2.8.2010

Uimahallin urpot

Harrastan uintia. Opin uimaan joskus nelivuotiaana ja siitä lähtien uinti on ollut hyvin tiivis osa elämääni. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ehdottomasti enemmän. Nuorempana kokeilin kilpauintiakin, mutta koska minussa ei ole piirun vertaa kilpaurheilugeenejä - heti kun ruvetaan laskemaan aikoja ja pisteitä, kiinnostukseni mitä tahansa lajia kohtaan lopahtaa kuin lehmän häntä - siitä ei oikein tullut mitään. Nykyään uin lähinnä pitääkseen yllä kuntoani, enkä voisi oikeastaan toivoa parempaa kuntolajia pyöräilyn lisäksi.


Mutta, kuten kaikissa lajeissa, myös uinnissa joutuu kestämään muita ihmisiä. Suurin osa on ihan asiallisia, mutta joukkoon mahtuu aina kaikenlaisia urpoja. Esittelen tässä heistä muutaman:

Hidas, joka kuvittelee olevansa nopea
Tämä urpolaji tunkee kuntouimareiden radalle ja aloittaa sitten "pää vedenpinnan yläpuolella" -rintauinnin, usein silmälasit päässä ja mikäli kyseessä on naishenkilö, meikit naamassa. Kaikenlaiseen veden roiskumiseen suhtaudutaan nenää nyrpistellen ja kiljahdellen. Nykyään onneksi harvinainen, löytyy lähinnä pienistä uimahalleista sekä ulkomailta.

Ratojen valtias
Yleensä entinen kilpauimari tai vesipalloilija, joka on omasta mielestään melkein uimahallin tai uimalan omistaja. Ohittaa tiukoissa paikoissa, radan päädyssä saattaa kääntyessään potkaista olkapäähän muitta mutkitta, mutta ei vaivaudu pyytämään anteeksi. Mikäli hänelle huomautetaan asiasta, vastauksena on kehoitus siirtyä "sinne vesijuoksijoiden joukkoon". Öykkäri.

Turun Samppalinnassa kävi taannoin tällainen vanhempi nainen, jonka ristin "Pinkiksi ämmäksi" hänen mauttoman uimapukunsa ja sen kanssa sävy sävyyn valitun uimalakin vuoksi. Harmittaa vieläkin, etten napannut häntä nilkoista kiinni ja vetänyt veden alle.

Nilkkahiplaaja
Urpoista ehdottomasti raivostuttavin. Ui perässäsi, kädet hipaisevat jatkuvasti nilkkojasi, mutta ei jostain syystä lähde ohittamaan tai odota radan päädyssä pientä hetkeä, että saisit vähän etumatkaa. Lopulta, kun päästät hänet tuskastuneena ohitsesi, hän lähtee uimaan hidasta rintauintia jolloin sinun on jossain vaiheessa pakko ohittaa hänet. Ja viiden minuutin päästä hän taas hiplailee nilkkojasi. Selvästikin piileviä jalkafetisistin taipumuksia omaava ihmislaji.

Kauneudenhoitaja
Suihkutilojen puolella ärtymystä ympärilleen levittävä urpo, jonka mielestä uimahallin tai maauimalan suihkut ovat oikea paikka hampaiden pesulle, karvojen ajamiselle, kuorintavoiteille ja kasvonaamioille. Omii suihkun itselleen puoleksi tunniksi, pyllistelee ja taivuttelee itseään joka suuntaan kuvitellen, että kanssasuihkuttelijoita kiinnostavat hänen henkilökohtaiset kauneudenhoitorutiininsa.

Saunaterroristi
Löylyä lyödään niin, että lattialaatat halkeilevat ja muut saunojat kaikkoavat mahdollisimman nopeasti. Ratojen valtiaan saunaversio, yleensä vanhempi henkilö joka kohtelee julkista saunaa kuin omaansa.

Tunnistatko nämä uimahallin urpon lajit? Tuleeko muita urheilu-urpoja mieleen? Myönnätkö kenties itse olevasi yksi näistä? ;-)

Kuva: Highland Park Artists

7 kommenttia:

  1. susali10:40

    Olen ehdottomasti hidas, joka luulee olevansa nopea :D. Silmälasit löytyvät, koska olen niin sokea että törmäilisin muihin ilman niitä, ja piilolinssit+kloorivesi -combo ei vain toimi. Meikit tosin puuttuvat, tosin luult vain siksi että ne puuttuvat aina ;)

    Tunnistin aika lailla muutkin tyypit, ovat ärsyttäviä! Pienissä uimahalleissa (joista minutkin yleensä löytää) ongelmana ovat juurikin ne vesijuoksijat. Nämä ovat yleensä eläkeikää olevia tai lähestyviä rouvahenkilöitä, kuiva permanentti, täysi meikki ja 2-4 rinnan kertaamassa uusimpia juoruja.
    Sekä hullu pärskijä, joka ui jonkinsorttista kroolia, käsillä ja jaloilla aiheuttaen sellaiset roiskeet, että ne kirjaimellisesti yltävät altaan joka reunaan :D. Tällainen oli kerran samaan aikaan kanssani paikalla ja oli kyllä ikimuistoista, etenkin katseet joita kaikki muut läsnäolijat vaivihkaa vaihtoivat keskenään huvittuneen tuskastuneina. Harvoin suomalaisilla on tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    VastaaPoista
  2. susali: Hullu pärskijä, totta! Sellaisen seurassa kun ui, niin saa täydellisen avovesisimulaation aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Lol. Nuo kaikki on koettu, kun itsekin olen just tuommoinen kuvailemasi "kokeilin kilpauintiakin mutta kilpailugeenejä on nolla" -tapaus. (Tosin viime aikoina uinti on jäänyt hävettävän vähille).

    Pahimpia ovat tietyissä uimaloissa semmoiset keskenkasvuiset kakarat. Siis ikäluokkaa 10-15, joita kukaan ei ole viitsinyt kasvattaa siihen, että niille radoille joilla uidaan ei päättömästi hypitä eikä jäädä riehumaan.

    VastaaPoista
  4. Yksi tuli mieleen: vahva lihaksikas, mutta ei ollenkaan tekniikkaa. Luulee olevansa hyvä uimari, kun on muuten sporttinen, mutta hallitsee tekniikan niin huonosti, että onnistuu vain pärskimään vettä, eikä ymmärrä allasetikettejä altaan päissä: lähestyviä uimareita väistetään.

    Toinenkin tuli mieleen: Juttelevat herrat. Uivat joka kymmenes minuutti yhden välimatkan kovaa ja muuten juttelevat altaan päädyssä toistensa kanssa ja tukkivat muille uimareille kaikki kääntömahdollisuudet. Eivät koskaan esinny yksin. Esiintyvät useasti Lauttasaaren uimahallissa.

    VastaaPoista
  5. Stazzy: Voi kyllä, tuollaiset kakarat ovat kyllä rasittavia! Onneksi isoimmissa halleissa he pysyttelevät siellä hyppyaltaan ja kahluualtaan puolella, mutta pienemmissä paikoissa voivat olla todellinen riesa.

    Katsi: Vahva Lihaksikas on Hullun Pärskijän urheilullisempi sukulainen. Ja Juttelevat Herrat ovat tuttuja, ne ovat niitä Vesijuoksutätien puolisoja. :-)

    VastaaPoista
  6. Minä en ui, siis uimahalleissa joten en osaa tunnistaa näitä tyyppejä ;O) Mutta voin KUVITELLA! Itseäni ärsyttää lajissa kuin lajissa yli-innokkaat tyypit jotka yrittävät päteä, puhuvat suureen ääneen kauan ovat harrastaneet lajia etc, eivätkä keskity itse asiaan. Uidessa näitä nyt ei varmaankaan ole..

    VastaaPoista
  7. Mikaela: Kyllä näitä matkojen ja sykkeiden vertaajia löytyy uimahalleistakin. Mutta vähemmän, uidessa kun pitää tosiaan enemmän keskittyä siihen itse uimiseen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails