24.5.2011
Vettä elefanteille (Water for Elephants)
Vettä elefanteille on Sara Gruenin samannimiseen kirjaan perustuva haikea elokuva 1930-luvun suuren lamakauden aikaisesta sirkuselämästä Yhdysvalloissa. Nuori, melkein valmis eläinlääkäri Jacob (Robert Pattinson) joutuu jättämään opintonsa kesken ja etsimään töitä sen jälkeen, kun hänen vanhempansa saavat surmansa auto-onnettomuudessa. Hän ajautuu kuin vahingossa Benzini Brothers -sirkukseen. Jacob aloittaa aluksi luomalla eläinten lantaa, mutta pian sirkuksen johtaja August (Christoph Waltz) tekee hänestä sirkuksen eläinlääkärin. Kun sirkuksen vetonaulaksi hankitaan Rosie-norsu, Jacob ryhtyy arvokkaan vanhan rouvan kouluttajaksi ja lähentyy tätä kautta Augustin vaimon, akrobaatti Marlenan (Reese Witherspoon) kanssa. Mutta August on häikäilemätön ja julma mies, jolle ihmiset ja eläimet ovat pelkkiä hyödykkeitä ja joka ei katso hyvällä, kun hänen varpailleen astutaan. Jacobin, Marlenan ja Rosien tarina kuullaan vanhan Jacobin kertomana, kun hän eräänä iltana kertoo tarinansa modernin sirkuksen työntekijälle.
Myönnän, olin aluksi hyvin skeptinen tämän elokuvan suhteen. En ole mikään Robert Pattinsonin ihailija, ja tarina vaikutti melko tavanomaiselta ja pliisulta. Mutta halu päästä elokuviin oli kova ja koska tämä oli Finnkinon Vauvakinossa kuukauden elokuvana, päätin mennä katsomaan sen. Olin positiivisesti yllättynyt, elokuva oli tietystä tavanomaisuudestaan huolimatta lämmin ja koskettava. Se oli tarpeeksi mielenkiintoinen vangitakseen katseeni kun pienokaiseni nukkui kopassaan, mutta ei turhan vaativa jotta tiettyjen repliikkien tai kohtausten väliin jääminen olisi haitannut kun neiti tarvitsi vaipanvaihtoa. Näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin, eikä Pattinsonkaan ärsyttänyt. Hänen ja Witherspoonin kemiat sopivat hyvin yhteen, mutta shown vangitsi ihmispuolella Christoph Waltz, jonka lahjat menevät valitettavan hukkaan tällaisissa kolmen tähden elokuvissa. Elokuvan todellinen keskushahmo oli kyllä ihastuttava Rosie-norsu. Tarinaltaan tai muilta ansioiltaan Vettä elefanteille ei ole kovin mieleenpainuva teos, tässäkin tapauksessa kirja on kuulemma parempi.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Finnkinon Vauvakino on kerran kuukaudessa järjestettävä tapahtuma, jossa vanhemmat ja hoitajat pääsevät alle kaksivuotiaiden lasten kanssa elokuviin. Salissa on himmeä valaistus koko elokuvan ajan, äänet ovat hiljaisemmalla kuin normaalisti, salissa on sekä ruuan lämmitys- että vaipanvaihtopisteet ja vaunut voi jättää parkkiin salin ulkopuolelle. Toki jos esitettävä elokuva on sallittu kaikenikäisille, myös yli kaksivuotiaat lapset voivat tulla mukaan.
Ensimmäinen Vauvakinoni oli ihan mukava kokemus. Myös pienokaiseni suhtautui tilanteeseen rauhallisesti, häntä eivät muiden vauvojen itkut ja kiljahtelut häirinneet ja elokuvaa hän ei edes noteerannut. Pidin siitä, että saliin sai mennä minne vaan istumaan ja että ympärillä oli mukavasti tilaa. Näin sain vaunukopan nostettua viereiselle penkille ja pystyin helposti valvomaan neidin nukkumista. Vaipanvaihto sujui meillä salin etuosan reunassa oikein sulavasti, paikalla oli valmiiksi vauvapyyhkeitä ja vaippojakin joten omien puuttuminen ei olisi haitannut. Ainoa, mikä minua häiritsi oli tapahtuman tietynlainen kaupallinen luonne. Minusta ei tuntunut siltä, että menin ainoastaan elokuviin niin kuin olin alun perin suunnitellut, vaan että tulin tapahtumaan jossa minulle yritettiin kaupata kaikenlaista tavaraa. Toki ymmärrän, että tällaiset tilaisuudet ovat markkinoinnin kultakaivos mutta silti soisin elokuvafanina itse elokuvan olevan mieluummin pääosassa. Mutta, mikäli seuraavien Vauvakinojen elokuvat ovat mieleeni, menen varmasti uudestaan.
18.5.2011
Yön kirkas tähti (Bright Star)
Yön kirkas tähti on Jane Campionin ohjaama 1800-luvun alkuun sijoittuva romanttinen epookkidraama, joka kertoo runoilija John Keatsin ja neiti Fanny Brawnen täyttymättömän rakkaustarinan. Keats (Ben Whishaw) on nuori ja varaton runoilija, jonka nykyään kiistattomana klassikkona pidetty Endymion-runo ei myy, ja joka uskoo olevansa runoilijana ja ihmisenä epäonnistunut. Fanny Brawne (Abbie Cornish) on puolestaan yläluokkaisen perheen hieman ylpeä vanhin tytär, joka pitää muodikkaista vaatteista, opiskelee ranskaa ja seurustelee perheensä kanssa vain samaa yhteiskuntaluokkaa olevien henkilöiden kanssa. Kun Keats muuttaa ystävänsä herra Brownin (Paul Schneider) luokse asumaan ja tutustuu tätä kautta neiti Brawneen, näiden kahden välille leimahtaa roihuava rakkaus, joka palaa kaikista esteistä huolimatta.
Yön kirkas tähti on asetelmiltaan ja lähtökohdiltaan pakahduttavan romanttinen elokuva, joka kuitenkin tuntuu jäävän tunnepuolella puolitiehen. Epookki on hienosti kuvattu ja ulkoisesti elokuva toimiikin erittäin hyvin. Mutta sisällöltään se jää pinnalliseksi ja jopa tyhjäksi; päähenkilöiden välillä ei ole kemiaa ja heidän väliset kohtaukset ovat lähinnä pitkäpiimäisiä ja tylsiä. Tästä johtuen tämä hahmojen suuri rakkaustarina ei tunnu uskottavalta eikä koskettanut minua katsojana mitenkään. Campion on epookkidraaman ja tunnelmallisen kuvauksen mestari, mutta tässä elokuvassa myös sisältöön olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota.
--------------------------------------------------------------------------------------
Katsoin elokuvan pienokaiseni kanssa Helsingissä Kallion kirjaston BabyKinossa, joka järjestetään joka keskiviikko. Voin lämpimästi suositella tapahtumaa kaikille pääkaupunkiseudulla liikkuville pienten lasten vanhemmille ja hoitajille. Elokuva esitetään Kallion kirjaston lastenosastolla. Tila on rauhallinen, ja siellä voi istua joko tuoleilla tai lattialle levitetyillä tyynyillä. Kokemus oli miellyttävä, pikkuneitikin viihtyi ja jopa nukahti omaan vaunukoppaansa. Finnkino-paikkakunnilla on mahdollisuus katsoa elokuvia Vauvakinossa, mutta sitä en ole vielä ehtinyt kokeilla. Tarkoitus kyllä olisi ja lupaan jakaa kokemukseni täällä.
14.5.2011
True Blood season 4 promotrailereita
True Bloodin neljäs kausi alkaa Yhdysvalloissa kesäkuun 26. Tässä esimakua:
7.5.2011
Conan The Barbarian (2011) traileri
Uuden Conan, barbaari -elokuvan traileri on julkaistu »
Eipä siitä paljoa juonen saralta selviä, mutta hienoltahan tuo näyttää.
Mutta juonesta viis, tärkein kysymys odottaa vastausta: Paneeko Conan noitaa ja jos panee, niin muuttuuko tämä aktin aikana demoniksi? Jos muuttuu, niin heittääkö Conan hänet tuleen? Miltä vuoden 2011 versio tästä legendaarisesta kohtauksesta näyttäisi? Miten Jason Momoa hoitaisi homman? Yhtä ilmeikkäästi kuin Arnold Schwarzennegger vai saisiko hän enemmän nyansseja kasaan? Odotamme jännityksellä.
Eipä siitä paljoa juonen saralta selviä, mutta hienoltahan tuo näyttää.
Mutta juonesta viis, tärkein kysymys odottaa vastausta: Paneeko Conan noitaa ja jos panee, niin muuttuuko tämä aktin aikana demoniksi? Jos muuttuu, niin heittääkö Conan hänet tuleen? Miltä vuoden 2011 versio tästä legendaarisesta kohtauksesta näyttäisi? Miten Jason Momoa hoitaisi homman? Yhtä ilmeikkäästi kuin Arnold Schwarzennegger vai saisiko hän enemmän nyansseja kasaan? Odotamme jännityksellä.




