25.1.2010

FC Venus

Minä katson yhä mielestäni hävettävän vähän suomalaisia elokuvia. En ole koskaan oppinut halveksumaan tai vähättelemään elokuvaa, koska se on suomalainen, päinvastoin. Mutta jostain syystä niiden suomalaisten elokuvien katsominen jaa aina vähemmälle ja se ärsyttää minua.

Lauantaina vietin taas Karhumiesvapaata iltaa rattoisasti elokuvien parissa ja kaivoin vihdoin ja viimein digiboksin uumenista FC Venus -elokuvan. Vaikka rakastankin tätä ihanaa, kylmää, lumista talvea tällä hetkellä yli kaiken, oli kiva päästä kesäisiin jalkapallotunnelmiin.

FC Venus kertoo mitä tapahtuu, kun naiset kyllästyvät miestensä jalkapallointoiluun, perustavat oman joukkueen ja haastavat äijät kaksintaisteluun. Avukseen he saavat huippuvalmentajan ja huipputason maalivahdin. Toinen on keskushenkilö Annan (Minna Haapkylä) isä, johon hänellä on viileät välit, ja toinen Annan lapsuudenystävä tämän mimmiliigavuosilta. Mukaan mahtuu myös parisuhdeongelmia, kesää ja rakkautta.

Elokuva ei siis missään nimessä ole mitenkään omaperäinen, mutta hauska ja viihdyttävä se on. Jalkapalloa seuraavana ja sitä joskus pelanneena naisena minua hieman häiritsi elokuvan kliseinen asetelma, jossa naiset eivät muka tiedä mitään urheilusta ja miehet eivät sitten muusta tiedäkään. Lisäksi monet juonenkäänteet olivat hyvin ennalta-arvattavia ja moneen kertaan nähtyjä, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Hahmot olivat hauskoja, Minna Haapkylä ja Petteri Summanen tekivät erittäin hyvää työtä, samoin kuin Laura Malmivaara naispuolisena huippufutarina ja vitsit naurattivat mukavasti.

Oma jalkapallourani oli lyhyt eikä mitenkään erityisen menestyksekäs. Olin sanalla sanoen aika huono. Mutta aina välillä mietin että olisi kiva päästä taas potkimaan palloa ja katsomaan, osaanko minä enää yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Olen katsonut tämän joskus aikoinaan ja muistan, että en ihan hirveästi siitä tykännyt. Jokin siinä oli joka ärsytti, olisiko juurikin ollut noissa liioissa stereotypioissa? En muista tarkkaan.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä aika stereotyyppinen ja kaavamainenkin elokuva, mutta minusta ihan OK viihdettä. Ehkä myös sen jalkapallonkin takia, joka on yksi harvoista urheilulajeista joita minä seuraan mielelläni.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails