17.3.2010

Se on sama ruottiks

Suomessa on pari keskustelunaihetta, jotka nostattavat aina ja poikkeuksetta kiivaan väittelyn, saavat aikaan suuria tunteita, kuohuttavat ja hätkähdyttävät ja saavat tuppisuisemmankin jäärän avaamaan sanaisen arkkunsa. Yksi näistä on pakkoruotsi.


Keskustelu menee jotakuinkin niin, että ensiksi joku poliitikko tai vastaava ottaa ruotsin kielen esiin jossain yhteydessä. Se, mikä tämä yhteys on, on toissijainen tekijä. Seuraavaksi älähtävät ne, joiden mielestä Ahvenanmaa pitäisi liittää Ruotsiin ja joille ruotsin kieli on muutenkin valtava peikko, uhka, ja feminististen viherpiipertäjien salaliitto. Sitten onkin jo suomenruotsalaisten vuoro puolustaa omaa kieltään ja identiteettiään. Josta päästään sujuvasti aiheeseen "svenska talande bättre folk" ja kuinka Finlandssvenska kulturfonden (jota johtavat feministiset viherpiipertäjät) rahoittaa kaikkea ja sitä kautta sortaa rehellistä työssäkäyvää, lihaa syövää heterokansaa. Pikkuhiljaa keskustelu hiipuu, kunnes parin kuukauden päästä koko rumba alkaa alusta.

Näistä julkisuudessa käytävistä keskusteluista puuttuu kuitenkin aina yhden ryhmän ääni: meidän suomenkielisten, joille ruotsin kieli ei ole mikään ongelma. Sillä meitäkin on, ja uskaltaisin väittää että aika montakin, jotka osaamme ruotsia, käytämme sitä mielellämme ja jotka ymmärrämme Suomen olevan yhä hyvin vahvasti kaksikielinen maa.

Minun isoäitini oli ruotsinkielinen, mutta meillä on kotona aina puhuttu suomea. Äidinkieleni on siis suomi, siitä ei ole epäilystäkään. Minä kävin lapsena ruotsinkielistä leikkikoulua mutta perheemme ulkomaankiertueen takia siellä opittu ruotsi pääsi harjoituksen puutteessa aika nopeasti unohtumaan. Sen korvasivat englanti ja ranska. Yläasteen seitsemännellä luokalla istuin siis ihan samoille ruotsin tunneille ikätovereitteni kanssa pänttäämään kielioppia ja opettelemaan sijamuotoja. Ruotsin opiskelu jatkui perheemme toisen ulkomaankiertueen aikana koko yläasteen ajan, kunnes kesällä 1994 vietin kesälomani au-pairina Tukholmassa. Vasta tuolloin opin oikeasti puhumaan ruotsia ja käyttämään sitä. Pakkohan se oli, kun ei se pieni kaksivuotias mitään muuta kieltä osannut. Tuon kesän jälkeen päätimme myös vaihtaa isoäitini kanssa ruotsin yhteiseksi kieleksemme. Siihen asti olin puhunut hänen kanssaan suomea. Näin teimmekin, ja tästä pidettiin kiinni hänen kuolemaansa asti.

Se, että osaan ruotsia ja käytän sitä mielelläni ei kuitenkaan tarkoita, että osaisin sitä täysin suvereenisti. Valitettava tosiasia on, että suurin osa tuntemistani suomenruotsalaisista puhuu parempaa suomea kuin mitä minä puhun ruotsia, joten yhteiseksi kieleksi valikoituu lähes aina suomi. Työssäni käytän ruotsia päivittäin, lähinnä kirjallisessa muodossa. Olisin pahassa pulassa ilman sitä, ja ruotsin kielen taidostani ei ole koskaan oll minulle mitään muuta kuin hyötyä.

Tottakai minua ärsyttää, jos joku rantaruotsalainen tulee selittämään, miten suomenruotsalaiset ovat oikeastaan oma erillinen kansansa joka leijuu kermana suomenkielisen sakan yllä. Tottakai minua ottaa päähän, kun monet ruotsalaiset yrittävät sitkeästi vaihtaa kieltä englanniksi vaikka minä olen tehnyt erittäin selväksi sen, etten todellakaan puhu ruotsalaisten kanssa englantia. Mutta tämä ärtymykseni ei ole yhtään sen suurempi kuin minkään muunkaan kieli- tai väestöryhmän osoittama kulttuurisovinismi tai englannin pakkosyöttö.


Mikä onkaan sitten kantani pakkoruotsiin? Sanalla sanoen: vaihteleva. Turussa opiskelleena syntyperäisenä helsinkiläisenä minulla kesti todella kauan sisäistää se tosiasia, että valtaosalle suomenkielisistä suomalaisista kaksikielisyys on pelkkää sanahelinää. En voinut käsittää sitä, kun eräs lappeenrantalainen opiskelukaverini kertoi kuulleensa ruotsin kieltä puhuttavan kadulla Suomessa ensimmäistä kertaa elämässään silloin, kun hän muutti Turkuun opiskelemaan. Vielä järkyttävämpää oli tajuta, että Suomessa on ruotsinkielisiä suomalaisia jotka eivät ole koskaan olleet tekemisissä suomen kielen kanssa.

Mutta näinhän se on. Anoppilani on Porissa eikä siellä mitään ruotsia koskaan kuule tai näe. Suurin osa Porin ruotsinkielisen koulun oppilaistakin on suomenkielisiä, joiden vanhemmat ovat laittaneet lapsensa sinne kielikylpyyn ja jotka puhuvat koulun ulkopuolella keskenään suomea.

Onko lappeenrantalaiselle sitten mitään hyötyä siitä, että hän opiskelee vuosikaudet ruotsia samalla kun 40 % lähikaupan asiakkaista puhuu venäjää? Ei varmaankaan. Mutta toisaalta, pitääkö kielten opiskelua aina perustella hyödyllä? Eikö ihmiselle ole hyödyksi osata mahdollisimman montaa kieltä? Mutta toisaalta taas, ei kukko käskien laula eikä pakolla saada mitään hyvää aikaiseksi.

Itse olisin joka tapauksessa opiskellut ruotsia koulussa, olisi se sitten ollut pakko tai ei. Ja aion siirtää tämän kielitaidon myös mahdollisille lapsilleni. Mutta minun tilanteeni ei ole sama kuin monen muun, ja sen olisi päättäjienkin hyvä tajuta.

Loppujen lopuksi ruotsi on minulle vain kieli. Sen opetteleminen ja opiskeleminen ei ole koskaan ollut minulle mikään poliittinen tai yhteiskunnallinen valinta. Halusin oppia ruotsia, koska minua otti päähän se, etten ymmärtänyt mitä isäni ja isoäitini keskenään puhuivat. Tulette siis jatkossakin näkemään minut lukemassa ruotsalaisia dekkareita ruotsiksi ja puhumassa ruotsalaisille ruotsia. Näin se vaan on, ja tätä on turha ihmetellä.

Kuvat Googlen kuvahausta.

7 kommenttia:

  1. Minulle, Jakobstadissa kasvaneelle, ruotsin kieli on rikkaus. Ehdottomasti.

    Olen täysin suomenkielinen, luin koulussa pitkän ruotsin (aloitin 3. luokalla) ja elämä kotiseudulla oli tietysti jatkuvaa kielikylpyä.

    Nyt olen asunut Sveitsissä jo vuosia ja kylläpä vain ruotsin kielen taidosta on ollut erittäin paljon hyötyä myös saksan kielen oppimisessa.

    VastaaPoista
  2. Anne: Minullekin ruotsista oli nimenomaan erittäin paljon hyötyä saksan opiskelussa. Muutimme perheen kanssa muutamaksi vuodeksi Saksaan ja Itävaltaan kun olin teini ja kyllä se ruotsi antoi aika vahvan pohjan saksan opiskelulle.

    VastaaPoista
  3. Täällä kanssa ilmottautuu yksi, jonka mielestä ruotsi on erittäin jees! Siitä huolimatta että oon niin suomenkielinen kuin olla voi.

    Mun mielestä ruotsi on kieliopiltaan suht helppo kieli ja ennen kaikkea tosi kaunis kieli. Lähinnä hävettää (varsinkin asiakaspalvelutyössä olevana), että osaan sitä niin huonosti.

    VastaaPoista
  4. Peesi tälle, ehdottomasti, koko rahalla.

    Itse asuin opiskeluaikoihin saakka ruotsinkielisillä alueilla täysin suomenkielisenä vähemmistönä ja kahden kielen rinnakkaiselo tuntui täysin luontevalta. On vaikea käsittää, miksi yhdestä kielestä ja siitä, että se on jonkun suomalaisen äidinkieli, on tullut joillekin sellainen kaamea peikko. Pakkoruotsiin vielä sellainen huomio, että virkamiesruotsin osaaminen (ja tämän tason saavuttaminen ei ole vaikeaa!) on valtion duuneissa välttämättömyys. Jos ruotsi sitten syystä tai toisesta jäisi valitsematta, olisi oppilaan myöhemmin vaikea tai mahdoton päästä virkoihin. Aika hurjalta tuntuisi kaventaa lapsen tulevia uravaihtoehtoja pelkästään yksityiselle sektorille jo peruskouluaikana. Olen itse valtion virassa ja kyllä sitä ruotsia täällä oikeasti tarvitaan, ei joka päivä, mutta kuitenkin säännöllisesti. Mutta ymmärrän, ettei ruotsin opiskelu pohjoiskarjalassa tunnu kovin relevantilta.

    VastaaPoista
  5. Haisu: Juuri tuo kaksikielisyyden peikko on minustakin niin käsittämätöntä. Että vielä nykyään Suomessa asuu porukkaa, joka suhtautuu vihamielisesti toiseen kieliryhmään.

    Ehkä joku tällä tavalla ajatteleva voisi tulla tänne hieman valaisemaan tätä ajattelutapaa?

    VastaaPoista
  6. Minusta pakkoruotsi on täysin turha. Ruotsinkielisillä on tässä maassa erikoisasema muihin "muuta kieltä" puhuviin verrattuna joka on kohtuuton. En pidä siitä että ruotsia on PAKKO opiskella, sitä lukekoot ne jotka haluavat. En pidä suomenruotsalaisia kermaperseinä tai parempina mutten pidä myöskään siitä että pienelle osalle kansaa suodaan omankielisiä ohjelmia ja muuta ja sitten muille, esim. venäjänkielisille, ei. Ja se että jotkut suomenruotsalaiset jossain rannikolla oikeasti eivät edes osaa suomea on ihan käsittämätöntä. Mielestäni pakkoruotsin poistaminen voisi saada aikaan myös positiivisia asennemuutoksia suomenkielisessa väestössä ja turha ärtymys loppuisi. Sanottakoon vielä että itse olen isäni puolelta suomenruotsalainen joten en ole mikään "Ruotsi lyttyyn"-tyyppi vaan itseasiassa pidän ruotsalaisista ja heidän elämäntyylistään ja asenteestaan paljon. Mutta minulle jonkin kielen pakkotuputtamine kuulostaa lähinnä menneiden aikojen asialta..

    VastaaPoista
  7. Mikaela: Vähän samanlaisia mietteitä minullakin on joskus, etenkin kun olen jutellut asiasta Karhumiehen kanssa. Ongelmana taitaa olla vaan se, että aika monet näistä asioista päättävät ovat joko pää niin syvällä ankkalammikossa tai vastaavasti niin vihamielisiä ruotsin kieltä kohtaan, että asiallista keskustelua on hyvin vaikea saada aikaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails