26.8.2011

Sinistä ja vaaleanpunaista, eikä sitten mitään muuta!

Silmiini osui tänään erittäin hyvin kirjoitettu ja asiallinen kolumni aiheesta, josta on tullut Karhunpennun myötä perheessämme ajankohtainen. Kyse on siis sukupuolisensitiivisyydestä eli siitä, että ihmiset kohdataan ensisijaisesti yksilöinä eikä sukupuolensa edustajina.


Karhunpentu, kuten niin moni muukin lapsi, on perinyt paljon vanhempien serkkujensa vauvanvaatteita. Nämä serkut ovat poikia, Karhunpentu on tyttö. Häntä puetaan siis paljon ruskeaan, vihreään, siniseen, housuihin ja haalareihin, mutta myös mekkoihin, vaaleanpunaiseen, lilaan, kukikkaisiin ja tyttömäisen söpöihin vaatteisiin. Minusta tässä ei ole mitään omituista eikä ristiriitaista, tärkeintä on että vaatteet ovat vauvan yllä mukavia ja kivan näköisiä. Mutta olen huomannut, että monet vaatevalmistajat eivät ole samaa mieltä.

Olin noin viikko sitten Name It -lastenvaatekaupassa Helsingissä, Kampin ostoskeskuksessa. Kaikki vaatteet oli siellä jaoteltu tyttöjen ja poikien vaatteisiin. Eräs liikkeessä samaan aikaan asioinut nainen etsi lapselleen farkkuja, ja myyjän ensimmäinen kysymys oli että onko lapsi tyttö vai poika. Kyse oli siis farkuista ja niiden käyttäjä on lapsi. Kuten hyvin tiedämme, tytöt ja pojat ovat ennen murrosikää vartaloiltaan pääosin hyvin saman mallisia joten tähänkään ei voi vedota. Mikä idea tällaisessa jaottelussa muka on?

Toki on selvää, että tytöt ja pojat ovat erilaisia. Enkä tässä tarkoita sitä, että meistä kaikista pitäisi tulla sukupuolineutraalia tasaista massaa vailla mitään persoonallisia piirteitä. Mutta näin tuoreena äitinä olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota siihen, miten alusta asti yhteiskunta yrittää tunkea meitä erilaisiin muotteihin. Että alusta saakka ollaan Tyttöjä ja Poikia, Naisia ja Miehiä.

Miksi pinneistä, vaaleanpunaisesta väristä ja koruista tykkäävää poikaa katsotaan yhä kieroon? Miksi jalkapalloilijan urasta haaveilevaa tyttöä yhä vähätellään? Miksi on yhä ihmetyksen ja hämmästelyn aihe, jos mies päättää käyttää koko vanhempainvapaan ja jäädä kotiin lasten kanssa samalla kun nainen menee töihin? Mitä pahaa näissä asioissa on? Miksi ne koetaan uhkina? Miksi yhteiskunnassamme on niin ärsyttävän tärkeää kuulua tällaisiin keinotekoisiin ja ahtaisiin lokeroihin?

Olemme Karhumiehen kanssa alusta saakka tienneet, että haluamme kasvattaa lapsemme ensisijaisesti ihmisinä, sukupuolesta viis. Miten sitten muka kasvattaisimme heidät? Sanomalla, että heidän pitää tukahduttaa todellinen, oma, persoonansa jonkun ulkoa päin tehdyn ja opetellun roolin mukaiseksi? Miksi haluaisimme olla sellaisia nujertavia, ahdistavia vanhempia?

Otetaan ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat, jooko? Kyllä se sukupuoli seuraa sieltä perästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails