25.5.2010

Stieg Larssonin Millennium-trilogia

Viikonloppuna sain viimein Stieg Larssonin Millennium-trilogian päätökseen, parin kuukauden jälkeen. En yleensä harrasta dekkareita ja luen hävettävän vähän ruotsiksi. Siksi minulta on mennyt suurin osa pohjoismaisista dekkareista täysin ohi. Mutta Millennium-trilogiasta kuulin puhuttavan niin paljon, että päätin tarttua siihen oitis. Enkä katunut.

Kirjat muodostavat keskenään selkeän kokonaisuuden, etenkin ensimmäinen ja toinen kirja. Niiden läpi kulkee sama punainen lanka, eli toisen päähenkilön Lisbeth Salanderin synkkä menneisyys ja hänen silloin kokemansa vääryydet. Myös toisen päähenkilön Mikael Blomkvistin elämää käydään läpi ja hänkin joutuu keskelle kaikenlaisia tapahtumia, mutta Millennium-trilogia on ennen kaikkea Lisbeth Salanderin tarina.


Lisbeth Salander sai alusta asti mielenkiintoni heräämään. Tässä hahmossa oli heti jotain aivan äärettömän kiehtovaa ja mielenkiintoista. Pidin siitä, miten hän ja Blomkvist olivat tavallaan samasta puusta veistettyjä, mutta erilaisten taustojensa takia he olivat kasvaneet aika erilaisiksi ihmisiksi. Pidin myös siitä, miten Salanderia kuvattiin. Hänen epäsovinnaisesta ulkonäöstään, käytöksestään ja elämästään ei tehty numeroa, kirjailija vaan toteaa että tässä tämä on, tämä avoimen seksuaalinen, sosiaalisesti epävarma hakkeri jolla on kamalan menneisyytensä takia vaikeuksia suhtautua tai luottaa muihin ihmisiin. Salanderin käytöstä tai tekoja ei tuomittu tai moralisoitu, sen sijaan osansa paheksunnasta saivat ne hahmot jotka tätä tuomitsevuutta ja moralisointia Salanderia kohtaan harjoittivat. Ja mielestäni aivan oikeutetusti.

Salanderista saisi kirjoitettua kokonaan oman postauksen, ja sen varmaan vielä teenkin. Koska tietyllä tasolla samaistuin tähän hahmoon erittäin paljon, tai lähinnä samaistuin siihen miten hän koki ympäristön suhtautumisen omaan itseensä.

Pidin ensimmäisestä kirjasta Miehet jotka vihaavat naisia erittäin paljon, huolimatta sen ajoittaisesta raakuudesta. Se oli jännä, tarina oli hyvä ja se piti mielenkiintoni jatkuvasti yllä. Minulla oli kyllä kieltämättä suuria vaikeuksia lukea kirjan kaikista väkivaltaisimmat kohdat läpi, eräässä kohdassa huomasin jopa puristavani kirjaa niin lujaa että käteni tärisivät.


Toinen kirja, Tyttö joka leikki tulella, ei onnekseni ollut yhtä raaka kuin ensimmäinen mutta ei aivan yhtä hyväkään. Siinä huomasi, että Stieg Larsson ei ollut itse enää mukana kirjojensa lopullisessa editoimisessa, sillä kustannustoimittajalla olisi ollut tässä vähän enemmän työtä. Lisbeth Salanderiin keskittyvät kohdat toimivat yhä, kuten myös salaliittoteorioita selittävät kohdat, mutta kaikki muu tuntui vähän täytteeltä.


Ongelma korostui entisestään trilogian päätösosassa Pilvilinna joka romahti, jossa esimerkiksi Blomkvistin ystävän Erika Bergerin kyttääjästä kertova sivujuoni oli lopulta täysin tarpeeton ja vei aivan turhaa tilaa. Minulla kestikin yllättävän kauan saada tämä kirja päätökseen verrattuna kahteen ensimmäiseen, kun pitkään tuntui että mitään ei tapahdu. Loppu kyllä toimi erittäin hyvin ja kieltämättä minua vähän harmittaa, ettei Salanderin ja Blomkvistin seikkailuja seurata enempää. Etenkin Salanderista olisin ollut kiinnostunut lukemaan vaikka kuinka paljon lisää.


Nyt on sitten aika tarttua kirjoista tehtyihin elokuviin. Toivottavasti en joudu pettymään.

9 kommenttia:

  1. Miehet, jotka vihaavat naisia - elokuva on loistava siihen et ainakaan pety!

    VastaaPoista
  2. Ai niin, ja ne muuten vetävät näissä kirjoissa ihan tajuttomat määrät kahvia. Koko ajan on pannu porisemassa, myöhään yölläkin. Ihme kofeiiniaddikteja....

    VastaaPoista
  3. Minulla nämä on lukematta, mutta leffoista, varsinkin ensimmäisestä pidin paljon. Leffoissa on aika samanlainen meininki, että Lisbethin omalaatuisuus todetaan kyllä kuvallisesti, mutta ei siitä tehdä sen isompaa numeroa. Lisbeth on loistava hahmo ja pitäisi minunkin joskus saada aikaiseksi lukea nuo kirjat...

    Mielenkiinnolla odotan kommenttejasi leffoista!

    VastaaPoista
  4. Minua hieman ahdistaa ajatella, että siinä ensimmäisessä elokuvassa olisi samanlaista graafista raakuutta kuin kirjassa. Mutta Salanderin hahmon takia haluan kuitenkin katsoa nämä elokuvat.

    Niistä on muuten leikattu myös minisarja televisioon, joka esitettiin Ruotsin telkkarissa nyt keväällä. Voin arvata, että se tulee Suomeenkin, ottaen huomioon kuinka suosittuja kirjat ja elokuvat ovat täälläkin olleet.

    VastaaPoista
  5. Varoituksena, että kyllä siinä ekassa leffassa on hyvin graafista raakuutta. Mutta Lisbethin hahmon takia ehdottomasti kannattaa katsoa!

    VastaaPoista
  6. Mieheni on lukenut kaikki kirjat ja nähnyt kaikki leffat, eikä hän pettynyt elokuviin, vaikka yleensä marmattaakin kovaan ääneen, että "ei toi noin menny kirjassa, siis ei tää näin ollu kirjassa". Eli toivottavasti sinäkään et pety. Minä en ole lukenut kirjoja, mutta leffoista ainakin tykkäsin paljon!

    VastaaPoista
  7. Itse luen nyt tuota 2. kirjaa. Argh, jos trilogia huononee loppua kohden. Ykkösosa oli todella hyvä! Aluksi se oli jopa hieman tylsä, mutta sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua eikä kirjaa voinut laskea käsistään. Minäkin pidän hurjan paljon siitä, miten Salanderia kuvataan.

    VastaaPoista
  8. ravenwaves: Salaliittoteoria ja Salander ovat kauttaaltaan hyviä. Myös Salanderin ja Blomkvistin suhde pysyy mielenkiintoisena ja pidin myös muista hahmoista. Ainoastaan se kaikki muu täyte sen varsinaisen ison juonen lisäksi tuntui turhalta. Mutta kannattaa lukea kaikki kolme kirjaa, ehdottomasti! Ja sanon jo nyt, että pidä kolmas kirja lähettyvilläsi heti kun toinen päättyy.

    VastaaPoista
  9. Anzi: Ahas okei..pitänee varautua joko lainaamaan tai ostamaan se 3. kirja :D Hei tsekkaapa blogini, sulle on haaste!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails