14.7.2010

White Nights - Valkeat yöt

Juttelin eräänä päivänä kaverini kanssa tanssielokuvista ja hän suositteli minulle 25:n vuoden takaista elokuvaa nimeltä Valkeat yöt. Olin kuullut siitä ja huomannut sen pyörivän televisiossakin, mutta en muista koskaan nähneeni sitä. Kun se sitten osui silmiini Play.com:n alennusmyynnissä, ostin omakseni ja katsoin sen.

Balettitanssija Nikolai "Kolja" Rodchenko (Mikhail Baryshnikov) on loikannut Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin kahdeksan vuotta aikaisemmin suuremman taiteellisen ja henkilökohtaisen vapauden, sekä paremman elämän toivossa. Hän on saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden ja on New Yorkissa rakastettu ja arvostettu tähti. Kiertuematkalla hänen koneensa joutuu kuitenkin tekemään pakkolaskun Neuvostoliittoon ja Kolja tunnistetaan. Hänet pakotetaan jäämään entiseen kotimaahansa sillä Neuvostoliiton ja KGB:n silmissä hän on rikollinen, kansalaisuudesta huolimatta.

Häntä vartioimaan laitetaan toinen amerikkalainen, Yhdysvalloista puolestaan Neuvostoliittoon loikannut entinen sotilas Raymond Greenwood (Gregory Hines), jolla on vähemmän imartelevia muistikuvia entisestä kotimaastaan. Lahjakas ja taitava step-tanssija ei saanut ihonvärinsä takia muita töitä kuin hanttihommia ja armeijakin koulutti vain kylmäksi tappajaksi. Neuvostoliitosta löytyi edes jonkinasteinen lupaus tulevaisuudesta mutta ennen kaikkea vaimo Darja (Isabella Rosselini), joka on aina pysynyt miehensä rinnalla.

KGB haluaa käyttää Koljaa propagandatarkoituksiinsa ja Raymond pistetään valmentamaan hänet kuntoon Leningradin (nyk. Pietarin) Kirov-baletin loisteliasta ensi-iltaa varten. Tanssin lomassa miesten välille kasvaa syvä ystävyys ja yhdessä he päättävät paeta takaisin Yhdysvaltoihin, maksoi mitä maksoi. Apua he saavat paitsi Yhdysvaltain konsulaatilta, myös Koljan entiseltä rakastetulta Galina Ivanovalta (aina yhtä kaunis ja ihana Helen Mirren), joka päättää itse kuitenkin jäädä maahan ja yrittää muuttaa sitä omalla tavallaan. Alkaa huima ja intensiivinen pako läpi kesäisen valoisan Pietarin yön kohti Yhdysvaltain konsulaattia ja vapautta.


Valkeat yöt on tietyssä mielessä oman aikansa tuote, mutta tietyssä mielessä iätön. Neuvostoliittoa ei enää ole ja loikkaamiset sun muut ovat mennyttä aikaa. Mutta toisaalta, maailmasta löytyy yhä ihmisiä jotka joutuvat pakenemaan kotimaastaan paremman elämän toivossa ja joille paluu kotiin merkitsisi kuolemaa. Pidin siitä, miten Yhdysvaltojakaan ei päästetty tässä helpolla. Vaikka se loppujen lopuksi onkin taiteilijalle parempi paikka elää kuin tiukan normatiivinen ja ilmapiiriltään tukahduttava Neuvostoliitto, niin ei sitäkään esitetty minään onnen kultamaana. Omaa aikaansa elokuva kuvaa myös siinä mielessä, että vuonna 1985 Neuvostoliitto oli yhä täyttä karua todellisuutta. Ei tuolloin kukaan olisi arvannut, että viitisen vuotta myöhemmin koko valtio olisi historiaa.

Tanssikohtaukset ovat huimia ja taiten tehtyjä, mutta mitä vähempää voisi odottaakaan kahdelta oman tanssin alansa huipulta?

Hauskinta oli kuitenkin bongailla leffasta tuttuja kuvauspaikkoja. Helsinki on tässä jälleen kerran saanut esittää Pietaria, ja taustalla vilahtelevat tutut Katajanokan kadunkulmat ja tutunnäköiset bussipysäkit. Lisäksi osa leffasta on kuvattu Porin Reposaaressa, että sellaistakin Suomi-väriä tähän on saatu mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails