6.8.2010

Tänä iltana telkkarissa: Clueless

Tänä iltana Nelosella voi matkata takaisin ihanalle 1990-luvulle yhden maailman parhaimman teinielokuvan myötä. Löyhästi Jane Austenin Emma-kirjaan perustuva Clueless kertoo rikkaasta 15-vuotiaasta Cher Horowitzista, joka on kaikesta näennäisestä hölmöydestään huolimatta fiksu ja hyväsydäminen tyttö. Hän yrittää levittää rakkautta ympärilleen järkkäämällä lähipiirinsä jäseniä yhteen. Mutta valitettavasti Cherin amorin lahjat ovat varsin rajalliset.


Tämä elokuva kuuluu niihin leffoihin, joihin tartun aina kun kaipaan jotain hupsua, hauskaa ja piristävää katsottavaa. Olen nähnyt sen vaikka kuinka monta kertaa, enkä ole vielä tähän mennessä kyllästynyt siihen. Elokuva toi aikoinaan englannin puhekieleen monta uutta ilmaisua, loi muotitrendejä ja teki sekä Alicia Silverstonesta että viime talvena edesmenneestä Brittany Murphysta ainakin hetkeksi tähtiä. Elokuvasta tehtiin myös TV-sarja, joka nähtiin meillä Suomessakin.


Nykyään kieltämättä hieman surettaa katsoa, miten tämän elokuvan aikoihin vielä niin terveen pyöreäposkinen ja suloinen Murphy meni sitten laihduttamaan itsensä hengiltä.

4 kommenttia:

  1. As if! Muistan, kun kävin katsomassa tuon aikoinaan leffateatterissa. Nyt mulla on tuo DVD:llä, ja voin verestää muistojani milloin haluan. :-D

    VastaaPoista
  2. Minäkin kävin katsomassa tämän leffateatterissa ja tykkäsin siitä heti. DVD on meillä hyllyssä, tottakai. Tämä on niitä elokuvia, joiden pitää olla saatavilla silloin kun haluaa.

    VastaaPoista
  3. Mä olen nähnyt tämän leffan yli 60 kertaa. (Lopetin laskemisen jossain vaiheessa). Se todellakin oli leffa, jonka laitoin aina pyörimään, kun ei ollut mitään muuta tekemistä/katsomista :) You know, back in the day kun oli vaan 1-4 kanavat. Tai olikohan ees tota nelosta....

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi, en muistanut että tässä on Brittany! Viimeksi nähty joskus vuosia sitten, joten tallensin tän nyt ehdottomasti itselleni :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails