16.7.2010

The Good Wife

Kuinka kivaa onkaan aina joskus bongata uusi sarja, johon ei varsinaisesti hurahda mutta joka saa jatkuvasti palaamaan television ääreen, viikosta toiseen seuraamaan sen hahmojen elämää? Nelosella maanantaisin klo 21 pyörivä The Good Wife on osoittautunut juuri tällaiseksi sarjaksi.

Se on tuonut takaisin ruutuun paitsi Teho-osaston suosikkinäyttelijäni Julianna Marguliesin, myös hyviä juonenkäänteitä, mielenkiintoisia sivuhahmoja ja hyvän, jatkuvan taustatarinan. Julianna Margulies esittää Alicia Florrickia, jonka mies, entinen Chicagon piirisyyttäjä Peter Florrick (Chris Noth), istuu vankilassa syytettynä petoksesta ja kavalluksesta. Syytösten mukaan Peter olisi käyttänyt julkisia varoja hankkiakseen prostituoitujen palveluja. Julkisesti nöyryytetyn Alician tehtäväksi jää koota perheen rippeet ja ryhtyä perheen elättäjäksi, samalla yrittäen suojella teini-ikäisiä lapsiaan isäänsä kohdistuvalta julmalta julkisuudelta. Alicia on aikoinaan kouluttautunut juristiksi ja hänellä oli lupaava ura edessään, mutta päätti sitten jäädä täysipäiväisesti kotiin miehen tehdessä uraa. Niinpä hän joutuu aloittamaan aivan alusta ja kilpailemaan lakifirman työpaikasta itseään parikymmentä vuotta nuorempien, vastavalmistuneiden nuorten kukkojen kanssa. Alicialla on kuitenkin valttinaan paksu nahka, elämänkokemusta sekä hyvin tarkka huomiokyky, jotka auttavat häntä oikeussalissa melkoisesti.

The Good Wife ei ole mikään koukuttava kulttisarja Supernaturalin tai True Bloodin tapaan, mutta sen sijaan se on pitkästä aikaa hyvä ja tasainen laatudraama, jota seuraa mielellään yhden jakson viikkotahtia. Sitä ei välttämättä tee mieli tapittaa intensiivisesti montaa jaksoa putkeen, mutta sen parissa viihtyy maanantaisin tunnin verran oikein hyvin. Minulle se on tervetullut, vähän erilainen, mutta jotenkin tuttu ja turvallinen lisä TV-ohjelmakarttaani.

3 kommenttia:

  1. Juu, tää on kyllä hyvä. Katson aina seuraavana päivänä netistä lounasta syödessä ;O) Tasaisen laadukasta draamaa, sitä tulee ihan liian vähän..

    VastaaPoista
  2. Kanetin12:47

    Hyvä juttu sarjasta, sai mut kiinnostumaan. Tykkäsin itse myös kyseisestä näyttelijästä vanhassa tehiksessä.

    VastaaPoista
  3. Minusta on kiva törmätä naispäähenkilöön, joka on vahva sellaisella rauhallisella tavalla. Alicia vaikuttaa ehkä ulkopuolisille hissukalta, mutta hänessä on potkua enemmän kuin luulisi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails