5.1.2010

Viikonlopun leffaputki varamiesteni Jensen Acklesin ja Jared Padaleckin parissa

Karhumies vietti viime viikonlopun kaverin luona Turussa joten minä sain olla rauhassa yksin kotona, lukea, käydä kävelyllä kauniissa puu-Vallilassa sekä ennen kaikkea katsoa leffoja isosta telkkaristamme. Ei tullut kukaan keskeyttämään koska telkkarista tulee samaan aikaan jotain hiton mäkihyppyä. Mäkihyppyä. Oikeasti, ketä kiinnostaa se tylsääkin tylsempi urheilulaji?

Kun Karhumies oli poissa, oli aika hakea varamieheni Jensen Ackles ja Jared Padalecki videovuokraamosta pitämään minulle seuraa. On se vaan niin kätevää kun ne ovat siellä hyllyssä siististi odottamassa minua pientä maksua vastaan! :-D

Ensimmäisenä katsoin uuden Perjantai 13. päivä -elokuvan, jonka yhdessä pääosassa - Jason Voorheesin lisäksi - on Jared Padalecki. Padaleckin esittämä Clay Miller etsii noin 1,5 kuukautta sitten telttailuretkellä kadonnutta siskoaan Whitneyta. Jason on tappanut Whitneyn kaverit ja siepannut tytön, ilmeisesti siksi että tämä näyttää hyvin paljon Jasonin kuolleelta äidiltä. Clay ajautuu lähimökkiin majoittuneen kaveriporukan kanssa samaan seuraan ja pian heillä on hullu Jason kannoillaan. Ja mitä Jason inhoaa eniten maailmassa? Aivan oikein, tyhmiä kiimaisia teinejä. Viidakkoveitsi viuhuu ja sitten juostaan kirkuen karkuun.

Tämän elokuvan on ollut tarkoitus olla kyseisen leffasarjan uudelleenkäynnistys, jossa järkälemäisen naamiotappaja Jasonin tarinaa aletaan kertoa alusta uudelleen. Sellaisena se toimi minusta hyvin. Elokuva oli juuri sitä, mitä odotinkin, ja taisin jopa pitää muutamasta henkilöhahmosta, Padaleckin esittämästä Claysta nyt ainakin.



Erään hahmon kuolemaa jäin jopa hieman suremaan, mikä on kauhuelokuvalle aika epätavallista. Elokuva sai minut myös tajuamaan että Jason Voorhees on hahmona aika traaginen, vaikka onkin sekopää tappaja jonka pitää kuolla. Mutta kyllä häntä käy jotenkin ihan vähän sääliksi vaikka tietääkin, että hän herää aina uudestaan henkiin tappamaan lisää teinejä.

Seuraavaksi siirryin aivan toisiin tunnelmiin kun katsoin kepeän romanttisen elokuvan Ten Inch Hero. Elokuva kertoo pienestä omalaatuisesta voileipäkaupasta Kalifornian Santa Cruzissa, jonka työntekijät pitävät yhtä ja tukevat toisiaan elämän pikku karikoissa. Lopulta jokainen tajuaa omalla tavallaan, että on paras olla uskollinen omalle itselleen, ei kannata teeskennellä olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on ja että joskus rakkaus löytyy aivan oman nenän alta. Tarina ei siis ole kovinkaan omaperäinen, eikä ole elokuvakaan, mutta minua se viihdytti.

Pidin erittäin paljon kaikista hahmoista, mutta etenkin Danneel Harrisin esittämästä hupakko-Tishistä ja Jensen Acklesin hulvattomasti esittämästä Priestlystä ja tämän loistavista T-paidoista.

Oli myös mukava yllätys nähdä Sean Patrick Flanery, teinivuosieni ihastus Nuori Indiana Jones TV-sarjasta, jälleen televisioruudussani. On hän vaan yhä aika söde ja symppis!

Olin lukenut elokuvan loppuratkaisusta sekalaisia arvioita ja odotin sitä hieman varautuneesti koska kuvittelin, että se tuhoaa koko elokuvan idean. Mielestäni näin ei kuitenkaan käynyt, minusta loppuratkaisu oli uskollinen elokuvan sanomalle. Kaikkien "oma itse" ei ole räväkkä ja villi, jotkut ovat ihan oikeasti aika taviksia.

Eräällä keskustelupalstalla, jossa en monestakaan syystä enää käy, luin myös sellaisten katsojien arvioita, joiden mielestä Tish oli hirveä huora jolla ei ollut mitään oikeutta loukkaantua siitä, miten hänen viimeisin kundikaverinsa häntä kohteli. Ja näiden arvioiden kirjoittajat olivat naisia, mikä on minusta sekä masentavaa että raivostuttavaa. Tosin näiden naisten näkemykset naisten seksuaalisuudesta olivat minusta muutenkin vähintään lapsellisia ja osoittivat selvästi, että heillä on aika paljon selvitettävää omassa päässään.

5 kommenttia:

  1. Minustakin tuo Ten inch hero oli sympaattinen, vaikkakin vähän naiivi elokuva. Kuten jo fb:ssä kommentoin, punkkari-Priestly oli niiiiin ihana :) ja minä en niin tykännyt siitä lopusta. Tuli sellainen olo, että oikeasti kaikkien pitäisi olla normaalin näköisiä ja että ei se punkkarius nyt oikeasti coolia ollutkaan. T-paidat olivat melkein yhtä hienoja kuin Rhys Ifansin paidat Notting Hill-elokuvassa... ;-)

    VastaaPoista
  2. Paivi: Minä taas näin tuon lopun niin, että se punkkari-look oli ollut Priestleyn oma keino salata oma itsensä ja rakentaa muuri hänen ja ulkomaailman välille. Lopussa hän uskalsi purkaa sen muurin ja tulla esiin aidosti omana itsenään. Jätkän asenne oli kuitenkin yhä erittäin punk ja jäihän hänelle ne tatuoinnit. :-)

    VastaaPoista
  3. Totta, noinkin sen voi ajatella. Minä vaan ajattelin sen elokuvantekijöiden mahdollisten mielipiteiden näkökulmasta eli että *heidän* mielestään oikeasti kaikkien pitäisi olla normaalin näköisiä ollakseen vakavasti otettavia :)

    Mutta joo, jäihän hänelle ne komeat tatuoinnit!

    VastaaPoista
  4. Minä pidin itseasiassa molemmista leffoista. Remake mistä tahansa kauhuleffasta on aina vähän arveluttavaa mutta tämä Perjantai 13.päivä oli minun mielestäni ihan kelpo tekele, vaikkei kamalasti pelottanutkaan. Mukana olivat kaikki elementit mitä leffalta halusinkin + Jaredin ihanat kädet ;O) Ten Inch Heroe on yllättävän hyvä ja sympaattinen leffa, en muuten tajua miten jotkut NAISET voivat tuolla tavalla kommentoida, taitaa olla tytöillä vähän elämästä oppimista..

    VastaaPoista
  5. Mikaela: Kommentoija oli lisäksi avoimesti lesbo, mikä teki koko jutusta vielä hämmentävämmän.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails