10.11.2010

Why don't you write in English?

Luin töissä lounastauolla tapojen vastaisesti uusinta Gloria-lehteä, jossa Sofi Oksanen esitteli elämänsä aakkoset. Hän puhui siinä myös englannin ja suomen kielestä ja taannoin Puhdistuksen englanninkielisen laitoksen julkaisun yhteydessä kuulemastaan ihmettelystä siitä, miksi hän kirjoittaa suomeksi eikä englanniksi.

Minun piti kommentoida tätä asiaa jo tuolloin elokuussa, mutta silloin se jäi. Asia oli kuitenkin jäänyt mieleeni pyörimään ihan siitä syystä että se liippaa läheltä omia kokemuksiani.

Eräs ikimuistoisempia kommentteja aiheesta tuli, kun 14-vuotiaana olin Bonnissa, Saksassa, matkalla koulusta kotiin isosiskoni kanssa. Kävimme paikallista amerikkalaista armeijan koulua, joka nyt ei yleisesti ottaen ollut mikään sivistyksen kehto. Juttelin siskoni kanssa niitä näitä kun amerikkalainen luokkatoverini katsoi meitä hämmentynyt ilme naamallaan ja kysyi: "Puhutteko suomea keskenänne jotta te ette unohtaisi sitä?"
Menimme siskon kanssa aivan sanattomiksi. Muistan jo tuolloin ajatelleeni, etten varmaan ollut koskaan kuullut typerämpää kysymystä. Vastasimme, että puhumme keskenämme suomea koska olemme suomalaisia ja suomi on äidinkielemme. Miksi puhuisimme jotain muuta kieltä?


Ulkomaanvuosien karttuessa sain pian huomata, että tällainen älyttömän itsekeskeinen ajattelutapa on hyvin yleinen etenkin suurten ja itseään tärkeinä pitävien kieliryhmien edustajien keskuudessa. Näkyvintä se on englanninkielisessä maailmassa. Eräs amerikkalainen tuttavani esimerkiksi kysyi minulta joitain vuosia sitten aivan vakavissaan, puhuuko isosiskoni lapsilleen englantia. Menin jälleen aivan hämilleni, en aluksi oikein edes ymmärtänyt kysymystä. Vastasin lopulta vain lyhyesti että ei, hän puhuu lapsilleen tietenkin suomea, miksi hän puhuisi heille englantia?

Mutta kyllä muuallakin osataan. Omanlaistaan legendaa edusti Pariisissa ranskalaisten kämppisteni kulttuurisovinistikaveri, joka tiedusteli minulta aivan pokkana että tehdäänkö Suomessa ollenkaan suomenkielistä pop-musiikkia ja kirjallisuutta. Sen jätkän sai onneksi parilla napakalla vastauksella nopeasti hiljaiseksi. Tosin aika pian hän taas ilmaantui muiden typerien kysymysten kanssa, tyyppi oli sitkeää sorttia.


Minulle suomen kieli ja ylipäätään suomalainen identiteetti ovat aina olleet tärkeitä ja vaalimisen arvoisia asioita, joiden merkitys on maailmaa kiertäessä vain korostunut. Selkeä kansallinen identiteetti ja äidinkieli ovat tarjonneet minulle sen vakaan pohjan jonka perusteella olen pystynyt myös paremmin ymmärtämään ja oppimaan muita kulttuureja ja kieliä. Hyvä kansallinen itsetunto auttaa käsittelemään edellä mainitun kaltaisia hölmöjä, mielestäni heidän tietämättömät kysymyksensä kertovat enemmän heidän omasta sivistymättömyydestään kuin Suomen ja suomen kielen asemasta maailmalla.

Valitettavasti olen myös kohdannut suomalaisten keskuudessa tällaista suomen kieleen kohdistuvaa halveksuntaa ja häpeää. Aina välillä vastaan tulee itseään kovinkin hienoina pitäviä yksilöitä, jotka elävät siinä käsityksessä että pahinkin tankeroenglanti on aina hienompaa kuin suomi. Meitä on moneen junaan, mutta toiset möllöttävät näköjään vielä asemalla.

Mutta ehkä juuri tällaisten henkilöiden ansiosta minä koen oman rakkaan äidinkieleni entistä arvokkaammaksi itselleni.

8 kommenttia:

  1. Näin flunssan sumentamien aivojenkin lävitse voin todeta, että hyvä postaus! Aihe, josta ei loppujen lopuksi kamalasti kuule puhuttavan. Hienoa Anzi :)

    VastaaPoista
  2. Murrmurr, kirjoitin jo kommentin ja sitten se katosi :(

    Mutta piti siis sanomani, että kylläpä taas Anzi asiaa kirjoitit! Suomen kieli on ihana kieli, jota pitää ehdottomasti vaalia. Ja vaikka täältä aina pois kaipailee varsinkin syksyn harmaudessa niin silti on aina ihana palata takaisin. Suomi on kuitenkin kotimaa ja tämä kieli äidinkieli (vaikka meikäläisen tapauksessa se on oikeastaan savo... ;-)

    VastaaPoista
  3. No niin just. Ja toi Martinan tatuointi oli kyl ihan paras ;)

    VastaaPoista
  4. bubble: Kiitos. Jotenkin tämä vaan on aihe, josta puhuessa saa helposti kiihkomielisen maineen vaikka asia on juuri päinvastoin.

    Paivi: Niin, mitä me olisimme ilman äidinkieltämme ja omia murteitamme? Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi jotkut haluavat murteistaan eroon millään kielellä, nehän ovat mahtavia!

    Chatrin: Tuo Martinan tatuointi on minusta hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yritetään päteä niin kovasti englannin kielen kanssa vailla mitään todellista ymmärrystä.

    VastaaPoista
  5. Auta armias noita... ehdottoman hyvä postaus ! Kun jonotin paikkaa esikoiselle Pariisin Suomi-kouluun ja jännäsin irtoaako se ekalla jonotuspaikkalla (irtosi !) englantilainen työkaveri ihmetteli miksen laita lapsiani kansainväliseen kouluun jos kerran haluan niistä kaksikielisiä. Ei mennyt jakeluun etten halunnut niistä kaksikielisiä sen kaksikielisyyden vuoksi, vaan siksi että OLEN SUOMALAINEN ja halusin välittää enemmänkin kuin sen mitä itse kotona puhun. Hohhoijaa...

    VastaaPoista
  6. Maurelita: Minusta oman äidinkielen opettaminen lapsille on erityisen tärkeää kaksikielisessä perheessä, etenkin jos oma kieli edustaa suomen kaltaista pientä kielialuetta.

    Tästä samasta asiasta kuulen joka päivä keskustelua töissäkin. Minulla on paljon työkavereita, joiden puolisoilla on eri äidinkieli, yleisin yhdistelmä on suomi ja ruotsi. Siinä missä heille on selvää että kotona molemmat vanhemmat puhuvat lapsille omaa äidinkieltään, koulukielestä taas käydään välillä kovaakin vääntöä. Ja molemmilla on pointtinsa.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi18:44

    Pari vuotta sitten sain ystäväni kanssa Lontoossa kommentin, johon oli vaikea hämmennykseltä vastata. Meillä oli kiivas suomenkielinen keskustelu hissiaulassa ja siinä tohkeissamme kälättäessämme eräs poika ohikulkevasta seurueesta kysäisi englanniksi meiltä, mistä olemme kotoisin. Hän jatkoi vastauksen saatuaan kommentoimalla, että "you speak really fluent Finnish". Tuijotimme hölmistyneenä poikaa ja taisimme ehkä saada jonkin kiitoksen mutistua, mutta se kommentti tosiaan vaiensi meidät hetkellisesti. Napakastihan siihen olisi pitänyt vastata, mutta ei siihen tilanteen absurdiudessa oikein kyennyt.

    Olen kyllä vakaasti pitämässä kiinni omasta äidinkielestäni, sillä persoonani on voimakkaasti läsnä puheessani ja toisinaan minua raivostuttaa kykenemättömyyteni vieraskielisessä keskustelussa ilmaista itseäni niin täydellisesti kuin haluaisin. Siis vaikka asiani osaisinkin sanoa. Sofin kielivalinnassa ei ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan kovasti minua kummastuttaa juuri Finlandia-ehdokkuuden pokannut Aleksandra Salmela. Mutta ehkä hän on siinä onnekkaassa asemassa, että kokee suomen kielen, itselleen alunperin vieraan kielen, niin kotoisaksi, että luonteva ilmaisu on vaivatonta.

    VastaaPoista
  8. Erittäin hyvä aihe!
    Vois veikata, että etenkin nuorten keskuudessa saattaa kyteä ajatus, jonka mukaan fiksut osaa vähintään "kaikkialla maailmassa kelpaavaa" englantia, ja tönkkösuomea puhuvat kuulostaa kauhealta? (Kuinka esim. Häkkisen kapula-kieltä aina kauhistellaan, nyt se siellä nolaa ittensä... :D)
    En myöskään ymmärrä, miksei omaa kieltä vaalisi niin monessa tilanteessa kuin pystyy, ja on tässä senkin huomannut että mitä enemmän kirjoittaa, sitä monipuolisemmaksi oma ilmaisu muuttuu. Verbaali-akrobatia tai muu kielellä leikittely ei todellakaan onnistu yhtä helposti vaikkapa ruotsiksi tai englanniksi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails