Nyt myös narkkaritärinällä!
Pelottavinta tässä on että jossain päin maailmaa joku Twihard sekopää pitää tätäkin asiaa niin ihanan romanttisena ja seksikkäänä. Koska mikään ei sano "rakastan sinua" niin kuin makuuhuoneeseen yöllä hiipivä, piiloaggressiivinen vegaanitappaja.
Mitä seuraavaksi? Varjokuva ikkunan takana väijyvästä raiskaajasta? Luksus-painoksessa myös veitsi mukana! Aidon ryöstäjän näköinen pahvikuva piilotettavaksi puskan taakse? Nyt myös narkkaritärinällä!
Pelottavinta tässä on että jossain päin maailmaa joku Twihard sekopää pitää tätäkin asiaa niin ihanan romanttisena ja seksikkäänä. Koska mikään ei sano "rakastan sinua" niin kuin makuuhuoneeseen yöllä hiipivä, piiloaggressiivinen vegaanitappaja.
19.8.2009
18.8.2009
True Blood Suomeen
"Aikuisten vampyyrisarjaksi" tituleerattu, paljon palintoja ja uskollisen fanijoukon kerännyt True Blood -sarja alkaa myös Suomessa maksuttomilla kanavilla. YLE:n TV2 alkaa näyttää sarjaa ensi keväänä. Tähän mennessähän sarjaa on voinut Suomessa katsoa Canal Plus -kanavalta.
Mikaela ehti jo kertomaan mietteitään sarjasta ja aion tarkistaa sen kunhan se tänne Suomeen ehtii. Mitään kiirettä minulla ei ole ladata sitä netistä tai ostaa DVD-julkaisuja, voin aivan hyvin odottaa.
Nyt mietin, että pitäisikö alkuperäinen kirjasarja tarkastaa ensin? Onko kukaan lukenut näitä kirjoja? Ovatko mistään kotoisin?
Salattujen Elämien tähtiä ahdisteltu
Salatut Elämät -sarjan tähtiä on uhkailtu ja ahdisteltu sarjan viime kevään tapahtumien johdosta. Itse seurasin sarjaa aktiivisesti viimeksi todella monta vuotta sitten, joten en osaa kommentoida näitä kohahduttavia juonikuvioita. Enkä muuten häpeä myöntää, että olen joskus seurannut sarjaa.
Mutta tarun ja todellisuuden hämärtyminen saa minut todella ymmälleni. Miten voi olla mahdollista, etteivät ihmiset ymmärrä saippuasarjan hahmon ja häntä esittävän näyttelijän olevan kaksi täysin eri henkilöä? Miten joillakuilla voi mennä televisiosarja ja todellisuus niin pahasti sekaisin? Ja miksi tällainen käytös näyttää aina liittyvän juuri saippuasarjoihin?
Näin kertoo sarjassa Paula Sievistä esittävä Johanna Nurmimaa:
Mutta tarun ja todellisuuden hämärtyminen saa minut todella ymmälleni. Miten voi olla mahdollista, etteivät ihmiset ymmärrä saippuasarjan hahmon ja häntä esittävän näyttelijän olevan kaksi täysin eri henkilöä? Miten joillakuilla voi mennä televisiosarja ja todellisuus niin pahasti sekaisin? Ja miksi tällainen käytös näyttää aina liittyvän juuri saippuasarjoihin?
Näin kertoo sarjassa Paula Sievistä esittävä Johanna Nurmimaa:
- Kun sarjassa Paulan tytär Katri raiskattiin, minulta kysyttiin, raiskattiinko hänet oikeasti. Silloin nousivat karvat pystyyn, Nurmimaa kommentoi Iltalehdessä.No huh, huh! Mikä ihmisiä oikein vaivaa?
17.8.2009
Filthy fifteen
Kirjoitin tuossa pari päivää sitten nykynäkökulmasta lähinnä huvittavalta näyttävästä Filthy Fifteen -listasta. Koska olen tällainen ikuinen seksihullu kapinallinen (juuri sitä, kysykää keneltä vaan), menin leikkimään Spotify-listani kanssa. Rämplättyäni tätä netin virtuaalista soittorasiaa, joka tuottaa niin valtavasti riemua, kokosin nämä biisit yhdeksi listaksi. Tai siis ne, jotka löysin. Muutama puuttuu.
Nauttikaa. Yksin tai kaksin, ihan miten tykkäätte. Listalle saa lisätä tavaraa, jos haluaa.
Toisaalta ymmärrän, että joku Darling Nikki, Mötley Crüen Bastard tai Judas Priestin Eat Me Alive eivät välttämättä ole sellaisia kappaleita, joita haluaisin lasteni kuuntelevan. Mutta Dress You Up? She Bop? Sugar Walls? Rajansa kukkahattutäteilylläkin.
Nauttikaa. Yksin tai kaksin, ihan miten tykkäätte. Listalle saa lisätä tavaraa, jos haluaa.
Toisaalta ymmärrän, että joku Darling Nikki, Mötley Crüen Bastard tai Judas Priestin Eat Me Alive eivät välttämättä ole sellaisia kappaleita, joita haluaisin lasteni kuuntelevan. Mutta Dress You Up? She Bop? Sugar Walls? Rajansa kukkahattutäteilylläkin.
Depeche Mode Helsinkiin helmikuussa
Mikaela tästä jo raportoikin, mutta pitäähän minunkin tämä tieto tänne laittaa. Teinivuosieni suosikkiyhtye Depeche Mode tulee Suomeen helmikuussa, liput myyntiin viikon päästä.
Pakkohan tuonne on mennä, Depeche Mode on kestosuosikkini. Fanitus alkoi teini-ikäisenä ja vaikka en olekaan vielä heidän uusinta levyään hankkinut ja bändin kuuntelu on ollut viime aikoina aika vähäistä, luen itseni yhä faniksi. Tervetuloa, Depparit!
Pakkohan tuonne on mennä, Depeche Mode on kestosuosikkini. Fanitus alkoi teini-ikäisenä ja vaikka en olekaan vielä heidän uusinta levyään hankkinut ja bändin kuuntelu on ollut viime aikoina aika vähäistä, luen itseni yhä faniksi. Tervetuloa, Depparit!
14.8.2009
Madonna laulattaa Helsinkiä 6.8.2009
Olisipa ollut tuolla eturivissä. Mahtava meno, ihana Madonna, ikimuistoinen konsertti.
Legion-elokuvan traileri
Tässä elokuva, jota odotan aika paljon. Pääosissa Paul Bettany, Lucas Black (joka teki nuorempana aika vakuuttavaa työtä elokuvissa Sling Blade ja TV-sarjassa Piru irti), Adrienne Palicki (Supernaturalin Jessica Moore, Samin flambeerattu tyttöystävä) ja Kate Walsh. Lucas Black esiintyi myös elokuvassa Friday Night Lights, ja Adrienne Palicki esiintyy elokuvan pohjalta tehdyssä TV-sarjassa.
Jos Eric Kripkellä olisi iso budjetti, Supernaturalin viides kausi voisi näyttää tältä leffalta:
Jos Eric Kripkellä olisi iso budjetti, Supernaturalin viides kausi voisi näyttää tältä leffalta:
13.8.2009
Tuulahdus menneisyydestä
Täydensin eilen töissä Deezerin soittolistojani, kun en valitettavasti voi asentaa Spotifyta työkoneelleni, ja satuin poimimaan sieltä pari W.A.S.P:in kappaletta kuunneltavakseni. Kävin sitten Wikipediassa lukemassa yhtyeestä enemmänkin ja löysin sitä kautta tieni Parents Music Resource Centerin "Filthy Fifteen" -listalle. P.M.R.C. on 1980-luvulla perustettu järjestö, jonka ansiosta muun muassa levyjen kansissa näkyy nykyään niitä "Parental advisory" -tarroja. He olivat 1980-luvulla kovia moralisoimaan ja tuomitsemaan sekä kertomaan, miten rock-musikki korruptoi mielemme.
Filthy Fifteen -lista oli minulle tavallaan ennestään tuttu, kyllähän Princen "Darling Nikki" -biisin moraalittomuus ja yleinen turmeltuneisuus tiedetään. Hyvänen aika sentään, sehän kertoo seksuaalisesti aggressiivisesta naisesta. Pitäähän sellaista paheksua!
Ymmärrän kyllä, että väkivaltaan yllyttävät kappaleet ovat moraalisesti kyseenalaisia, mutta muuten lista on minulle suuri kysymysmerkki.
Sieltä löytyvät esim. Madonnan "Dress You Up" -kappale ja Cyndi Lauperin loistava "She Bop". Dress You up -biisistä saa seksuaalisen ja turmelevan She Bop kertoo masturbaatiosta, jos oikein sanoja kuuntelee. Tämä siis aiheuttaa turmelusta? En tajua. Hulluja nuo amerikkalaiset.
Tässä teille sen kunniaksi sitä turmelusta oikein olan takaa. She Bop, You Bop, He Bop, I Bop, We Bop, They Bop.
Filthy Fifteen -lista oli minulle tavallaan ennestään tuttu, kyllähän Princen "Darling Nikki" -biisin moraalittomuus ja yleinen turmeltuneisuus tiedetään. Hyvänen aika sentään, sehän kertoo seksuaalisesti aggressiivisesta naisesta. Pitäähän sellaista paheksua!
Ymmärrän kyllä, että väkivaltaan yllyttävät kappaleet ovat moraalisesti kyseenalaisia, mutta muuten lista on minulle suuri kysymysmerkki.
Sieltä löytyvät esim. Madonnan "Dress You Up" -kappale ja Cyndi Lauperin loistava "She Bop". Dress You up -biisistä saa seksuaalisen ja turmelevan She Bop kertoo masturbaatiosta, jos oikein sanoja kuuntelee. Tämä siis aiheuttaa turmelusta? En tajua. Hulluja nuo amerikkalaiset.
Tässä teille sen kunniaksi sitä turmelusta oikein olan takaa. She Bop, You Bop, He Bop, I Bop, We Bop, They Bop.
12.8.2009
Blogger on ärsyttävä
Liitin eilen tähän Blogger-tiliini gmail-sähköpostiosoitteen ja sen seurauksena kaikki lukemani blogit hävisivät hallintapaneelista. Kun lisäilen niitä uudestaan, ne näkyvät jonkun aikaa ja häviävät sitten taas.
Että minua ärsyttävät tällaiset pienet jutut! Onko kellään muulla ollut samoja ongelmia?
Että minua ärsyttävät tällaiset pienet jutut! Onko kellään muulla ollut samoja ongelmia?
10.8.2009
Lepää rauhassa, John Hughes
Nettipimennon vuoksi olen toivottoman myöhässä, mutta tämä uutinen pysäytti hieman:
Kukaan ei ole onnistunut vangitsemaan teini-ikäisenä olemisen syvintä olemusta yhtä hyvin kuin John Hughes. Hän nukkui pois torstaina 6.8.2009. Miehen käsikirjoittamat ja ohjaamat Vaihdetaan vapaalle, Ferris, Pretty in Pink ja The Breakfast Club ovat kestosuosikkejani ja etenkin The Breakfast Club -elokuvasta huokuva nuorten turhautuminen teini-iän typeriin sosiaalisiin rooleihin ja käytösmalleihin puhuttelee minua.
Hughesin elokuvista puhuttaessa nousee aina esiin yksi mielipidekysymys, eli olisiko Pretty in Pinkin Andien pitänyt valita rikas poika Blane vai paras ystävä Duckie? Elokuvassahan Andie päätyy yhteen Blanen kanssa ja minusta tämä oli oikea ratkaisu. Andie rakasti Duckieta ystävänä, ja sellaisina he sopivat toisilleen parhaiten. Ja hei, Duckie päätyi yhteen Kristy Swansonin kanssa joten eipä hänellekään huonosti käynyt!
Nyt taitaa olla aika kohdistaa katseet kohti Amazonin nettikauppaa ja ostaa sieltä viimein ne hyllystä puuttuvat Hughes-elokuvat. Joukossa on muutama, jota en ole koskaan edes nähnyt.
Kukaan ei ole onnistunut vangitsemaan teini-ikäisenä olemisen syvintä olemusta yhtä hyvin kuin John Hughes. Hän nukkui pois torstaina 6.8.2009. Miehen käsikirjoittamat ja ohjaamat Vaihdetaan vapaalle, Ferris, Pretty in Pink ja The Breakfast Club ovat kestosuosikkejani ja etenkin The Breakfast Club -elokuvasta huokuva nuorten turhautuminen teini-iän typeriin sosiaalisiin rooleihin ja käytösmalleihin puhuttelee minua.
Hughesin elokuvista puhuttaessa nousee aina esiin yksi mielipidekysymys, eli olisiko Pretty in Pinkin Andien pitänyt valita rikas poika Blane vai paras ystävä Duckie? Elokuvassahan Andie päätyy yhteen Blanen kanssa ja minusta tämä oli oikea ratkaisu. Andie rakasti Duckieta ystävänä, ja sellaisina he sopivat toisilleen parhaiten. Ja hei, Duckie päätyi yhteen Kristy Swansonin kanssa joten eipä hänellekään huonosti käynyt!
Nyt taitaa olla aika kohdistaa katseet kohti Amazonin nettikauppaa ja ostaa sieltä viimein ne hyllystä puuttuvat Hughes-elokuvat. Joukossa on muutama, jota en ole koskaan edes nähnyt.
Who's That Girl?
Matka vei Madonnan konsertin jälkeen suoraan mökille äitini ja isosiskoni poikien kanssa lastenhoitokeikalle. Uimme, saunoimme, leikimme, luimme, poimimme vadelmia ja söimme ulkona. Oli aika ihanaa. Sain tosin taas kuulla kohonneesta painostani, mutta se nyt on meidän perheessämme ihan normaali kommunikointitapa.
Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, eli siihen mistä tämä ihana pitkä viikonloppu alun perin alkoi. Eli Madonnaan.
Sanalla sanoen: Oli aivan helvetin hyvät bileet. Olimme kavereiden kanssa aivan C-katsomon etuosassa josta näki erittäin hyvin, yksityiskohtia tosin piti katsoa screenin kautta. Tunnelma alueella oli alusta asti mahtava, ilmat suosivat, ihmiset olivat hyväntuulisia. En ymmärrä lainkaan niitä iltapäivälehtien ja Hesarin arvostelijoita, jotka väittivät että yleisöllä kesti jonkun aikaa lämmetä. Siinä vaiheessa kun Paul Oakenfold pisti settinsä pyörimään, meidän ympärillämme olevat ihmiset panivat jalalla koreasti ja pyllyt pyörimään.
Kun Madonna sitten ilmestyi eteemme valtaistuimellaan, paikka räjähti ja bileet pääsivät toden teolla käyntiin. Minä en lopettanut tanssimista ja mukana laulamista hetkeksikään. Vieressämme oli kaksi noin kymmenvuotiasta lasta, tyttö ja poika, jotka olivat molemmat aivan mahtavalla tavalla mukana. He osasivat kaikki laulujen sanat ulkoa, hurrasivat ja taputtivat, selvästikin aivan innoissaan idolinsa näkemisestä.
Show oli ehkä hieman liian hiottu ja treenattu, mutta minua tämä ei henkilökohtaisesti haitannut lainkaan. Koska se oli aivan mielettömän hyvä show. Kaikki toimi niin visuaalisesti, tunnelmaltaan kuin musiikinkin puolesta. Madonna nautti itsekin esiintymisestä aivan selvästi.
Entä ne järjestelyt? Paikalla oli 85 000 ihmistä ja kaikki toimi. Työkaverini asuu Ruoholahdessa aivan Jätkäsaaren vieressä ja hän, yleensä niin negatiivinen ihminen, kehui järjestelyjä vuolaasti. Konsertista ei aiheutunut heille mitään ongelmia, mitä nyt musiikki kuului parvekkeille. Vessoja oli tarpeeksi, jonotus sujui mutkattomasti, alueelle meno ja alueelta poistuminen sujuivat täysin ongelmitta. Kaikki tärkeät paikat oli merkitty erittäin selkeästi, tiedotus kulki, järjestysmiehiä oli tarpeeksi ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Ruokaa ja olutta en ostanut, niistä en siis osaa sanoa mitään. Paitakin jäi valitettavasti hankkimatta sillä jonot myyntikojuihin olivat liian pitkät. Onneksi sellaisen saa tilattua netistäkin.
En kadu lainkaan, että maksoin lipustani satasen, että jonotin klo 11 lähtien ja että käräytin auringossa vähän niskaani ja toista käsivarttani (en kovin pahasti). Kiitos Madonna, kiitos LiveNation, tähän oli hyvä päättää kesäloma!
Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, eli siihen mistä tämä ihana pitkä viikonloppu alun perin alkoi. Eli Madonnaan.
Sanalla sanoen: Oli aivan helvetin hyvät bileet. Olimme kavereiden kanssa aivan C-katsomon etuosassa josta näki erittäin hyvin, yksityiskohtia tosin piti katsoa screenin kautta. Tunnelma alueella oli alusta asti mahtava, ilmat suosivat, ihmiset olivat hyväntuulisia. En ymmärrä lainkaan niitä iltapäivälehtien ja Hesarin arvostelijoita, jotka väittivät että yleisöllä kesti jonkun aikaa lämmetä. Siinä vaiheessa kun Paul Oakenfold pisti settinsä pyörimään, meidän ympärillämme olevat ihmiset panivat jalalla koreasti ja pyllyt pyörimään.
Kun Madonna sitten ilmestyi eteemme valtaistuimellaan, paikka räjähti ja bileet pääsivät toden teolla käyntiin. Minä en lopettanut tanssimista ja mukana laulamista hetkeksikään. Vieressämme oli kaksi noin kymmenvuotiasta lasta, tyttö ja poika, jotka olivat molemmat aivan mahtavalla tavalla mukana. He osasivat kaikki laulujen sanat ulkoa, hurrasivat ja taputtivat, selvästikin aivan innoissaan idolinsa näkemisestä.
Show oli ehkä hieman liian hiottu ja treenattu, mutta minua tämä ei henkilökohtaisesti haitannut lainkaan. Koska se oli aivan mielettömän hyvä show. Kaikki toimi niin visuaalisesti, tunnelmaltaan kuin musiikinkin puolesta. Madonna nautti itsekin esiintymisestä aivan selvästi.
Entä ne järjestelyt? Paikalla oli 85 000 ihmistä ja kaikki toimi. Työkaverini asuu Ruoholahdessa aivan Jätkäsaaren vieressä ja hän, yleensä niin negatiivinen ihminen, kehui järjestelyjä vuolaasti. Konsertista ei aiheutunut heille mitään ongelmia, mitä nyt musiikki kuului parvekkeille. Vessoja oli tarpeeksi, jonotus sujui mutkattomasti, alueelle meno ja alueelta poistuminen sujuivat täysin ongelmitta. Kaikki tärkeät paikat oli merkitty erittäin selkeästi, tiedotus kulki, järjestysmiehiä oli tarpeeksi ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Ruokaa ja olutta en ostanut, niistä en siis osaa sanoa mitään. Paitakin jäi valitettavasti hankkimatta sillä jonot myyntikojuihin olivat liian pitkät. Onneksi sellaisen saa tilattua netistäkin.
En kadu lainkaan, että maksoin lipustani satasen, että jonotin klo 11 lähtien ja että käräytin auringossa vähän niskaani ja toista käsivarttani (en kovin pahasti). Kiitos Madonna, kiitos LiveNation, tähän oli hyvä päättää kesäloma!
8.8.2009
Mökillä nettipimennossa
Raporttia Madonnan mielettömästä konsertista seuraa heti kun aika mukava lastenhoitokeikkani mökillä päättyy.
6.8.2009
5.8.2009
Reality bites
Televisiosta tulee tänä iltana Reality bites, X-sukupolven klassikkoelokuva jonka "kaikki" kävivät aikoinaan katsomassa. Kuten aikalaisensa Singles ja Sleep with me, leffa peilasi 1990-luvun kaksi- ja kolmikymppisten perheettömien aikuisten elämää heidän yrittäessään löytää paikkaansa maailmassa.
Nyt tulee tunnustus. Kun näin Reality bites -elokuvan ensimmäistä kertaa silloin aikoinaan elokuvateatterissa, en pitänyt siitä. Minusta elokuva oli aika mitäänsanomaton, ärsyttäväkin. Rasittava, jopa. Ja toisin kuin joka toinen teini-ikäinen tyttö tuohon aikaan (tai siltä minusta ainakin tuntui), en voinut sietää Winona Ryderia. Hänen piipittävä, söpöilevä äänensä ja ylimakea olemuksensa oli minusta käsittämättömän kamala. Hän oli aivan kamala Bram Stokerin Dracula -elokuvassa ja teki jo valmiiksi hirveästä Viattomuuden aika -elokuvasta vielä hirveämmän. Olen ruvennut lämpeämään tälle näyttelijättärelle vasta viime vuosina, kun häneen on tullut hieman rosoa ja särmää.
Tänä iltana ajattelin kuitenkin istua television ääreen ja katsoa, josko aika olisi tehnyt tehtävänsä ja sen suoma etäisyys saisi minut näkemään elokuvan uudessa valossa. Onhan se kuitenkin katsaus omaan teini-ikääni, vaatteineen ja musiikkeineen kaikkineen.
Nyt tulee tunnustus. Kun näin Reality bites -elokuvan ensimmäistä kertaa silloin aikoinaan elokuvateatterissa, en pitänyt siitä. Minusta elokuva oli aika mitäänsanomaton, ärsyttäväkin. Rasittava, jopa. Ja toisin kuin joka toinen teini-ikäinen tyttö tuohon aikaan (tai siltä minusta ainakin tuntui), en voinut sietää Winona Ryderia. Hänen piipittävä, söpöilevä äänensä ja ylimakea olemuksensa oli minusta käsittämättömän kamala. Hän oli aivan kamala Bram Stokerin Dracula -elokuvassa ja teki jo valmiiksi hirveästä Viattomuuden aika -elokuvasta vielä hirveämmän. Olen ruvennut lämpeämään tälle näyttelijättärelle vasta viime vuosina, kun häneen on tullut hieman rosoa ja särmää.
Tänä iltana ajattelin kuitenkin istua television ääreen ja katsoa, josko aika olisi tehnyt tehtävänsä ja sen suoma etäisyys saisi minut näkemään elokuvan uudessa valossa. Onhan se kuitenkin katsaus omaan teini-ikääni, vaatteineen ja musiikkeineen kaikkineen.
3.8.2009
Sorvin ääressä ja vampyyriketutus
Nyt on lomat lomittu ja arki alkaa. Vaan ei ihan. Minulla on vielä tämän viikon torstai ja perjantai vapaa Hänen Madgesteettinsa Madonnan konsertin takia. Että tällainen mukava pehmeä lasku. Ensi viikosta paahdetaankin sitten täysillä jouluun asti.
Lomalla on ollut aikaa lukea, hengailla, käydä elokuvissa, neuloa, ja harrastaa kotimaan matkailua. Mitään ulkomaan matkaa ei tänä vuonna tullut tehtyä, mutta sellaista se joskus on.
Lomalla oli aikaa käydä kaupoissa ja alennusmyynneissä ja tehdä kaikenlaisia huomioita. Eräänä päivänä Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa tie vei taas fantasiaosastolle, joka on nuoriso-osaston vieressa. Samalla kun Karhumies tutkiskeli Neil Gaimanin uusinta kirjaa minä katselin nuoriso-osaston tarjontaa osin uteliaisuudesta, osin miettien mitä voisin ostaa kummipojalleni lahjaksi. Huomioni kiinnittyi siihen, miten paljon fantasiaa joukossa on sekä siihen, kuinka monta vampyyreiden ja ihmisten välisistä suhteista kertovia kirjasarjoja hyllyssä oli. Ja minua alkoi jostain syystä ärsyttämään aivan vietävästi.
Olen aina rakastanut kauhua lajityyppinä. Pidän kauhuelokuvista, tykkäsin lapsena lukea kummitustarinoita peiton alla, istun naulittuna telkkarin ääressä kun sieltä tulee jotain kauhuun liittyvää. Luen netistä tarinoita sarjamurhaajista sekä kauhistuttavia kansantarinoita ja -uskomuksia koska ihmisen pimeä puoli on minusta loputtoman kiinnostava aihe. Vampyyrit, ihmissudet ja muut hirviöt ovat aina olleet juuri tästä syystä minusta niin jännittäviä.
Miksi minua siis ärsyttää tämänhetkinen vampyyrivillitys niin paljon? Ehkä siksi, että näistä nykyajan Edward Culleneista sun muista on otettu pois se ominaisuus, joka kiinnostaa minua itseäni eniten, eli kauhu. Vampyyrien yksi kautta aikojen mielenkiintoisin piirre on minulle ollut juuri niiden pelottavuus, yhdistettynä tietynlaiseen kahlitsemattomaan seksuaalisuuteen. Ne ovat vaarallisia ja erilaisia, kaukaisen saavuttamattomia olentoja.
Nämä nykyajan sisäsiistit, vetelien teiniprinsessojen perään itkeskelevät vegaanivampyyrit eivät ole pelottavia, ainoastaan säälittäviä. En lämmennyt epämääräisille ja teennäisen etäisille, ikuista elämäntuskaa poteville niin kutsutuille pahoille pojille teini-ikäisenä, saatikka nyt aikuisena. En voi ymmärtää, mikä tällaisten vaarallisen jännittävien hirviöiden henkkamaukkaversioissa oikein kiehtoo, ainakaan aikuisia. Miksi tyytyä halpaan kopioon, kun aitoakin tavaraa on saatavilla?
Lomalla on ollut aikaa lukea, hengailla, käydä elokuvissa, neuloa, ja harrastaa kotimaan matkailua. Mitään ulkomaan matkaa ei tänä vuonna tullut tehtyä, mutta sellaista se joskus on.
Lomalla oli aikaa käydä kaupoissa ja alennusmyynneissä ja tehdä kaikenlaisia huomioita. Eräänä päivänä Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa tie vei taas fantasiaosastolle, joka on nuoriso-osaston vieressa. Samalla kun Karhumies tutkiskeli Neil Gaimanin uusinta kirjaa minä katselin nuoriso-osaston tarjontaa osin uteliaisuudesta, osin miettien mitä voisin ostaa kummipojalleni lahjaksi. Huomioni kiinnittyi siihen, miten paljon fantasiaa joukossa on sekä siihen, kuinka monta vampyyreiden ja ihmisten välisistä suhteista kertovia kirjasarjoja hyllyssä oli. Ja minua alkoi jostain syystä ärsyttämään aivan vietävästi.
Olen aina rakastanut kauhua lajityyppinä. Pidän kauhuelokuvista, tykkäsin lapsena lukea kummitustarinoita peiton alla, istun naulittuna telkkarin ääressä kun sieltä tulee jotain kauhuun liittyvää. Luen netistä tarinoita sarjamurhaajista sekä kauhistuttavia kansantarinoita ja -uskomuksia koska ihmisen pimeä puoli on minusta loputtoman kiinnostava aihe. Vampyyrit, ihmissudet ja muut hirviöt ovat aina olleet juuri tästä syystä minusta niin jännittäviä.
Miksi minua siis ärsyttää tämänhetkinen vampyyrivillitys niin paljon? Ehkä siksi, että näistä nykyajan Edward Culleneista sun muista on otettu pois se ominaisuus, joka kiinnostaa minua itseäni eniten, eli kauhu. Vampyyrien yksi kautta aikojen mielenkiintoisin piirre on minulle ollut juuri niiden pelottavuus, yhdistettynä tietynlaiseen kahlitsemattomaan seksuaalisuuteen. Ne ovat vaarallisia ja erilaisia, kaukaisen saavuttamattomia olentoja.
Nämä nykyajan sisäsiistit, vetelien teiniprinsessojen perään itkeskelevät vegaanivampyyrit eivät ole pelottavia, ainoastaan säälittäviä. En lämmennyt epämääräisille ja teennäisen etäisille, ikuista elämäntuskaa poteville niin kutsutuille pahoille pojille teini-ikäisenä, saatikka nyt aikuisena. En voi ymmärtää, mikä tällaisten vaarallisen jännittävien hirviöiden henkkamaukkaversioissa oikein kiehtoo, ainakaan aikuisia. Miksi tyytyä halpaan kopioon, kun aitoakin tavaraa on saatavilla?
LinkWithin
Tekstit
