14.4.2010

Titaanien taistelu

Vuonna 1981 tehty Titaanien taistelu on yksi ikimuistoisimpia lapsuuden elokuvakokemuksiani. Näin sen joskus televisiosta ja se teki minuun aivan mielettömän vaikutuksen. Pegasos oli upea, Perseus rohkea, Andromeda kaunis ja Meduusa.... Meduusa oli pitkään pelottavinta, mitä tiesin. Se oli käärmehiuksineen ja kiiluvine silmineen jotain aivan kamalaa, ja ehkä juuri siksi niin kiehtova.Valitettavasti elokuva ei ole kestänyt aikaa kovinkaan hyvin, toisin kuin pari vuosikymmentä aikaisemmin tehty Taistelu kultaisesta taljasta.
 
Vuoden 2010 Titaanien taistelu on viihdyttävä popcorn-leffa, joka kuitenkin ottaa sellaisia vapauksia alkuperäisen myytin kanssa että välillä minua kävi ärsyttämään. Esimerkiksi Iolla ja Perseuksella ei koskaan ollut todellakaan mitään tekemistä keskenään. Io oli yksi Zeuksen monista rakastajattarista jonka Hera muutti kostoksi lehmäksi. Perseus ja Andromeda menivät keskenään naimisiin, saivat monta lasta ja hallitsivat viisaasti ja pitkään. Elokuvassa myös yhdistellään erilaisia myyttejä eri kulttuureista aika vapaasti, ja jopa kreikkalaisia myyttejä keskenään. Kuitenkin elokuva oli hienosti tehty ja oikein viihdyttävä parituntinen seikkailupläjäys. Uusi Meduusa ei ollut pelottava, vaikka erittäin hienosti se oli toteutettu.

Olen tavallaan vähän pettynyt tähän elokuvaan, sillä odotin jotain vähän hienompaa ja ikimuistoisempaa. Mielestäni tässä mentiin siitä, mistä aita on matalin ja suurin osa myytin uudelleenkerronnasta oli aika turhaa ja ärsyttävää. Lisäksi 3D ei tuonut tähän mitään lisäarvoa. Itse asiassa tässä oli kerrankin elokuva, joka olisi toiminut paremmin kaksiulotteisena versiona.

6 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tämä oli kyllä melko lailla popcorn-leffa. En kuitenkaan ole nähnyt alkuperäistä versiota, joten minulla ei ilman ennakko-odotuksia ollut mitään mihin pettyä. Siksi tämä silmissäni varmasti toimikin niin hyvin lauantai-illan piristyksenä :)

    Harmittaa kyllä etten tuota alkuperäistä ole päässyt näkemään! Vertasinkin tätä siis jatkuvasti Disneyn Herkulekseen :D

    VastaaPoista
  2. Vee: Disneyn Herkules oli toinen, jossa myyttiä pistettiin rajusti uusiksi ja jossa se ärsytti. Antiikin mytologioiden fanina minua ihmetyttää ja ärsyttää Hollywoodin into tehdä Haadeksesta aina pahis. Antiikin Kreikassa näin ei todellakaan ollut.

    Ja muutenkin, nämä myytit ovat itsessään jo tosi jännittäviä ja seikkailullisia. Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki?

    VastaaPoista
  3. Minä pidin tästä versiosta alkuperäistä paljon enemmän, se oli ihan liian campia mulle.. Worthington oli tässä roolissa parempi kuin esim. Avatarissa, sillä hänelle sopii tällainen jäyhäily enemmän kuin todellinen tunteiden esittäminen, ainakin kunnes kyvyt kasvaa. Leffa oli viihdyttävä ja skorpparitaistelu suorastaan hieno ;OP

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä 3D:stä - olisin mieluummin katsonut tämän ihan normaalina kaksiulotteisena. Minusta leffa oli omassa genressään ihan ok - kun ei tällaiselta voi odottaakaan mitään elämää suurempaa taide-elämystä ;-) Seikkailua ja toimintaa ihan hyvässä paketissa, mutta en usko, että katson tätä kovinkaan montaa kertaa. Hieman kertakäyttötavaraa siis...

    VastaaPoista
  5. Miestä kiinnostaisi mennä katsomaan tuo Titaanien taistelu. Kuulostaa ehkä sittenkin kelvolliselta viihteeltä, vaikken ole ollut siitä kovin innostunut.

    Kaikkien muidenkin hyvien tarinoiden dramatisoinneissa tulee välillä ihmetelleeksi sitä, että niitä saatetaan muutella rajusti verrattuna alkuperäiseen versioon. On totta, että kirjoitetussa tarinassa ja liikkuvassa kuvassa toimivat eri keinot, mutta silti: miten jotkut elokuvakäsikirjoittajat kuvittelevat, että heidän muutoksensa tekisivät klassikkotarinoista parempia, että he keksivät jotain parempaa kuin maailman parhaiden tekstien kirjoittajat tai ikiaikaisten myyttien luojat? Ei pidä tehdä itsestään jumalaa - eikä myöskään klassikkokirjailijaa, jos sellainen ei satu olemaan.

    VastaaPoista
  6. Ofelia: Pienet taiteelliset vapaudet ja muutokset ymmärrän, mutta kuten olen jo sanonut, tällaiset rajut muutokset vain ärsyttävät. Etenkin kun ne eivät tuo tarinaan mitään lisäarvoa.

    Leffa on kyllä han kelpo viihdettä, mutta siinä oli mielestäni mahdollisuus olla jotain paljon enemmän.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails