26.11.2010

Pikkujoulut à la Bloggarit

Viikko sitten lauantaina tuli oltua ulkona pitkästä aikaa todella pitkään ulkona. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että minulla oli niin kivaa. Alati kasvava maha ei estänyt menoa, päinvastoin. Juhlapaikkana oli Porvoonkadun Baari Helsingin Alppilassa, joka oli paikkana mitä mainioin. Meille oli varattu osa baarista ja olikin hauska katsoa ikkunan ohi kävelevien ilmeitä, kun he ihmettelivät että mistä noin paljon kauniita naisia on yhtäkkiä tupsahtanut. :-)

Kuva: Bubble
Päiväni olisi tietenkin voinut alkaa paremmin. Ensin nukuin myöhempään kuin mitä olin ajatellut ja tästä syystä minulle tuli valtava kiire. Hakiessani juustoja illaksi Stockan Herkusta tajusin, miksei raskaana kannata lähestyä juustotiskiä. Oli näin lähellä, ettei se homejuustojen hienostunut haju saanut aamiaistani lentämään kaaressa ylös. Sitten alkoi muffinien paisto, johon liittyi erinäinen määrä murjotusta ja kiroilua. Minusta kun ne olivat aivan törkeän rumia. Mutta lopputulos teki kyllä kauppansa ja kaikki niistä tykkäsivät. Voikuorrutus ja hämärä valaistus ovat kaiken A ja O.

Kuva: Nooruska
Omat kuvat jäivät illan osalta hieman vajavaisiksi, sillä kuvaajan taitoni eivät olekaan niin kehittyneet kuin mitä luulin. Ja kamera tarvitsee ulkoisen salaman.

Illan tarkoituksena oli tietenkin tutustua mahdollisimman moneen bloggariin, mutta valitettavasti masuni ja pienimuotoinen tilanahtaus ei sallinut minun jutella kovinkaan monen uuden naaman kanssa. Mikaela ja Elokuvablogin Paivi ovat entuudestaan tuttuja, Bubblen, Nooruskan ja Heidin tapasin järjestelyjen tiimellyksessä. Itse illan aikana ehdin kuitenkin tutustua uusiinkin naamoihin, oli kiva jutella Chatrinin, Riehun, Cinefiliaa-blogin Jutan, Tiinasen, Ravenwavesin ja Marjan kanssa. No mutta, meillä oli niin kivaa että seuraavat juhlat järjestetään varmasti ja silloin on toivottavasti enemmän aikaa ja tilaisuuksia jutella useamman ihmisen kanssa.

Riehu ja Chatrin, ilman salamaa tärisevin käsin :-)
Järjestelyihin käytettiin paljon aikaa ja vaivaa, mutta se oli sen arvoista! Gmail venyi ja paukkui ja muutaman kerran meinasi mennä hermo kun kaikki ei koko ajan sujunut ihan nappiin. Mutta lopulta kiitos seisoi. Jonkun huolettomasti heittämä "Hankitaanko sponsoreita?" johti lopulta siihen, että meillä oli Baarissa pusseittain tavaraa. Tunnelma oli kuin jouluna! Saimme kiittää Eero Kilpiäistä siitä, että meillä oli varaa tilata koko joukolle mainiot Subwayn patonkitarjottimet jotka upposivat kuin häkä. Fazerilta tuli karkkia ja suklaata, Disneyltä leffoja ja elokuvien oheistavaraa, Keunelta kaikenlaisia kivoja kauneudenhoitotuotteita, Sandrew Metronomelta lisää kivaa leffakamaa, Pauligilta mainioita kahvituotteita, Koruharakalta aivan ihania ja kauniita koruja, ja Finnkinokin päätti lahjoittaa perästi 4 kpl leffasoundtrackeja.

Kyllä bloggaajan kelpaa!

8 kommenttia:

  1. Hyvin sinä jaksoit juhlissa raskaanakin :) ja ihania muffinsseja olit tehnyt (maltoin kuitenkin jättää niiden syömisen vain yhteen, sillä yleensä tuollaisiin vilkaiseminenkin saa painon nousemaan 2kg ;-) Nähdään taas ensi kerralla!

    VastaaPoista
  2. Voi itku, ei tullut mieleen että juustotiski voisi tehdä sut huonovointiseksi! Pahoittelut!! Kun ei ole itsellä kokemusta niin ei tiedä mitä kaikkea tuo "olotila" voi saada aikaiseksi, onneksi ilmeisesti aamupalat pysyivät sisällä!
    Muffinsit oli hienoja ja hyviä :)

    VastaaPoista
  3. Heidi: Tuo juustoreaktio tuli mulle itsellenikin yllätyksenä. En ole muuten kärsinyt mistään pahoinvoinnista tms., mutta nyt iski pahasti.

    VastaaPoista
  4. Hei, toi kuvahan on tosi hieno! Taiteellinen :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä kelpaa indeed ;) Jättikiitos muffineista, Subihäsellyksestä ja juustoista yökkäysreaktioista huolimatta! :)

    VastaaPoista
  6. Toi kuva on hei paras minusta otettu kuva ikinä.:D

    VastaaPoista
  7. Hyvä kuva, ei näy kunnolla kun mätän suklaata suuhun. :D
    Oli kyllä todella kivaa ja toivottavasti pippaloidaan uudestaankin!

    VastaaPoista
  8. Sulla oli varmaan enemmän virtaa kuin monella muulla! Olipa hauskaa ja ihan varmasti näitä tulee lisää. Ilmeisesti moni kaipasi enemmän liikkumatilaa, muuten tila toimi ihan jees.

    Hyvä, että nuo cupcaket saatiin ikuitettua ansaitulla tavalla ;-).

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails