Uuden vuoden korvilla on aina tapana kirjoittaa katsauksia menneeseen vuoteen ja suunnitella tulevaa. Minä en ole oikein koskaan jaksanut innostua sellaisesta. Minulle uusi vuosi ja vuodenvaihde on aina ollut jotenkin turhaa pakkojuhlintaa, kenen idea on ollut muka laittaa vuosi vaihtumaan keskelle talvea? Kevätpäiväntasaus olisi paljon loogisempi ajankohta.
Bloginikin on ollut kohta kaksi viikkoa ilman päivitystä, monestakin syystä. Yksi syy on ollut inspiraation ja toinen ajan puute. Nyt kun töissä vedetään viimeisiä viikkoja ja vauva tulee kohta maailmaan, en ole oikein jaksanut vääntäytyä koneen ääreen kirjoittamaan kaikista katsomistani elokuvista, lukemistani kirjoista ja tekemistäni asioista. Niistä kyllä riittäisi juttua, mutta aikaa ja intoa ei vaan tunnu riittävän. Onhan minulla tuolla odottamassa yhä se keskeneräinen juttu viime elokuun Slovenian uintireissustakin....
Mutta tällaista päivitystä tällä kertaa. Tiedätte kuitenkin, että olen elossa ja voin sanoa, että vauvan myötä päivitystahti harvenee varmaan entisestään. Ainakin hetkeksi aikaa.
7.1.2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
mun mielestä saa pitää blogitaukoa kun siltä tuntuu, itse harkitsin sitä vakavasti vuodenvaihteessa ja meinasin lopettaa bloggaamisen kokonaan! Että lepää vaan sulla on kiireiset ajat edessä ;O)
VastaaPoistaTällaisia tuakopuuskia tulee aina välillä, minusta se on ihan luonnollista. Kyllä tämä meininki taas tästä kohta aktivoituu. :-)
VastaaPoistaTäällä jaksetaan kyllä odotella sun juttuja, huoli pois! Voimia tuleviin kiireisiin ja onnellista uutta vuotta~~
VastaaPoistaTaukoja saa pitää silloin kun siltä tuntuu :) Onnellista alkanutta vuotta ja tsemppiä tosiaan niihin tuleviin kiireisiin!
VastaaPoista