26.2.2010

Elämän menetetyt tunnit

Maailma on täynnä elokuvia. On hyviä elokuvia, tosi hyviä elokuvia, mainioita elokuvia ja mahtavia elokuvia. Mutta suurin osa elokuvista on vain... elokuvia. Siis sellaisia kivoja kolmen tähden juttuja jotka katsoo kerran, ehkä pari jos se sattuu tulemaan telkkarista mutta jotka eivät muuten vaikuta kenenkään elämään suuntaan tai toiseen. Jotkut näistä elokuvista ovat ihan OK, jotkut eivät.

Mutta sitten on huonoja elokuvia. En tarkoita tällä huvittavan huonoja leffoja, joita katsoo niiden huonoudelle nauraa käkättäen, vaan oikeasti huonoja elokuvia. Siis sellaisia, joiden päätyttyä tekee mieli etsiä jostain aikakone jotta saisi juuri menettämänsä tunnit takaisin. Sellaisia, joiden aikana rupeaa etsimään jostain alkoholia, huumeita, käsiaseen, MITÄ VAAN jotta pääsisi kärsimyksistään. Näitä osuu aina silloin tällöin kovan leffafanaatikon tielle ja ne tekevät aina lähtemättömän vaikutuksen. Valitettavasti.

Mitkä ovat sinun mielestäsi huonoimmat elokuvat ikinä? Siis sellaiset, joiden ajatteleminenkin saa sinut kiemurtelemaan ahdistuksesta ja itkemään tuskasta?

Tässä muutama elokuva, jotka ovat varastaneet minun elämästäni monta kallisarvoista tuntia:



Englantilainen potilas
Tämä elokuva oli yksi Karhumiehen ja minun yhteiselon ensimmäisen suuren erimielisyyden aiheuttaja. Hän totesi kerran tämän olevan hänen mielestään mahtava elokuva. Minä tuijotin häntä epäuskoisena, sillä minä vihaan tätä elokuvaa. Kärsin tätä katsoessa elokuvateatterissa tylsistyneenä, kiemurtelin ja toivoin, että tämä tarina ylitunteellisista idiooteista loppuisi mahdollisimman pian. Emme ole Karhumiehen kanssa nähneet tätä sen jälkeen, kun se oli elokuvateattereissa, joten uusintakatselu saattaisi muuttaa mielipiteitä.





Starship Troopers
Jumankavita jos joku nyt kommentoi tähän että "Mut sä et Anzi tajuu, tää on niin hyvää satiiria!" Eikä ole! Tämä on typerä, alleviivaava, itsestään selvä, kökkö ja raivostuttavan onneton kasa sontaa. Satiiri on onnistunutta silloin kun se on fiksua ja hienovaraista. Tämä elokuva ei todellakaan ole kumpaakaan.








Glitter
Mariah Carey esittää laulajaa ylipitkässä tarinassa rääsyistä rikkauksiin. Kaksi tuntia lähikuvia Mariah Careysta, sivuhahmoja kertomassa Mariah Careyn hahmolle miten ihana ja täydellinen hän on. Täytteenä tälle ihasteluparaatille toimii köykäinen ja läpeensä onneton tarina. Hirveä elokuva, oikein kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitäni kun ajattelen sitä.







Gigli
Tämä elokuva ei ole niin huono, kuin mitä väitetään. Se on vielä huonompi. Katsoimme tätä kerran porukalla eräissä pikkujouluissa. Elokuvan loppua kohden noin 20:stä katsojasta oli jäljellä sitkeät viitisen kappaletta, minä mukaan luettuna. Hammasta purren kestin tämän loppuun asti ja melkein purskahdin kiitollisuudesta itkuun kun tämä vihdoin ja viimein loppui. Tämä elokuva tuntui kestävän iäisyyden, siinä ei tapahtunut mitään, se oli vaivaannuttavaa, pitkäveteistä ja aivan tajutonta myötähäpeää aiheuttavaa katsottavaa. Toivottavasti Al Pacino ja Christopher Walken saivat sähkölaskunsa maksettua esiintymisestään saaduilla palkkioilla.

15 kommenttia:

  1. Cast Away - tyyppi haahuilee kolme tuntia autiolla saarella ja puhuu lentopallolle. Voi luoja, näin tämän mieheni kanssa teatterissa aikanaan ja molemmat vihattiin sitä sydämemme pohjasta. Koskaan, en koskaan, aio katsoa sitä uudestaan, sillä se on vienyt jo elämästäni kolme tuntia.

    Minä olen Glitterin ja Giglin toistaiseksi saanut kierrettyä, eikä suuria intohimoja kumpaakaan ole katsoa. Ehkä siis voi elää elämäni vaikken ole niihin aikaa tuhlannutkaan?

    VastaaPoista
  2. Minä rakastan Starship Troopersia!! Se on loistava ;O)
    Minun hei-hei tämäkin aika perhana-listalle kuuluu Benjamin Button, uusin Fame, The Ugly Truth ja lukemattomat kauhuleffat sillä niitä katson eniten. Siellä on PALJON kuraa.
    Kaikkien aikojen paskin leffa on kuitenkin, niistä mitä muistan, Phantoms, olisiko suomeksi Aaveet? Dean Koontzin kirjaan perustuva KAMALA raina. Siinäkin muuten Affleck pääosassa, minä vieläpä pidän Affleckista...Ja leffassa on Rose McGowan ja Liev Schreiber!!! En ymmärrä! Nyt mä taas hermostuin..

    VastaaPoista
  3. Ainiin, piti tuohon Starshippiin sanoa että minä en edes pidä sitä satiirina ;O) Se on ihan ehtaa örkintappo-leffaa alusta loppuun, naurattaa mutta otan sen tosissani ,OP

    VastaaPoista
  4. Paivi: Mikäli mielenterveytesi on sinulle tärkeää, kierrä nuo elokuvat kaukaa. Minä olen niistä pysyvästi vammautunut.

    Mikaela: Karhumieskin pitää Starship Troopersia ihan loistavan hauskana leffana. Minusta se on yksinkertaisesti hirveä. :-D

    Phantomsin muistan nähneeni, mutta en muista siitä mitään. Ei siis mitenkään kovinkaan mieleenpainuva elokuva.

    VastaaPoista
  5. Jos saa mainostaa Phantomsia vielä niin voin kertoa että olen katsonut sen kahdesti, ja molemmilla kerroilla nukahdin noin 30 minsan jälkeen. Enough said..

    VastaaPoista
  6. Onneksi en ole Glitteriä tai tuota JLo-leffaa nähnyt, ja Starship Trooperssinkin kännissä, jolloin se menetteli vitsinä.

    Mieleeni tuli heti elokuva, jonka nähtyäni tunsin oloni erittäin likaiseksi enkä voinut käsittää, miksi se oli tehty. Mitä muuta annettavaa sillä oli elokuvamaailman historialle kuin näyttää siitä muutama mätä nurkka ja antaa katsojien sitä kauhistellessaan maksaa tuon hirvityksen tuotantokustannukset? Ja samalla katua puistatellen sen saastan viemää aikaa ja rahaa.

    Nicholas Cagen tähdittämä 8 mm oli tämä minulle turhin leffa ikinä.

    VastaaPoista
  7. Haisu: 8 mm on tosiaan aika ahdistava elokuva, eikä edes hyvällä tavalla. Se on, kuten sanoit, ainoastaan tosi mätä ja tarpeettoman eksploitatiivinen.

    VastaaPoista
  8. Hieno aihe! Itsellä kyllä pahimmat tuhlaukset on ollut Revolutionary Road ja Magnolia...argh. Nää molemmat leffat vois vaan olla nimetty että "Kun mitään ei vaan tapahdu - kolmeen tuntiin". Eikä muuten mielenkiinto pysynyt yllä sitten yhtään. Sitten höpöhöpö-leffoista Hääheilalle olen aika katkera aikani tuhlaamisesta.

    VastaaPoista
  9. Loistava aihe! Tuo Starship troopers oli aivan uskomattoman paska ja viimeksi oli pakko luovutta Public Enemy kesken kun ei vaan pystynyt sitä katsomaan. Tuntuu, että noita tuhlattuja tunteja on rutkasti enemmänkin, nyt ei vaan muistu mieleen ;-).

    VastaaPoista
  10. Ocean's 11. Meet Joe Black. Molempia olen yrittänyt katsoa monta kertaa, ja aina olen nukahtanut.

    VastaaPoista
  11. Bisquits: Minusta Ocean's 11 oli myös lähinnä tylsä. Jotenkin hämmentävää, että monet pitävät sitä niin loistavana leffana.

    VastaaPoista
  12. Ocean's 11 on loistava elokuva! Ja oi että odotan sitä että viikon päästä pääsen ihan paikan päälle ihmettelemään Bellagiota ja MGM Grandia sun muita ;-)

    Meet Joe Blackista olen Bisquitsin kanssa samaa mieltä. Minä olen sen läpi katsonut, mutta aika tuskaa se oli...

    VastaaPoista
  13. En muuten ole nähnyt noista yhtäkään.
    Sinänsähän aihe on mielenkiintoinen, voisi vaikka varata omaan pyötälaatikkoon tulevaa julkaisua varten.

    Mä tykkäsin kaikista Oceaneista :)

    Mutta yksi huonoimpia oli joskus teini-iässä nähty Mars hyökkää. Ja se Tiedän mitä teit viime kesänä -jatko-osa. Kelailtiin pitkiä pätkiä yli.

    VastaaPoista
  14. Moikka! Eksyin jostain blogiisi... Multa on siis just kans tulossa postaus aiheesta, joten sieltäpä käy sitten ilmi elämäni karseimmat leffakokemukset.

    Mutta ton Ben Affleckin Aaveet-leffan olinkin jo ehtinyt unohtaa! Se oli kyllä tosi huono. Mutta voisin joskus katsoo sen ehkä uudestaan ihan vaan siksi, että mulla ei ole mitään muistikuvaa Liev Schreiberista siinä! :D

    VastaaPoista
  15. Tiinanen: Tervetuloa. Odotan mielenkiinnolla omaa listaasi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails