Ponyo rantakalliolla

Hayao Miyazakin elokuvat ovat lähes poikkeuksetta ihania. Ne iskevät niin lapsiin kuin aikuisiinkin, niiden maailmassa lapsi on sankari ja aikuiset ottavat lapset ja lasten haaveet tosissaan. Ne onnistuvat tavoittamaan lapsen mielikuvitusmaailman sellaisella tavalla, joka tekee ainakin minuun aina lähtemättömän vaikutuksen.

Ponyo rantakalliolla kertoo tarinan pienestä kultakalasta nimeltä Ponyo, joka haluaa kovasti ihmiseksi. Ponyon isä on velho ja äiti meren jumalatar, ja näiltä perittyjen taikavoimien avulla hän muuttuu viisivuotiaaksi tytöksi ja ystävystyy samanikäisen Sosuke-pojan kanssa. Samalla Ponyo kuitenkin vapauttaa vaarallisen taian, joka aiheuttaa valtavan hyökyaallon joka meinaa hukuttaa koko Sosuken meren rannalla sijaitsevan kotikaupungin alleen. Jotta Ponyo voi jatkaa elämäänsä ihmisenä, hänen pitää kuitenkin luopua taioista. Mutta ennen kaikkea Sosuken pitää hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on.

Elokuva ei aivan yllä Miyazakin parhaimpien elokuvien tasolle, mutta se on silti valloittava, suloinen, hauska ja taianomainen. Kyllä tämä aikuinen ainakin viihtyi sen parissa varsin hyvin.