Ensinnäkin, sain pestyä pyykkiä. Enkä mitä tahansa pyykkiä, vaan sellaista joka oli lojunut korin pohjalla pitkään, odottaen itselleen kavereita jotka pestään samassa lämpötilassa ja ovat saman värisiä. Minä olen näistä asioista yleensä hyvin tarkka ja käytän kaikenlaisia isoäidin konsteja tahrojen ja hajujen poistoon. Vinkkinä voin kertoa, että väkiviinaetikka ja ruokasooda tepsivät melkein kaikkeen. Hien haju lähtee niillä takuuvarmasti pois.
Toiseksi, saimme Karhumiehen kanssa laitettua jouluvalot parvekkeelle. Siihen liittyi poraamista, koukkuja, imurointia, siirtämistä ja säätämistä, mutta nyt meillä on todella kauniit ja ihanat jouluvalot luomassa tunnelmaa. Myös joulukranssi löysi tiensä takaisin oveemme.
Kolmanneksi, pelasin ikuisuusprojektiani Dead Spacea melkein neljä tasoa läpi. Dead Space on varsin mahtava peli, joten pitkäksi venähtänyt pelitauko ei johdu pelin surkeudesta. Se johtuu siitä, että se on niin tajuttoman pelottava, että sen pelaamiseen pitää vähän valmistautua noin niin kuin henkisesti. Pelasin lauantaina yli 6 tuntia sykemittari kädessä ja lopputuloksena oli, että sykkeeni kohosi korkeimmillaan lukemaan 135. Nyt minulla on enää vajaa kolme tasoa jäljellä, ja ne aion pelata loppuun. Mutta hyi olkoon, ne örkit muuttuvat vain kamalammiksi ja kamalammiksi!
Neljänneksi, näin sunnuntaina Paramore-yhtyeen livenä Helsingin Jäähallissa ja nautin illasta suunnattomasti! Kaikkien nokkaansa tuhautteleville rock-poliiseille pitäisi kuulua pakollisena ilta Paramoren kaltaisten yhtyeiden keikoilla. Yleisö oli aivan mahtavasti mukana ihan alusta asti, vaikka itse Paramorea saatiin odottaa kolmen lämppärin ajan. Jengi lauloi, hurrasi, tanssi ja biletti innoissaan, ei jälkeäkään mistään jähmeydestä tai jurotuksesta. Bändi oli selvästi riemuissaan saamastaan vastaanotosta ja olikin hauska katsoa, miten suvereenisti pikkuinen laulaja Hayley Williams otti sekä lavan että yleisön haltuunsa. Eivät bändin pojatkaan jääneet pelkiksi statisteiksi, heidän hyppynsä ja pomppunsa viihdyttivät yleisöä yhtä lailla. Kaiken kaikkiaan aika loistava keikka, tämän bändin haluan nähdä uudestaan. (Kuva Helsingin Sanomien sivuilta.)Tämä kuva Paramoren omilta nettisivuilta tiivistää aika hyvin keikan tunnelman. Kaikki täysillä mukana.




















