Kalenteri 2010 - TV-hahmot, naispuoliset

Eilen listasin vanhoja ja tuoreempia television virtuaali-ihastuksia miespuolisten hahmojen saralla, tänään ovat vuorossa naiset. Vaikka olen yhä sitä mieltä että hyviä naispuolisia hahmoja on hävettävän vähän verrattuna hyviin miespuolisiin hahmoihin, niin kyllä niitä mahtavia naisiakin löytyy ja on löytynyt kautta aikojen.

Tässä heistä 12 tärkeintä, aikajärjestyksessä lapsuudesta aikuisuuteen, tammikuusta joulukuuhun.

Kalenteri 2010 - TV-hahmot, miespuoliset

Joka puolella blogimaailmaa näkee tyttö- ja poikakalenterilistauksia. Koska minun kalenteriini pääsisi aika pitkälti samoja naamoja kuin muiden kalentereihin, ja se olisi näin ollen tylsää toistoa, olen päättänyt tehdä oman kalenterini hieman eri näkökulmasta.

Olen elämäni aikana katsonut aika paljon televisiota ja eläytynyt siihen voimakkaasti pienestä pitäen. Ennen kaikkea tunnen suuria tunteita TV-hahmoja kohtaan, jopa suurempia kuin oikeita ihmisiä kohtaan. Varsinkin vihan tunteita on helppo purkaa fiktiivisiin hahmoihin, niillä kun ei ole tunteita joita loukata. Mutta mahtuu joukkoon myös muutama vahva virtuaali-ihastuskin, joiden näkemistä ruudullani olen kautta aikojen odottanut viikosta toiseen ihastuksesta täristen. Ihan lapsesta asti.

Tässä heistä 12 tärkeintä, aikajärjestyksessä lapsuudesta aikuisuuteen, tammikuusta joulukuuhun.

Taas toivotus hyvän joulun

Ja jälleen on yksi joulu takana. Kuten aikaisemminkin, tämä joulu meni sujuvasti ruokapöydässä istuen, suklaata napsien, sekä korttia pelaten. Olimme aaton minun vanhempieni luona Helsingissä ja joulupäivänä hurautimme Karhumiehen perheen luo Poriin. Minä alan ilmeisesti olla siinä korttien lätkinnässä aikamoinen haka, sillä lauantaina oli luvassa tajuton voittoputki. Hyvä minä!

Lahjoja tuli ja kaikki olivat mieluisia. Yksi joulun parhaista puolista oli kuitenkin katsoa siskon poikien innostusta kun he avasivat omia lahjojaan. Vanhempi nuorimies, ikää 5,5 vuotta, totesi kuulemma aattoiltana nukkumaanmenoaikaan, että hän on varmaan ollut todella kiltti kun sai lahjaksi hartaasti toivomansa Lego City poliisiaseman. Hän oli tästä mieluisasta lahjasta niin täpinöissään, että halusi sen sänkynsä jalkopäähän yöksi. Voi kun sitä osaisi itsekin innostua lahjoista vielä noin paljon!

Nyt olen töissä rättiväsyneenä, ei oikein onnistunut tämä paluu arkirytmiin ihan kertarysäyksellä. Onneksi työviikko on vain nelipäiväinen!

This year, to save me from tears, I'll give it to someone special...

Minulla on ollut tapana muistaa blogini lukijoita maailman parhaiden joululyhäreiden muodossa. Mutta koska niistä on ollut viime aikoina jo juttua, niin otetaan jotain muuta.

Minua näkyy täällä vielä jouluun asti, mutta tässä, olkaa hyvät. Joulutunnelmaa vuodelta 1984. Olin silloin 7-vuotias, Wham! oli mahtava ja siskoni mielestä George Michael oli kovasti Wham!:n laulajan näköinen. :-D

Bestikseni Jukka Kajava ja Tapani Koivuniemi

Jälleen on se aika vuodesta, kun on aika katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut. Viime toukokuussa listasin, millä hakusanoilla blogiini tullaan. Puoli vuotta on mennyt, ovatko tulokset samat? Eivät ole.

Yhtä lukuun ottamatta. Arvatkaa mitkä sanat ne ovat? Kyllä, juuri ne:

Jukka Kajava

Jukka. Pirun. Kajava. Se mies ei jätä minua rauhaan kuolleenakaan. Vuosia revin hiuksia ja purin hammasta kun luin hänen juttujaan Hesarista ja nyt ihmiset löytävät tiensä minun blogiini koska olen joskus vuosia sitten maininnut hänen kuolleen. Olen sanaton hämmennyksestä sekä ennen kaikkea siitä, kuinka moni ihminen etsii Jukka Kajavasta tietoja netistä. Ja löytävät sitä kautta tiensä minun blogiini.

Tapani Koivuniemi ja hänen kulttinsa

Tämä on toinen hämmennyksen aihe. Olen kirjoittanut Koivuniemestä vain pari kertaa, mutta ilmeisesti se riittää Googlelle. Toisaalta, mitä enemmän ihmisiä tietää kyseisestä tyypistä, sen parempi.

Dibleyn kirkkoherra

Kun kirjoittaa nämä sanat Googleen, niin minun blogini tulee ensimmäisenä. Hiphei! Loistava sarja, suosittelen.

Moozement

Loistava palvelu kaikille treenaajille. Suosittelen lämpimästi, kohta sinne on kuulemma luvassa uudistuksia.

Naisen opas 1948

Mainitsin tämän yhdessä tekstissä kun hihittelin Audi-mies -kohulle. Ja se on tämän kuluneen puolen vuoden neljänneksi suosituin hakusana. Jep. Jep.

Mitä minun pitäisi ajatella blogini tilasta, kun sen suosituimmat hakusanat liittyvät yhteen kuolleeseen ärsyttävään TV-kriitikkoon ja yhteen hulluun kultin johtajaan? Kun suurimman osan ajasta kuitenkin kirjoittelen jostain aivan muusta? Tässäpä pohdittavaa uudeksi vuodeksi.

Helsingin poliitikot hautasivat Jussi Pajusen lakkautuslistan

Kerrankin politiikan maailmasta kuuluu jotain hyviä uutisia. Kaupunginjohtaja Pajusen lakkautuslista on haudattu Helsingissä.

Olin aivan pöyristynyt (sillä minähän olen pöyristyjä) kun luin Jussi Pajusen ehdotuksesta lakkautettaviksi kohteiksi. Kirjastoja, kouluja, liikuntapaikkoja, terveyskeskuksia, joista iso osa samoissa kaupunginosissa mahdollisimman kaukana keskustasta. Moni alue olisi jäänyt käytännöllisesti katsoen kokonaan ilman palveluita ja kulttuuria. Absurdeinta oli, että Pajunen esitteli tätä listaansa ihan fiilareissa! Hän oli selvästikin todella ylpeä siitä, että oli fiksuna miehenä keksinyt tällaisen tosi hyvän ratkaisun ja kaikkien pitäisi tukea häntä.

Kuva: Gary Howe

Eikö viime lamasta opittu mitään? Eikö silloin juuri käynyt niin, että samalla kun kirjastojen ja terveyskeskusten kaltaisia palveluita leikattiin, asukkaiden viihtyvyys laski huomattavasti, joka johti sosiaalisiin ongelmiin, jotka johtivat terveydellisiin ongelmiin, jotka johtivat työkyvyn laskuun, työttömyyteen ja siihen, että loppujen lopuksi kaupunki joutui kuitenkin maksumieheksi oman lyhytnäköisyytensä takia.

Ja nyt ollaan tekemässä samaa. Esimerkiksi Suomen kirjastolaitos on aina ollut mielestäni yksi tämän maan parhaita asioita, sellainen juttu josta on oikeasti voinut olla ylpeä. Toimiva, loistava, palveleva kulttuurikeskus joka on tarjonnut mahdollisuuden löytää sellaisia maailmoja joihin monella ei välttämättä olisi omatoimisesti varaa. Menkää mihin tahansa lähikirjastoon iltapäivällä ja katsokaa sitä maailmaa, joka siellä on. Koululaisia tekemässä läksyjään, opiskelijoita lukemassa rauhassa, työttömiä käyttämässä nettiä ja lukemassa lehtiä... . Ja tämän kaiken joku tollo-Pajunen haluaisi viedä meiltä pois "säästöjen" nimissä. Tajutonta!

Kuva: Tangled Helix

Nyt sitten, jonkun ihmeellisen joukkopsykoosin vaikutuksesta, näitä ihmisten elämään ja hyvinvointiin oikeasti vaikuttavia asioita ollaan systemaattisesti romuttamassa "säästöjen" ja "tehokkuuden" nimissä. Ja samalla vedetään matto kaiken sen alta, minkä eteen menneet sukupolvet ovat tehneet töitä. Sitten Suomen brändityöryhmä miettii, että miten sitä Suomi-kuvaa oikein rakennetaan. No ei ainakaan "säästämällä" ja "tehokkuudella".

Richer, smoother, Nescafé Gold Blend

Törmäsin aivan sattumalta tähän mainosten sarjaan kultaiselta 1980-luvulta ja olin pudota tuoliltani kun tajusin, kuka miespääosan esittäjä on. Sehän on Anthony Stewart Head, eli Buffyn Giles!

Minä muistan nämä mainokset, ne olivat todella mahtavia silloin aikoinaan. Tehdäänkö enää tällaisia pitkiä mainosten sarjoja, joissa kerrotaan kokonainen tarina?

Tunnustus Päiviltä

Haluan vielä näin julkisesti kiittää The Hangman's Joken Päiviä saamastani tunnustuksesta, joka lämmitti kovasti mieltä. En itse vielä tässä vaiheessa laita tunnustusta eteenpäin, mutta ehkä myöhemmin! Päiviltä saamaani tunnustusta voi ihailla tuossa oikealla, muiden tunnustusnappien kanssa.

Päivin mukaan ilmaisen mielipiteeni ihastuttavan rohkealla tavalla. Se on oikein mukavasti sanottu, kiitos siitä!

Samalla haluan kiittää Päiviä ja uuteen blogiin muuttanutta Mikaelaa oikein hauskasta illasta viime viikolla, kun jostain syystä en ole sitä aikaisemmin tehnyt. Tapasimme ensimmäistä kertaa kasvokkain Helsingin Kampin Teerenpelissä ja heti lähti juttu luistamaan. Oli niin kivaa höpötellä näitä meidän fanitusjuttuja livenä ja huomata, että siinä seurassa ei tarvinnut tuntea itseään omituiseksi, ei todellakaan! Toivottavasti tapaamme pian uudestaan.

Sonisphere festival 2010

Minä taisin vime kesänä uhota, että vain todella kova esiintyjälista saa minut Sonisphere festivaalille uudestaan. Nyt se uhoaminen pitää sitten lunastaa, sillä Sonisphereen on tulossa aikamoinen esiintyjäkaarti. Slayer, Iron Maiden, Him, Mötley Crüe, Alice Cooper ja monta monituista muuta. Pakkohan sinne on päästä, etenkin kun Porissa ei noita majoituskustannuksiakaan ole.

Liput tulevat myyntiin ensi tiistaina. Kuka lähtee mukaan?

Dead Space 2 ja Rare Exports, Inc. täyttä todellisuutta!

Kerroin jo pari kuukautta sitten, että Rare Exports, Inc. -lyhytelokuvaparista ollaan muokkaamassa kokoillan elokuvaa. Nyt tämä tieto on rantautunut jo merten taakse, scifiin ja muuhun sellaiseen erikoistunut sivusto io9 uutisoi siitä eilen. Eikä siinä vielä kaikki, heillä oli tarjota myös elokuvan teaseri. Olkaa hyvät, arvatkaa kuka uskoo ainakin ensi vuonna joulupukkiin?




Eikä siinä vielä kaikki nörttirintamalta. Sain viime viikonloppuna vihdoin ja viimein ikuisuusprojektini Dead Spacen päätökseen ja voin sanoa että kyllä kannatti! Totaalisena noviisipelaajana tieni Ishimura-aluksen läpi oli aluksi lievästi sanottuna kömpelö ja kivikkoinen, joukkoon mahtui muutama äärimmäisen nolo kuolema sekä paljon haahuilua painottomassa tilassa kun meni suuntavaisto vähän sekaisin, mutta taitoni paranivat loppua kohden. Taisin jopa saada muutaman trophynkin, etenkin kun huomasin että se sirkkelisaha on oikein nautinnollinen lihanleikkuuväline.

Ja nyt, peleihin erikoistunut sivusto Kotaku uutisoi jo toissapäivänä, että Dead Space 2 on täyttä todellisuutta! MAHTAVAA!

Survival isn't the only thing on Isaac's mind in Dead Space 2 - this time, he calls the shots.

Mitä tämä tarkoittaa? Yksi iso osa Dead Spacen viehätystä minun mielestäni oli se, että Isaac oli aika lailla yksin. Sekä myös se, että hän on hiljainen koko pelin ajan, Isaachan ei puhua pukahda sanaakaan. Tuleeko uuteen peliin moninpeli? Millaista moninpeli on, kannattaako kokeilla? Vai onko Isaac taas ihan ypöyksin, seuranaan ainoastaan hallusinaationsa joiden kuvittelen vain pahenevan? Ja onko Dead Space 2 Dead Space:lle sitä, mitä Aliens oli Alien -elokuvalle? Koska se olisi aika hienoa.

Varmaa on, että tulen seuraamaan pelin virallista sivua aika aktiivisesti. Alla uusimman Gameinformer-lehden kansikuva. Isaacilla on ainakin uudet vermeet, mutta vanha kunnon plasmaleikkuri on tukevasti mukana:

Anna kun Anka avautuu

Takavuosien idolin Paul Ankan nyttemmin jo ex-vaimo Anna Anka (kyllä, tuo on hänen oikea nimensä, kas kun ei Iines) on aiheuttanut naapurimaassa melkoisen debatin miesten ja naisten asemaa sekä yhteiskuntaa koskevilla lausunnoillaan. Entinen rouva Anka puhuu kuin meidän rakkaat kotoisamme ninamikkosemme ja anusaagimimme ikään. Kunniansa saavat kuulla ruotsalaiset naiset jotka antavat itsensä rupsahtaa heti naimisiin mentyään, ruotsalaiset miehet jotka eivät osaa kohdella naisia naisina toisin kuin amerikkalaiset miehet ja ylipäätään ruotsalainen yhteiskunta jossa ei tajuta, että kotiäitiys on avain onneen. Ilta-Sanomien mukaan Anna Anka on myös sitä mieltä, että uskottomuus on aina naisen syy koska naisen tehtävä on pitää mies tyytyväisenä ja jos nainen ei tätä tehtävää täytä, niin miehellä on oikeus hakea seksiä muualta.

Joopa joo, onhan näitä jo kuultu. Minusta on aina mielenkiintoista huomata, että tällaisia lausuntoja antavat ihmiset ovat aina poikkeuksetta taloudellisesti erittäin turvatussa asemassa eläviä henkilöitä, jotka puhuvat perheen arvostamisesta ja lasten kasvatuksesta, ylistäviä sanoja, ja sivulauseessa mainitsevat että oikeastaan palvelijat tekevät kaiken työn. Että kaunis koti, kaunis puoliso ja ihanat lapset ovat parasta maailmassa, kunhan joku muu huolehtii siitä että koti, puoliso ja lapset pysyvät kauniina. Melkoisen tekopyhää ja pitemmän päälle kestämätöntä, mielestäni. Valtaosalla maailman ihmisistä ei ole tässä asiassa vaihtoehtoa. Entinen rouva Ankakaan ei näytä ajattelevan tätä puhuessaan meksikolaisista palvelijoistaan Yhdysvalloissa. Kaikki se aika, jonka nämä ihmiset (oletan joukkoon kuuluvan sekä miehiä että naisia) tekevät töitä jotta hän voi olla kotona kauniina ja hehkeänä, on heidän omilta perheiltään pois. Vai ajatteleeko hän kenties, että juuri hänen hyvinvointinsa on se tärkein asia ja muiden pitää sopeutua siihen?

Kun luin tätä juttua, välillä silmiäni pyöritellen ja välillä hihitellen, rupesin myös lukemaan sitä keskustelua jota se on Ruotsissa verkossa herättänyt. Ja olin yllättynyt. Ruotsissa, tuossa tasa-arvon mallimaassa, huomattavan iso osa Ankan sanomisia kommentoivista artikkeleista puolusti häntä ja puhui kitkerään sävyyn tasa-arvosta, töissä käyvistä naisista ja koti-isyyden valitsevista miehistä. Moni puolusti omaa tai puolisonsa valintaa ryhtyä kotirouvaksi sanomalla sen olevan valinta.

No niinhän se onkin. Valinta. Jonka mahdollistaa sellainen tilanne, jossa valinnat ovat mahdollisia. Mutta kun kaikille tämä valinta ei ole mahdollista ja vaikka olisikin, niin läheskään jokainen ihminen ei valitsisi samalla tavalla. Minulla ei itselläni ole lapsia, mutta tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän jo nyt että olisin kammottavan huono kotiäiti. Rakastan lapsia, haluan omia lapsia, mutta en ikinä valitsisi sitä vaihtoehtoa että jäisin kokopäiväisesti kotiin. Siitä ei tulisi yhtään mitään, niin se vain on.

Kotiäitiyttä valintana korostavat ihmiset näyttävät sitkeästi aina ajattelevan, että syvällä sisimmässään kaikkien naisten perimmäinen haave on olla se pullantuoksuinen ihana äiti ja hellä vaimo ja kaikki miehet haluavat olla ruoan pöytään tuovia perheen elättäjiä. Tämähän nyt ei yksinkertaisesti pidä paikkansa, on aivan turhaa väittää muuta. Eiköhän se ole kautta aikojen ollut yksi feminismin perustavoitteista, valinnanvapauden mahdollistaminen? Mutta jostain syystä tämä ajatus ja samalla koko feminismin aate on joutunut vastatuuleen.

Mitä yhteiskunnallemme on oikein tapahtunut, kun tällaiset taantumukselliset ja luutuneet ajatukset ovat taas saamassa jalansijaa ja jopa kannatusta? Kuten Nalin Pekgul, Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen naisliiton puheenjohtaja sanoo:

Artikeln illustrerar den backlash som jämställdheten drabbats av. Det är inte länge sedan alla var feminister inklusive dåvarande moderatledaren Bo Lundgren och s-ledaren Göran Persson. Något har hänt under det senaste decenniet när inte ens vår jämställdhetsminister Nyamko Sabuni vill kalla sig för feminist.

 Artikkeli edustaa sitä takaiskua, jonka tasa-arvo on kohdannut. Siitä ei ole kauaakaan, kun kaikki olivat feministejä, mukaan luettuina Ruotsin kokoomusjohtaja Bo Lundgren ja Sosiaalidemokraattien johtaja Göran Persson. Viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut jotain, kun ei edes tasa-arvoministeri Nyanko Sabuni halua kutsua itseään feministiksi.

Sofi Oksanen ja mielipiteet

Bisquitsin postaus bloginsa mielipidekirjoituksista sai minutkin miettimään samaa aihetta. Olen tässä yli viikon ajan seurannut Sofi Oksasen Tanskan televisioon heittämien lausuntojen aiheuttamaa myrskyä välillä hämmentyneenä, välillä ärtyneenä, mutta suurimman osan ajasta mietteliäänä.

Minä pidän Sofi Oksasesta. Minusta hän on ensinnäkin loistava kirjailija ja sanankäyttäjä, mutta ennen kaikkea pidän hänestä siksi, että hän uskaltaa sanoa mielipiteensä, ei sensuroi itseään ja uskaltaa nostaa arkojakin keskustelunaiheita esille. Tätä ei ihan aina Suomessa enää tajua, mutta meidän maassamme on yhä valtava määrä korkeissakin asemissa olevia ihmisiä, joille Neuvostoliiton sekä sosialismin, kommunismin ja niiden nimissä tehtyjen asioiden arvosteleminen on aivan valtava tabu. Näitä tyyppejä pitääkin mielestäni sohia, ärsyttää, provosoida ja vaatia tilille.

Ja valitettavasti minun on surullisena myönnettävä, että Oksasen kohua aiheuttanut lausunto suomalaisista miehistä ei sekään ollut aivan tuulesta temmattu. Onhan se nyt ihan puhdas fakta, että Suomessa elää yhä alkoholin ja humalatilan ihannoimisen perinne, johon kuuluu myös tietynlainen väkivallan ihannointi. Miksi muuten jääkiekko olisi epävirallinen kansallislajimme? Eihän se muuta olekaan kuin väkivallan ihannointia ja vanhanaikaisen machokulttuurin epätoivoista pönkittämistä.

Mutta toisaalta minusta Oksanen on alkanut hieman toistaa itseään. Hän puhuu hyvin usein samoista aiheista, samoin sanakääntein. Vielä nyt hänellä on niistä jotain uutta sanottavaa, mutta kuinka kauan? Ja vielä enemmän häntä uhkaa se vaara, että maailma hänen ympärillään menee eteenpäin ja kehittyy, eikä hän itse huomaa sitä vaan jumittaa paikoillaan. Sofi Oksasen pitää varoa, ettei hän muutu uuden sukupolven naispuoliseksi Loka Laitiseksi. Laitinen on joskus kauan aikaa sitten ollut fiksu tyyppi jonka mielipiteitä viitsi kuunnella, mutta joka on nykyään höperö inisijä joka sepittelee huonosti kirjoitettuja hourupäisiä juttuja maailmaa uhkaavista viherfemakoista roskalehden sisäsivuilla.

Onneksi näin ei ole ihan vielä käynyt ja toistaiseksi toivon, että Oksanen jatkaa kärkevien mielipiteittensä esille tuomista. Niiden kanssa ei aina tarvitse olla samaa mieltä, mutta niitä voi silti kunnioittaa, kuunnella ja ehkä oppiakin jotain.

The Covenant

Joidenkin elokuvien suhteen on ihan tyytyväinen, että niitä ei tullut koskaan vuokrattua tai käytyä katsomassa elokuvateatterissa. Eilen illalla televisiosta tullut The Covenant, tuo Renny Harlinin käynti teinikauhun maailmassa, on sellainen. Olen pitkään katsellut tätä leffaa videovuokraamossa miettien, että se voisi olla kivaa aivot narikkaan -viihdettä. Sitähän se olikin, mutta aivot joutui kuitenkin poistamaan pääkopasta tämän elokuvan aikana ehkä vähän liian monta kertaa jopa minun makuuni.

Elokuvahan kertoo joukosta nuoria poikia, joiden perheissä noitavoimat kulkevat isältä pojalle, aina esikoispojan kautta. Esimakua voimista saa 13-vuotiaana, täydet voimat pojat saavat 18-vuotissyntymäpäivänään. Tämä on sinänsä virkistävä ajatus, sillä yleensähän noidat ovat nimenomaan naisia. Poikien esi-isät ovat joskus noitavainojen aikaan tehneet keskinäisen sopimuksen suojella toisiaan ja peittää kykynsä, mutta yksi heistä rikkoi tämän lupauksen, paljastui ja poltettiin roviolla. Tämän suvun luultiin sammuneen, kunnes paljastuu että näin ei ole, ja suvun vesa tuleekin vaatimaan muiden voimia itselleen. Ne kun ovat addiktoivia ja vain jotkut osaavat hallita niitä oikein. Tästä sitten taistellaan ja heitellään voimapalloja toisten nivusiin.

Tarinahan kuulostaa jännittävältä ja idea on hyvä, mutta valitettavasti siihen ideatasolle se sitten jääkin. Pojat ovat komeita ja heitä on erittäin kiva katsella, mutta tarinan kuljetus, juonen käänteet, dialogi ja sivuhenkilöt ovat puisevia, kliseisiä ja täysin ennalta-arvattavia. Lisäksi päähenkilöt ovat välillä todella typeriä. Naishahmot ovat mukana lähinnä koristeena, keskushenkilön tyttöystävää näyttelevä aneeminen vaaleaverikkö on palkattu mukaan varmaan siksi että hän osaa olla koomassa vakuuttavan näköisesti. Muuta tehtävää hänellä ei oikeastaan ole.

Mutta sitä ei sovi kiistää, etteikö elokuva näyttäisi todella hyvältä. Päänelikkoa näyttelevä poikajoukko on ilo silmälle, kyllä heitä kelpasi katsella samalla kun yritti unohtaa muun elokuvan typeryyden.

Jumala rakastaa sinua, mutta eniten hän rakastaa rahojasi

Minä en lainkaan tiedä, mitä ajatella tästä uutisesta: Raamatun voi nyt kokea teemapuistona.

Siis sisäänpääsymaksua vastaan voi nähdä uudelleen näyteltyjä kohtauksia Raamatusta, päästä valokuvaan Jeesuksen kanssa, syödä tämän kanssa viimeistä ehtoollista ja muutenkin kokea elävän uskon olemassaolon. Ainakin kukkarossaan.

Oma suhteeni järjestäytyneeseen uskontoon on lievästi sanottuna epäilevä, mutta usko puolestaan on minusta vahvasti ihmiselämään kuuluva asia. En tosin pidä itseäni uskovaisena, vaikka en myöskään ole ateisti, mutta kyllä minua ihmetyttää, surettaa ja vähän suututtaakin se, että niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin uskosta tehdään tällaista törkeää rahastusviihdettä.

Tosin ehkä tämän voisi vain ottaa vahvistuksena sille käsitykselleni, että järjestäytynyt uskonto ja kaikenlaiset kirkkokunnat ovat ihmisten luomia ulkokultaisia rahastusklubeja, jotka ovat omineet uskon käsitteen itselleen, välittämättä tippaakaan sen oikeasta sisällöstä.

Tyhjää täynnä on pää

Kaikki bloggaajat tietävät varmaan sen tunteen, kun ideoita postauksille on vaikka kuinka hirveästi, mutta niitä ei mitenkään saa purettua blogiin. Tällä hetkellä minulla on sellainen fiilis. Päässä pyörii vaikka mitä juttuja, haluaisin kovasti kommentoida Helsingin kaupungin päätöstä lakkauttaa kirjastoja ja nuorisotaloja sekä Sofi Oksasen osakseen saamaa ryöpytystä, mutta minä en millään jaksa.

Töissä on nyt ollut niin intensiivistä, kiireellistä ja sellaista ärsyttävää sekoilua erilaisten ohjelmien kanssa, että se vie kaiken energian. En yksinkertaisesti jaksa miettiä blogin päivittämistä enää sen lisäksi. Toivon, että tilanne helpottaa pian, minulla kuitenkin riittää sanottavaa ja kerrottavaa! Pian pääsen taas vauhtiin ja silloin näette taas vaahdon nousevan. Minä lupaan. :-)

Kuva: Julie Paschkis