Koska nimimerkki Reetta ei ole ilmoittautunut minulle, arvoin hänen palkintonsa uudestaan.
Uusi voittaja on Mörri.
Onneksi olkoon! Laitatko minulle yhteystietosi ja minkä leffan haluat sähköpostiin anzibloggari@gmail.com, niin laitan ne eteenpäin Disneylle.
31.3.2011
23.3.2011
Kutsutaan nimimerkkiä Reetta!
Reetta, voitit Bambi-arvonnassa! Lähetätkö minulle yhteystietosi ja tiedon siitä, minkä leffan haluat niin saat palkintosi. Mikäli en saa sinulta vastausta viikon kuluessa, arvon palkinnon uudelleen.
17.3.2011
Bambi-arvonnan voittajat!
Nousen kakkavaippa- ja maitopuklumeren keskeltä hetkeksi pinnalle julkistamaan Bambi-arvonnan voittajat!
Random.org arpoi voittajiksi seuraavat henkilöt:
En saanut tarkasteltua Reetan Blogger-profiilia, joten en voi ottaa häneen yhteyttä. Toivottavasti hän kuitenkin huomaa tämän!
Ja vastatakseni omaan kysymykseeni, eli mikä lapsuudessani näkemäni elokuva, TV-ohjelma, hahmo, kohtaus tai vastaava kummittelee vieläkin alitajunnassani, niin Ronja Ryövärintytär on itsestään selvä vastaus. Toki pelkäsin myös Pelle Hermannin ilkeää Kepakkoa, mutta Ronja Ryövärintytär -elokuvassa se kohtaus jossa Ronja eksyy yöksi metsään ja herää kiiluvasilmäisten peikkojen ympäröimänä oli lapsena jotain aivan hirveää. Eivätkä ne Ajattaratkaan mitään kivoja olleet. Ihana elokuva se kuitenkin on, näistä jutuista huolimatta.
Random.org arpoi voittajiksi seuraavat henkilöt:
TiinanenOnnea voittajille! Laitattehan osoitetietonne ja vielä varmistuksen siitä, minkä elokuvan (Pinokkio, Dumbo, vai Topi ja Tessu) haluatte minulle sähköpostitse osoitteeseen anzibloggari@gmail.com, niin välitän ne eteenpäin Disneylle. Palkinnot lähetetään suoraan heiltä.
irvikissa
Reetta
En saanut tarkasteltua Reetan Blogger-profiilia, joten en voi ottaa häneen yhteyttä. Toivottavasti hän kuitenkin huomaa tämän!
Ja vastatakseni omaan kysymykseeni, eli mikä lapsuudessani näkemäni elokuva, TV-ohjelma, hahmo, kohtaus tai vastaava kummittelee vieläkin alitajunnassani, niin Ronja Ryövärintytär on itsestään selvä vastaus. Toki pelkäsin myös Pelle Hermannin ilkeää Kepakkoa, mutta Ronja Ryövärintytär -elokuvassa se kohtaus jossa Ronja eksyy yöksi metsään ja herää kiiluvasilmäisten peikkojen ympäröimänä oli lapsena jotain aivan hirveää. Eivätkä ne Ajattaratkaan mitään kivoja olleet. Ihana elokuva se kuitenkin on, näistä jutuista huolimatta.
14.3.2011
Bambi-arvonnan tulokset pian!
Bambi-arvonnan tulokset julkistetaan pian. Syy viivästykseen on se ilmeinen, eli Karhumies ja minä saimme pari päivää sitten pienen tytön. Hän menee nyt kaiken muun edelle. :-)
Black Swan
On aina vaarallista mennä katsomaan ennakkoon paljon odotettua elokuvaa sen jälkeen, kun melkein kaikki muut tuttavapiirissä ovat sen nähneet. Pettymyksen vaara on liian suuri. Onneksi aina välillä kokee positiivisen yllätyksen.
Black Swan on Darren Aronofskyn ristiriitainen katsaus nuoren, seksuaalisesti kypsymättömän naisen horjuvaan mielenterveyteen. Nina (Natalie Portman) on pakonomaiseen täydellisyyteen pyrkivä ballerina, joka saa elämänsä roolin Joutsenlammen Odette/Odilena. Yhä äitinsä luona asuva herkkä lapsinainen on täydellinen Valkoinen joutsen, mutta häneltä puuttuu kokonaan Mustan joutsenen aistillisuus ja salaperäisyys. Uusi tanssijatar Lily (Mila Kunis) sen sijaan on ilmetty Musta joutsen; tavallaan Ninan täydellinen vastakohta mutta oikeastaan hänen toinen, tukahdutettu, puoliskonsa. Täydellisyyttä pakkomielteisesti tavoitteleva Nina ryhtyy raivoisasti etsimään itsestään Mustaa joutsenta, ja pian hän on niin syvällä roolissaan että tarun ja todellisuuden rajat hämärtyvät pahan kerran.
Black Swan on baletin maailmaan sijoittuva elokuva, joka ei ole baletti-, eikä tanssielokuva. Se on elokuva tukahdutetuista tunteista, pakkomielteestä ja oman seksuaalisuuden nujertamisen aiheuttamasta psyykkisestä tuhosta. Ninan syöksykierre hulluuteen lähtee siitä, kun hän joutuu kohtaamaan sellaisen puolen itsestään jonka hän, ja tietyllä tavalla myös hänen dominoiva äitinsä, on tukahduttanut ja hiljentänyt, ja joka sitten ryöppyää tuhoavalla voimalla ulos.
Black Swan on hyytävä ja erittäin taitavasti rakennettu psykologinen trilleri, jossa katsojankin todellisuuden taju alkaa hämärtyä. Missään vaiheessa ei tiedä, mitkä Ninan harhanäyistä ovat totta ja mitkä eivät, katsoja on ikään kuin sisällä Ninan psykoosissa. Natalie Portman on roolissaan todella hyvä, mutta hienoa työtä tekee myös hänen vastapelurinsa Mila Kunis, joka tuo sopivan määrän aistillisuutta ja luontevaa seksuaalisuutta viettelevän Lilyn rooliin. Joutsenlammen mahtavaa musiikkia ja sen ikimuistoisia kohtauksia käytetään elokuvassa upealla tavalla tarinankerronnan välineenä, ja tavallaanhan Odette/Odilen tarina on myös Ninan tarina: Musta joutsen ajaa Valkoisen joutsenen tuhoon, mutta samalla tuhoaa myös itsensä.
Black Swan on Darren Aronofskyn ristiriitainen katsaus nuoren, seksuaalisesti kypsymättömän naisen horjuvaan mielenterveyteen. Nina (Natalie Portman) on pakonomaiseen täydellisyyteen pyrkivä ballerina, joka saa elämänsä roolin Joutsenlammen Odette/Odilena. Yhä äitinsä luona asuva herkkä lapsinainen on täydellinen Valkoinen joutsen, mutta häneltä puuttuu kokonaan Mustan joutsenen aistillisuus ja salaperäisyys. Uusi tanssijatar Lily (Mila Kunis) sen sijaan on ilmetty Musta joutsen; tavallaan Ninan täydellinen vastakohta mutta oikeastaan hänen toinen, tukahdutettu, puoliskonsa. Täydellisyyttä pakkomielteisesti tavoitteleva Nina ryhtyy raivoisasti etsimään itsestään Mustaa joutsenta, ja pian hän on niin syvällä roolissaan että tarun ja todellisuuden rajat hämärtyvät pahan kerran.
Black Swan on baletin maailmaan sijoittuva elokuva, joka ei ole baletti-, eikä tanssielokuva. Se on elokuva tukahdutetuista tunteista, pakkomielteestä ja oman seksuaalisuuden nujertamisen aiheuttamasta psyykkisestä tuhosta. Ninan syöksykierre hulluuteen lähtee siitä, kun hän joutuu kohtaamaan sellaisen puolen itsestään jonka hän, ja tietyllä tavalla myös hänen dominoiva äitinsä, on tukahduttanut ja hiljentänyt, ja joka sitten ryöppyää tuhoavalla voimalla ulos.
Black Swan on hyytävä ja erittäin taitavasti rakennettu psykologinen trilleri, jossa katsojankin todellisuuden taju alkaa hämärtyä. Missään vaiheessa ei tiedä, mitkä Ninan harhanäyistä ovat totta ja mitkä eivät, katsoja on ikään kuin sisällä Ninan psykoosissa. Natalie Portman on roolissaan todella hyvä, mutta hienoa työtä tekee myös hänen vastapelurinsa Mila Kunis, joka tuo sopivan määrän aistillisuutta ja luontevaa seksuaalisuutta viettelevän Lilyn rooliin. Joutsenlammen mahtavaa musiikkia ja sen ikimuistoisia kohtauksia käytetään elokuvassa upealla tavalla tarinankerronnan välineenä, ja tavallaanhan Odette/Odilen tarina on myös Ninan tarina: Musta joutsen ajaa Valkoisen joutsenen tuhoon, mutta samalla tuhoaa myös itsensä.
12.3.2011
Kuka - mitä - missä - millä - milloin
Bisquits haastoi minut vastaamaan otsikon mukaisiin kysymyksiin. Haaste on hauska, joten täältä pesee:
Kuka?
Olen 30:n alkupuolella oleva syntyperäinen helsinkiläinen nainen, joka kulkee blogimaailmassa nimellä Anzi. Nimimerkkini kahta ensimmäistä kirjainta vaihtamalla muodostuva latautunut merkitys on puhdasta sattumaa, mutta tietyissä asioissa se kuvaa minua aika hyvin. Ei siis poliittisissa tai yhteiskunnallisissa näkemyksissäni, vaan tavassani suhtautua tärkeäksi kokemiini asioihin.
Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla, esikoislapsemme laskettu aika oli 7.3.2011. Koska tämä postaus ilmestyy ajastettuna, saattaa olla että juniori on jo keskuudessamme. Tai sitten häntä odotellaan yhä.
Mitä?
Aloitin tämän blogin pitämisen noin kuusi vuotta sitten ja sinä aikana se on muuttunut aika paljon, kuten minäkin. Se alkoi aluksi yleisenä höpinäblogina, jossa tuulettelin tuntemuksiani ja näkemyksiäni, mutta vuosien saatossa olen päättänyt keskittyä yhä enemmän suuriin rakkauksiini elokuviin, televisioon ja populaarikulttuuriin. Aina välillä heitän mukaan vähän yhteiskunnallista paasausta, etenkin silloin kun koen etten saa tarpeeksi lapsellisia kommentteja anonyymeiltä kommentoijilta.
Missä?
Joskus töissä, tällä hetkellä kotona.
Millä?
Ihanalla hopeanvärisellä Applen MacBook Pro -koneellani.
Milloin?
Silloin kun siltä tuntuu. Töissä useimmiten aamu- tai iltapäivällä teetauon aikaan, kotona pitkin päivää. Välillä tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa ja postausten välissä saattaa kulua jopa pari viikkoa, välillä taas tuntuu että pitää hillitä itseään etteivät lukijat aivan tukehdu kaikkiin juttuihini. Tällä hetkellä kirjoitan paljon postauksia ajastuksella varastoon, sillä en tosiaan tiedä koska tulee lähtö synnytysosastolle.
Heitän haasteen eteenpäin seuraaville bloggareille:
Peps, Riehu, Heidi, Lauri, Tiinanen, Cinefiliaa-blogin Jutta ja Eugen Gurjasti.
Kuka?
Olen 30:n alkupuolella oleva syntyperäinen helsinkiläinen nainen, joka kulkee blogimaailmassa nimellä Anzi. Nimimerkkini kahta ensimmäistä kirjainta vaihtamalla muodostuva latautunut merkitys on puhdasta sattumaa, mutta tietyissä asioissa se kuvaa minua aika hyvin. Ei siis poliittisissa tai yhteiskunnallisissa näkemyksissäni, vaan tavassani suhtautua tärkeäksi kokemiini asioihin.
Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla, esikoislapsemme laskettu aika oli 7.3.2011. Koska tämä postaus ilmestyy ajastettuna, saattaa olla että juniori on jo keskuudessamme. Tai sitten häntä odotellaan yhä.
Mitä?
Aloitin tämän blogin pitämisen noin kuusi vuotta sitten ja sinä aikana se on muuttunut aika paljon, kuten minäkin. Se alkoi aluksi yleisenä höpinäblogina, jossa tuulettelin tuntemuksiani ja näkemyksiäni, mutta vuosien saatossa olen päättänyt keskittyä yhä enemmän suuriin rakkauksiini elokuviin, televisioon ja populaarikulttuuriin. Aina välillä heitän mukaan vähän yhteiskunnallista paasausta, etenkin silloin kun koen etten saa tarpeeksi lapsellisia kommentteja anonyymeiltä kommentoijilta.
Missä?
Joskus töissä, tällä hetkellä kotona.
Millä?
Ihanalla hopeanvärisellä Applen MacBook Pro -koneellani.
Milloin?
Silloin kun siltä tuntuu. Töissä useimmiten aamu- tai iltapäivällä teetauon aikaan, kotona pitkin päivää. Välillä tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa ja postausten välissä saattaa kulua jopa pari viikkoa, välillä taas tuntuu että pitää hillitä itseään etteivät lukijat aivan tukehdu kaikkiin juttuihini. Tällä hetkellä kirjoitan paljon postauksia ajastuksella varastoon, sillä en tosiaan tiedä koska tulee lähtö synnytysosastolle.
Heitän haasteen eteenpäin seuraaville bloggareille:
Peps, Riehu, Heidi, Lauri, Tiinanen, Cinefiliaa-blogin Jutta ja Eugen Gurjasti.
11.3.2011
Mennyt maailma (Brideshead Revisited)
Granada televisionin vuonna 1981 tuottama Mennyt maailma on televisioklassikko. Evelyn Waugh'n vuonna 1945 julkaistuun romaaniin perustuva minisarja kertoo kapteeni Charles Ryderista (Jeremy Irons) ja hänen suhteestaan Marchmainin perheeseen ja heidän kotitilaansa Bridesheadiin.
Tarina alkaa, kun sotaväessä palveleva Charles saapuu toisen maailmansodan aikoihin komppaniansa kanssa Bridesheadin tiluksille. Nyt jo hieman rapistuneessa linnassa ei asu enää muuta kuin palvelusväkeä ja linnan nykyinen omistaja, perheen vanhin tytär ja Charlesin entinen rakastettu Julia (Diana Quick), on antanut sen sotaväen käyttöön. Paluu Bridesheadiin saa Charlesin muistelemaan kaikkia niitä vuosia, jotka hän vietti Bridesheadissa ja Marchmainin perheen kanssa.
Mennyt maailma kuvaa kirjaimellisesti kokonaista maailmaa, jota ei enää ole. En ole lukenut Waugh:n kirjaa, mutta sarja onnistuu mestarillisesti vangitsemaan sen haikeuden ja surumielisyyden tunteen joka värittää Charlesin nuoruuden muistoja. Charles tutustuu Marchmainin perheeseen ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Oxfordissa, perheen toisen pojan Sebastianin (Anthony Andrews) kautta. Charlesista ja Sebastianista tulee erottamattomat. Heidän suhteensa on monimutkainen ja monitahoinen, selvästi enemmän kuin pelkkää ystävyyttä mutta ei aivan rakkaussuhdekaan. Miesten ystävyyden luonteeseen ja Sebastianin homoseksuaalisuuteen viitataan pitkin matkaa, mutta tulkinta jää loppujen lopuksi katsojan tehtäväksi. Pian agnostikoksi ja uskonnottomaksi itsensä tunnustava Charles huomaa olevansa aivan Marchmainin syvästi katolilaisen perheen pauloissa.
Charles tarkkailee suurimman osan ajasta ulkopuolisena perheen kautta kerrottua uskonnollisuuden ja brittiläisen ylimystön hiljaista rapistumista, kunnes jossain vaiheessa huomaa olevansa osa sitä. Hän yrittää avioliittoa ja perhe-elämää toisaalla, mutta huomaa palaavansa yhä uudestaan Marchmainien pariin, viimeisenä Julian kautta. Myös Charlesin vakaumuksellinen uskonnottomuus joutuu koetukselle, kun hän todistaa tiettyjen Marchmainin perheen jäsenten vahvaa katolilaisuutta ja sen vaikutusta heidän elämäänsä.
Mennyt maailma on televisiodraamaa nautittavimmillaan. Sen jokainen osa-alue toimii saumattomasti yhteen ja luo kokonaisen toisen todellisuuden, joka imaisee katsojan mukaansa. Sarjan alussa kuvataan paljon kesää, aurinkoa, lämpöä, aikaa jolloin kaikki on huoletonta ja mukavaa. Pikkuhiljaa siirrytään ikuiseen syksyyn ja talveen, myrskytuuliin, sateeseen, harmauteen ja synkkyyteen, kun yhtäkkiä kaikki tuttu ja turvallinen rapistuu, katoaa ja kuolee ja jäljelle jäävät vain muistot. Näyttelijät ovat kaikki nappivalintoja rooleihinsa, ja etenkin Jeremy Irons ja Diana Quick ovat vangitsevia onnettoman rakkauden parissa painivina Charlesina ja Juliana. Minulla kesti muutaman jakson ajan päästä sarjaan sisään, mutta sen jälkeen olin aivan myyty. Tämä sarja on todellakin yksi televisiodraaman mestarinäytteistä ja hienoimpia koskaan näkemiäni minisarjoja.
Tarina alkaa, kun sotaväessä palveleva Charles saapuu toisen maailmansodan aikoihin komppaniansa kanssa Bridesheadin tiluksille. Nyt jo hieman rapistuneessa linnassa ei asu enää muuta kuin palvelusväkeä ja linnan nykyinen omistaja, perheen vanhin tytär ja Charlesin entinen rakastettu Julia (Diana Quick), on antanut sen sotaväen käyttöön. Paluu Bridesheadiin saa Charlesin muistelemaan kaikkia niitä vuosia, jotka hän vietti Bridesheadissa ja Marchmainin perheen kanssa.
Mennyt maailma kuvaa kirjaimellisesti kokonaista maailmaa, jota ei enää ole. En ole lukenut Waugh:n kirjaa, mutta sarja onnistuu mestarillisesti vangitsemaan sen haikeuden ja surumielisyyden tunteen joka värittää Charlesin nuoruuden muistoja. Charles tutustuu Marchmainin perheeseen ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Oxfordissa, perheen toisen pojan Sebastianin (Anthony Andrews) kautta. Charlesista ja Sebastianista tulee erottamattomat. Heidän suhteensa on monimutkainen ja monitahoinen, selvästi enemmän kuin pelkkää ystävyyttä mutta ei aivan rakkaussuhdekaan. Miesten ystävyyden luonteeseen ja Sebastianin homoseksuaalisuuteen viitataan pitkin matkaa, mutta tulkinta jää loppujen lopuksi katsojan tehtäväksi. Pian agnostikoksi ja uskonnottomaksi itsensä tunnustava Charles huomaa olevansa aivan Marchmainin syvästi katolilaisen perheen pauloissa.
Charles tarkkailee suurimman osan ajasta ulkopuolisena perheen kautta kerrottua uskonnollisuuden ja brittiläisen ylimystön hiljaista rapistumista, kunnes jossain vaiheessa huomaa olevansa osa sitä. Hän yrittää avioliittoa ja perhe-elämää toisaalla, mutta huomaa palaavansa yhä uudestaan Marchmainien pariin, viimeisenä Julian kautta. Myös Charlesin vakaumuksellinen uskonnottomuus joutuu koetukselle, kun hän todistaa tiettyjen Marchmainin perheen jäsenten vahvaa katolilaisuutta ja sen vaikutusta heidän elämäänsä.
Mennyt maailma on televisiodraamaa nautittavimmillaan. Sen jokainen osa-alue toimii saumattomasti yhteen ja luo kokonaisen toisen todellisuuden, joka imaisee katsojan mukaansa. Sarjan alussa kuvataan paljon kesää, aurinkoa, lämpöä, aikaa jolloin kaikki on huoletonta ja mukavaa. Pikkuhiljaa siirrytään ikuiseen syksyyn ja talveen, myrskytuuliin, sateeseen, harmauteen ja synkkyyteen, kun yhtäkkiä kaikki tuttu ja turvallinen rapistuu, katoaa ja kuolee ja jäljelle jäävät vain muistot. Näyttelijät ovat kaikki nappivalintoja rooleihinsa, ja etenkin Jeremy Irons ja Diana Quick ovat vangitsevia onnettoman rakkauden parissa painivina Charlesina ja Juliana. Minulla kesti muutaman jakson ajan päästä sarjaan sisään, mutta sen jälkeen olin aivan myyty. Tämä sarja on todellakin yksi televisiodraaman mestarinäytteistä ja hienoimpia koskaan näkemiäni minisarjoja.
10.3.2011
Muista osallistua arvontaan!
Bambi-arvonta on käynnissä vielä huomisiltaan 11.3. asti ››
Muista osallistua! Voittajien arpominen ja julkistaminen riippuu siitä, koska arvoisa bloggari joutuu lähtemään synnytyslaitokselle.
Muista osallistua! Voittajien arpominen ja julkistaminen riippuu siitä, koska arvoisa bloggari joutuu lähtemään synnytyslaitokselle.
Tyttö sinä olet tähti
Muistelen, että ilmestymisaikoinaan tätä elokuvaa kehuttiin parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi ja vaikka miksi muuksi. Itse en aivan näin suuria ylisanoja käyttäisi, mutta ihan hyvästä elokuvasta on silti kyse.
Tyttö sinä olet tähti kertoo melko tavanomaisen tarinan hyvän perheen kiltistä Nelli-tytöstä (Pamela Tola), joka haaveilee laulajan urasta. Hän tutustuu sattumalta hieman kusipäiseen Suneen (Samuli Vauramo), lähiön räppärikundiin jota ei aluksi Nellin harrastama "R n' B -paska" kiinnosta. Sune lupaa kuitenkin auttaa Nelliä tämän demon kasaamisessa ja yhden kesän aikana nuoret tutustuvat, ihastuvat ja rakastuvat. Tielle kasautuu esteitä, mutta lopulta rakkaus ja musiikki voittavat.
Dome Karukosken esikoiselokuva ei ole juoneltaan, käsikirjoitukseltaan tai toteutukseltaan sieltä omaperäisimmästä päästä. Se on paikoin jopa lapsellisen ennalta-arvattava ja useat repliikit särähtävät noloudellaan korvaan niin että kajahtaa. Mutta silti siinä on jotain, joka vetoaa. Se jokin on luontevat, raikkaat pääosanesittäjät jotka saavat puhallettua hahmoihinsa jotain uutta ja uskottavaa. Hurmaavat Pamela Tola ja Samuli Vauramo ovat täysin sinut kameran edessä ja heidän kemiansa kantaa helposti koko elokuvan läpi. Myös elokuvan visuaalinen yleisilme on virkistävän moderni ja uskottava, kuvausympäristöt ja hahmojen ulkonäkö eivät hyppää silmille vaan tuntuvat oikeilta. Kesäinen Turku on kaunista katsottavaa.
Tämä on kolmas näkemäni Karukosken elokuva, enkä ole vielä joutunut pettymään. Puutteistaan huolimatta Tyttö sinä olet tähti on esikoiselokuvaksi kypsä ja eheä kokonaisuus, jonka katsomisesta nauttii ja jonka parissa viihtyy valtavan hyvin.
Tyttö sinä olet tähti kertoo melko tavanomaisen tarinan hyvän perheen kiltistä Nelli-tytöstä (Pamela Tola), joka haaveilee laulajan urasta. Hän tutustuu sattumalta hieman kusipäiseen Suneen (Samuli Vauramo), lähiön räppärikundiin jota ei aluksi Nellin harrastama "R n' B -paska" kiinnosta. Sune lupaa kuitenkin auttaa Nelliä tämän demon kasaamisessa ja yhden kesän aikana nuoret tutustuvat, ihastuvat ja rakastuvat. Tielle kasautuu esteitä, mutta lopulta rakkaus ja musiikki voittavat.
Dome Karukosken esikoiselokuva ei ole juoneltaan, käsikirjoitukseltaan tai toteutukseltaan sieltä omaperäisimmästä päästä. Se on paikoin jopa lapsellisen ennalta-arvattava ja useat repliikit särähtävät noloudellaan korvaan niin että kajahtaa. Mutta silti siinä on jotain, joka vetoaa. Se jokin on luontevat, raikkaat pääosanesittäjät jotka saavat puhallettua hahmoihinsa jotain uutta ja uskottavaa. Hurmaavat Pamela Tola ja Samuli Vauramo ovat täysin sinut kameran edessä ja heidän kemiansa kantaa helposti koko elokuvan läpi. Myös elokuvan visuaalinen yleisilme on virkistävän moderni ja uskottava, kuvausympäristöt ja hahmojen ulkonäkö eivät hyppää silmille vaan tuntuvat oikeilta. Kesäinen Turku on kaunista katsottavaa.
Tämä on kolmas näkemäni Karukosken elokuva, enkä ole vielä joutunut pettymään. Puutteistaan huolimatta Tyttö sinä olet tähti on esikoiselokuvaksi kypsä ja eheä kokonaisuus, jonka katsomisesta nauttii ja jonka parissa viihtyy valtavan hyvin.
9.3.2011
Sovinto (Svinalängorna)
Näyttelijänä paremmin tunnetun Pernilla Augustin esikoisohjaus perustuu Susanna Alakosken menestysromaaniin Sikalat. Jostain syystä elokuvasovituksen nimeksi on laitettu Sovinto, joka toki kuvaa sisältöä hyvin mutta joka hukkuu monen muun samannimisen elokuvan suohon.
Noomi Rapace esittää Leenaa, joka saa eräänä aamuna puhelun Ystadin sairaalasta. Hänen äitinsä Aili (Outi Mäenpää) tekee kuolemaa ja haluaa tavata tyttärensä viimeisen kerran. Leena on aikuistuttuaan katkaissut kaiken yhteydenpidon äitiinsä, edes hänen miehensä Johan (Ola Rapace) ja lapsensa Marja ja Flisan (Alpha Blad ja Selma Cuba) eivät tiedä Ailin olemassaolosta. Pitkä automatka Ystadiin on myös matka Leenan lapsuuteen 1970-luvun betonilähiöön, jossa viina ja väkivalta olivat jatkuvasti läsnä. Leenan vanhempien Ailin ja Kimmon (Ville Virtanen) tarina on niin monen siirtotyöläisen tarina. Kun sopeutuminen uuteen ympäristöön ei sujukaan helposti, haetaan todellisuuspakoa päihteistä. Lapset saavat pärjätä siinä sivussa, kun vanhempien rakkaus ei pysty voittamaan viinan houkutuksia. Ryyppyjuhliin osallistuu koko lähiö, eikä voittajia ole.
Leena on näennäisesti päässyt aikuisena pakoon lapsuutensa helvettiä. Mutta vasta kuolemansairaan äidin kohtaaminen kasvokkain pakottaa hänet kohtaamaan ja päästämään irti siitä yhä sisällä sielussa asuvasta pikkutytöstä, joka jatkuvassa pelossa eläen joutui ottamaan liian varhain vastuun pikkuveljestään ja perheen arjesta.
Luin Sikalat-kirjan hiljattain, mutta romaanina se ei tehnyt minuun mitään valtavaa vaikutusta. Se oli kyllä hyvä, mutta loppujen lopuksi aika moneen kertaan kerrottu tarina perhehelvetistä ja viinan kirouksista. Elokuvana tarina toimii hieman paremmin, mutta pitkälti näyttelijöidensä ansiosta. Outi Mäenpää on todellakin Guldbaggensa ansainnut. Hänen Ailinsa on samaan aikaan sekä säälittävä, raivostuttava, että sympatiaa herättävä kuva elämässään pahasti sivuun ajautuneesta ihmisestä, joka piiloutuu haavekuvien ja valheiden taakse kun todellisuus käy ylivoimaiseksi. Ville Virtasen yhtä hienosti esittämä Kimmo herättää katsojassa ainoastaan kuvotusta miehenä, joka ei edes yritä saada elämäänsä järjestykseen vaan syyttää kaikesta kohtaloa ja ympäristöä. Elokuvan todellinen sielu on kuitenkin Tehilla Bladin esittämä nuori Leena, joka tuo herkällä olemuksellaan ja vakavilla kasvoillaan esiin pienen tytön huolen ja epätoivon häntä ylivoimaisempien ongelmien edessä.
Sovinto on paitsi elokuva perhehelvetistä, myös menneisyyden haamujen kohtaamisesta ja anteeksiannon merkityksestä. Ensi-ilta 11.3.2011.
Noomi Rapace esittää Leenaa, joka saa eräänä aamuna puhelun Ystadin sairaalasta. Hänen äitinsä Aili (Outi Mäenpää) tekee kuolemaa ja haluaa tavata tyttärensä viimeisen kerran. Leena on aikuistuttuaan katkaissut kaiken yhteydenpidon äitiinsä, edes hänen miehensä Johan (Ola Rapace) ja lapsensa Marja ja Flisan (Alpha Blad ja Selma Cuba) eivät tiedä Ailin olemassaolosta. Pitkä automatka Ystadiin on myös matka Leenan lapsuuteen 1970-luvun betonilähiöön, jossa viina ja väkivalta olivat jatkuvasti läsnä. Leenan vanhempien Ailin ja Kimmon (Ville Virtanen) tarina on niin monen siirtotyöläisen tarina. Kun sopeutuminen uuteen ympäristöön ei sujukaan helposti, haetaan todellisuuspakoa päihteistä. Lapset saavat pärjätä siinä sivussa, kun vanhempien rakkaus ei pysty voittamaan viinan houkutuksia. Ryyppyjuhliin osallistuu koko lähiö, eikä voittajia ole.
Leena on näennäisesti päässyt aikuisena pakoon lapsuutensa helvettiä. Mutta vasta kuolemansairaan äidin kohtaaminen kasvokkain pakottaa hänet kohtaamaan ja päästämään irti siitä yhä sisällä sielussa asuvasta pikkutytöstä, joka jatkuvassa pelossa eläen joutui ottamaan liian varhain vastuun pikkuveljestään ja perheen arjesta.
Luin Sikalat-kirjan hiljattain, mutta romaanina se ei tehnyt minuun mitään valtavaa vaikutusta. Se oli kyllä hyvä, mutta loppujen lopuksi aika moneen kertaan kerrottu tarina perhehelvetistä ja viinan kirouksista. Elokuvana tarina toimii hieman paremmin, mutta pitkälti näyttelijöidensä ansiosta. Outi Mäenpää on todellakin Guldbaggensa ansainnut. Hänen Ailinsa on samaan aikaan sekä säälittävä, raivostuttava, että sympatiaa herättävä kuva elämässään pahasti sivuun ajautuneesta ihmisestä, joka piiloutuu haavekuvien ja valheiden taakse kun todellisuus käy ylivoimaiseksi. Ville Virtasen yhtä hienosti esittämä Kimmo herättää katsojassa ainoastaan kuvotusta miehenä, joka ei edes yritä saada elämäänsä järjestykseen vaan syyttää kaikesta kohtaloa ja ympäristöä. Elokuvan todellinen sielu on kuitenkin Tehilla Bladin esittämä nuori Leena, joka tuo herkällä olemuksellaan ja vakavilla kasvoillaan esiin pienen tytön huolen ja epätoivon häntä ylivoimaisempien ongelmien edessä.
Sovinto on paitsi elokuva perhehelvetistä, myös menneisyyden haamujen kohtaamisesta ja anteeksiannon merkityksestä. Ensi-ilta 11.3.2011.
8.3.2011
Hyvää naistenpäivää!
Moni on udellut tulevan lapsemme sukupuolta. Karhumies ja minä tiedämme sen, mutta olemme päättäneet olla kertomatta asiasta. Useampi kuin yksi nainen on tokaissut minulle suoraan, että olisi parempi jos lapsi olisi poika. Sillä "pojat ovat helpompia" ja "tytöistä tulee usein sellaisia nenäkkäitä pissiksiä" ja "pojat eivät sano vastaan samalla tavalla kuin tytöt". "Helppo" on siis yhtä kuin alistuva, mukautuvainen, ei sano vastaan. Tyttö joka ei täytä näitä vaatimuksia, on "hankala" ja joillekin ilmeisen ei-toivottu. On sanomattakin selvää, että minua tällaiset kommentit loukkaavat aika pahasti, ja olenkin tehnyt tämän asian aika selväksi.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää miehet ja naiset, pojat ja tytöt. Pistetään punttiin vibaa yhden kaikkien aikojen parhaimman dueton tahtiin ja muistetaan, että passiiviset, mukautuvaiset, sopeutuvaiset ja alistuvaiset henkilöt eivät ole niitä, jotka jäävät mieleen.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää miehet ja naiset, pojat ja tytöt. Pistetään punttiin vibaa yhden kaikkien aikojen parhaimman dueton tahtiin ja muistetaan, että passiiviset, mukautuvaiset, sopeutuvaiset ja alistuvaiset henkilöt eivät ole niitä, jotka jäävät mieleen.
7.3.2011
Bambi
Walt Disney studioiden Bambi vuodelta 1942 on yksi rakastetuimpia animaatioklassikoita. Se perustuu Felix Saltenin tarinaan, joka oli oman aikansa bestseller ja kirjakerhojen suursuosikki. Salten itse joutui pakenemaan Itävallasta natsien vainojen alta, ja alkuperäinen Bambi-kirja joutuikin natsien kirjarovioille väitetyn juutalaismyönteisyytensä takia.Bambi kertoo tarinan pienestä valkohäntäpeurasta, joka syntyy metsän prinssiksi. Elokuva seuraa pikkuisen kasvua vuoden ajan, pienestä kömpelöstä vasasta vastuulliseksi aikuiseksi urospeuraksi. Vuoden aikana Bambi oppii paljon elämästä, ystävyydestä, rakkaudesta, mutta myös menetyksestä ja eloonjäämisestä.
Elokuvan kuuluisin kohtaus on varmasti se, jossa Bambi menettää äitinsä Ihmiselle, julmalle metsästäjälle. En pystynyt estämään kyynelten tuloa tälläkään kertaa, niin paljon pienen orvoksi jääneen vasan "Äiti! Äiti!" -huudot koskettivat. Näin aikuisena minuun teki kuitenkin suurimman vaikutuksen elokuvan loppu, jossa metsän eläimet pakenevat Ihmisen aiheuttaman metsäpalon tieltä Bambin ja hänen isänsä Metsän Ruhtinaan johdattamina. Ihmisen välinpitämättömyys luontoa kohtaan tuodaan elokuvassa ehkä hieman alleviivatusti esille, mutta eihän se teema ole 70:ssä vuodessa hävinnyt mihinkään.
Elokuvan tarina on teemoiltaan ajaton ja viipyilevyydessään sekä rauhallisuudessaan virkistävä kaiken nykyaikana melun ja hälinän keskellä. Visuaalisesti Bambi on silmiähivelevän kaunis, sen vesivärimäiset värit ja yksityiskohtaisesti toteutetut metsämaisemat ovat nautinto silmille.
Bambi on ajaton klassikko, josta toivottavasti yhä uudet sukupolvet tulevat nauttimaan.
Muista myös osallistua Disney-arvontaan!
5.3.2011
Shanghain yllätys
Eläköön KinoTV ja sen kattaus hieman unohdetumpia menneiden vuosien elokuvia! Sen kautta on mammalomalaisen ollut hyvä tutustua joihinkin takavuosien elokuviin, joiden olemassaolon on melkein ehtinyt unohtaa.
En ollut koskaan nähnyt elokuvaa Shanghain yllätys (Shanghai Surprise), jota on pitkään tituleerattu yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Se oli 1980-luvun Gigli, leffa jossa aikansa kuumin julkkispariskunta esiintyi yhdessä katastrofaalisin seurauksin. Mutta KinoTV:n avulla paikkasin tämänkin aukon yleissivistyksessäni.
Madonna esittää lähetyssaarnaaja Gloria Tatlockia, joka etsii Faradayn kukiksi kutsuttua kadonnutta oopiumlastia Japanin miehityksen aikaisessa Shanghaissa vuonna 1937. Avukseen hän saa renttumaisen Glendon Waseyn (Sean Penn), joka tuntee kaupungin, kielen ja tavat paremmin kuin puhtoinen neiti Tatlock. Alkaa sekava ja hölmö etsintäreissu pitkin Shanghaita, ja jossain vaiheessa hahmot itsekin näyttävät unohtavan mitä oikein olivat tekemässä.
Shanghain yllätys ei ehkä ole huonoin koskaan näkemäni elokuva, mutta aika typerä se silti on. Muuten niin ihailemani Madonna ei tosiaan osaa näytellä pätkänkään vertaa ja Sean Pennkin tuntui jättäneen kaikki lahjansa narikkaan tätä elokuvaa tehdessään. Tämä elokuva ei ole edes tarpeeksi huono ollakseen hyvä, se on ainoastaan hölmö. Mitenköhän George Harrison saatiin suostuteltua tekemään musiikki tähän?
Muista osallistua Bambi-äänestykseen!
En ollut koskaan nähnyt elokuvaa Shanghain yllätys (Shanghai Surprise), jota on pitkään tituleerattu yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Se oli 1980-luvun Gigli, leffa jossa aikansa kuumin julkkispariskunta esiintyi yhdessä katastrofaalisin seurauksin. Mutta KinoTV:n avulla paikkasin tämänkin aukon yleissivistyksessäni.
Madonna esittää lähetyssaarnaaja Gloria Tatlockia, joka etsii Faradayn kukiksi kutsuttua kadonnutta oopiumlastia Japanin miehityksen aikaisessa Shanghaissa vuonna 1937. Avukseen hän saa renttumaisen Glendon Waseyn (Sean Penn), joka tuntee kaupungin, kielen ja tavat paremmin kuin puhtoinen neiti Tatlock. Alkaa sekava ja hölmö etsintäreissu pitkin Shanghaita, ja jossain vaiheessa hahmot itsekin näyttävät unohtavan mitä oikein olivat tekemässä.
Shanghain yllätys ei ehkä ole huonoin koskaan näkemäni elokuva, mutta aika typerä se silti on. Muuten niin ihailemani Madonna ei tosiaan osaa näytellä pätkänkään vertaa ja Sean Pennkin tuntui jättäneen kaikki lahjansa narikkaan tätä elokuvaa tehdessään. Tämä elokuva ei ole edes tarpeeksi huono ollakseen hyvä, se on ainoastaan hölmö. Mitenköhän George Harrison saatiin suostuteltua tekemään musiikki tähän?
Muista osallistua Bambi-äänestykseen!
3.3.2011
Bambi-arvonta
Walt Disneyn iki-ihana klassikko Bambi julkaistaan ensimmäistä kertaa Blu-Ray -muodossa huomenna perjantaina 4.3.
Bambi perustuu Felix Saltenin samannimiseen kirjaan. Se on kaunis ja ikivihreä tarina kasvamisesta, ystävyydestä ja menetyksestä.
Tämän kunniaksi järjestän blogini kautta aikojen ensimmäisen arvonnan!
Palkintoina jaetaan kolme Disney-klassikkoa studion kultavuosilta: Dumbo, Pinocchio sekä Topi ja Tessu.
Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttiosioon vastauksen seuraavaan kysymykseen:
Mikä lapsuudessa näkemäsi elokuva, TV-ohjelma, hahmo, kohtaus tai vastaava on jättänyt sinuun pysyvimmän trauman? Minkä näistä ajatteleminenkin aiheuttaa vieläkin epämukavia väristyksiä?
Muista myös mainita vastauksesi yhteydessä, minkä edellä mainituista elokuvista haluaisit.
Mikäli sinulla ei ole vielä nimimerkkiä, niin keksithän itsellesi sellaisen jotta sinut on helpompi arvontavaiheessa tunnistaa.
Vastausaikaa on viikko, arvonta päättyy perjantaina 11.3.
Voittajat valitaan arvalla, ja jokainen osallistuja saa yhden arvan. Koska arvoisan bloggarinne laskettu synnytysaika on maanantaina 7.3., varauduthan mahdolliseen viivästykseen voittajien julkistamisen suhteen.
Seuraavassa videossa Disney-animaattori Andreas Deja näyttää, miten Rumpali piirretään:
LinkWithin
Tekstit
