28.4.2010

Kulttielokuva: Liekehtivät kadut

Aina välillä huomaa ihastuvansa kovasti johonkin elokuvaan jota ei varsinaisesti pidä hyvänä ja jonka virheet voi luetella ulkomuistista. Mutta silti sitä pitää jännänä ja kiehtovana.

Walter Hillin ohjaama Liekehtivät kadut (Streets of Fire) vuodelta 1984 on minulle tällainen elokuva.


Elokuvassa palkkionmetsästäjä nimeltä Tom Cody (Michael Paré) lähtee siskonsa Revan (Deborah Van Valkenburgh) suostuttelemana pelastamaan laulajatarta nimeltä Ellen Aim (Diane Lane) Raven Shaddock (Willem Dafoe)-nimisen hullun rikollisen johtaman jengin kynsistä. Jengi on kidnapannut Ellenin kesken tämän konsertin, eivätkä heidän tarkoituksensa kaunottaren suhteen ole mitenkään kunnialliset. Codyn kumppaniksi tälle pelastusreissulle lyöttäytyy entinen sotilas nimeltä McCoy (Amy Madigan). Mutkan matkaan tuo se pieni seikka, että Ellen ja Tom ovat entiset rakastavaiset eivätkä kummankaan tunteet ole kokonaan kuolleet.

 
Visuaalisesti upealla elokuvalla on aivan mahtava musiikkiraita ja tunnelma, sekä lisäksi nuori Diane Lane oikein hyvässä roolissa. Sen ainutlaatuinen maailma on futuristinen sekoitus 1980-lukua ja 1950-lukua, hyvin paljon Mad Max ja Blade Runner -elokuvien tyyliin. Mutta tarina on sekava ja outo, muut näyttelijänsuoritukset vähän niin ja näin ja koko elokuva kärsii tietynlaisesta ryhdittömyydestä. Se oli ilmestyessäänkin floppi ja huhujen mukaan jäähdytti Diane Lanen nousujohteisen uran moneksi vuodeksi eteenpäin.


Silti huomaan aina säännöllisin väliajoin miettiväni tätä elokuvaa ja pyrin katsomaan sen aina, kun se tulee televisiosta. En ole vielä hankkinut sitä omakseni, ehkä minun pitäisi? Soundtrack nyt ainakin.

Tässä elokuvan lopussa kuultava mahtipontisen hieno kappale Tonight Is What It Means To Be Young.

7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että tätä elokuvaa kaipaavia on muitakin. Musiikki on elokuvan paras anti, mutta kyllä esim. Amy Madiganin esittämä McCoy toimii.

    Tuon lopetusbiisin aluku, jossa lauelataan, että jos et voi saada enkeliä, ota poika, koska se on parasta enkelin jälkeen, hymyilyttää minua joka kerta.

    VastaaPoista
  2. Päivi: Tiesitkö, että McCoy oli alun perin kirjoitettu mieheksi, mutta vaihdettiin naiseksi vasta viime tingassa? Iso osa hahmon jätkämäisyydestä selittyy sillä.

    Tämä on niitä harvoja elokuvia, joka voisi hyötyä uudelleentulkinnasta.

    VastaaPoista
  3. Tuo biisi oli silloin kauan sitten aivan ihana. Tämä on niitä outoja leffoja, joita en ole oikeasti kuunaan nähnyt, kiitos asuinpaikkani siellä perähikiällä, mutta joiden juonen ja koukut tiesin tarkkaan, koska luin ne jura-kauden harvat teinilehdet niin pirun tarkkaan. Muistan kuvat Diane Lanesta tuossa punaisessa puvussa sinisävyisen lavasumun keskellä laulamassa.

    VastaaPoista
  4. Tämä leffa lähtisi nyt Play.comista noin kahdeksalla eurolla. Kyllä tämä pitäisi varmaan hankkia.

    Olen nyt kuunnellut tuota biisiä putkeen eilisestä asti. On siinä vain jotain niin tavattoman hienoa.

    VastaaPoista
  5. Biisi jäi päähän minullekin, ja intouduin googleilemaan sen taustoja. Löytyi tekijä, joka ei ihan turha heppu taida ollakaan, kun ceeveetä ja hittilistaansa katselee: http://en.wikipedia.org/wiki/Jim_Steinman. Monikin noista mahtipontisista biiseistä on kuulunut suosikkeihini joskus.

    VastaaPoista
  6. Minulla on tämä kulttielokuva jäänyt näkemättä, mutta Michael Parén muistan oikein hyvin Houston Knights -telkkusarjasta (mikä ihme se oli suomeksi? Kaupunkicowboyt?), koska olin hyvin ihastunut häneen silloin pienenä :)

    VastaaPoista
  7. Paivi: Michael Paré on oikea B-elokuvien kuningas. Tässä elokuvassa hän ei onnistu olemaan kovinkaan vakuuttava.

    Kannattaa katsoa tämä elokuva jos se joskus osuu eteen. Se on kaikesta huolimatta ihan näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails