Vettä elefanteille on Sara Gruenin samannimiseen kirjaan perustuva haikea elokuva 1930-luvun suuren lamakauden aikaisesta sirkuselämästä Yhdysvalloissa. Nuori, melkein valmis eläinlääkäri Jacob (Robert Pattinson) joutuu jättämään opintonsa kesken ja etsimään töitä sen jälkeen, kun hänen vanhempansa saavat surmansa auto-onnettomuudessa. Hän ajautuu kuin vahingossa Benzini Brothers -sirkukseen. Jacob aloittaa aluksi luomalla eläinten lantaa, mutta pian sirkuksen johtaja August (Christoph Waltz) tekee hänestä sirkuksen eläinlääkärin. Kun sirkuksen vetonaulaksi hankitaan Rosie-norsu, Jacob ryhtyy arvokkaan vanhan rouvan kouluttajaksi ja lähentyy tätä kautta Augustin vaimon, akrobaatti Marlenan (Reese Witherspoon) kanssa. Mutta August on häikäilemätön ja julma mies, jolle ihmiset ja eläimet ovat pelkkiä hyödykkeitä ja joka ei katso hyvällä, kun hänen varpailleen astutaan. Jacobin, Marlenan ja Rosien tarina kuullaan vanhan Jacobin kertomana, kun hän eräänä iltana kertoo tarinansa modernin sirkuksen työntekijälle.
Myönnän, olin aluksi hyvin skeptinen tämän elokuvan suhteen. En ole mikään Robert Pattinsonin ihailija, ja tarina vaikutti melko tavanomaiselta ja pliisulta. Mutta halu päästä elokuviin oli kova ja koska tämä oli Finnkinon Vauvakinossa kuukauden elokuvana, päätin mennä katsomaan sen. Olin positiivisesti yllättynyt, elokuva oli tietystä tavanomaisuudestaan huolimatta lämmin ja koskettava. Se oli tarpeeksi mielenkiintoinen vangitakseen katseeni kun pienokaiseni nukkui kopassaan, mutta ei turhan vaativa jotta tiettyjen repliikkien tai kohtausten väliin jääminen olisi haitannut kun neiti tarvitsi vaipanvaihtoa. Näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin, eikä Pattinsonkaan ärsyttänyt. Hänen ja Witherspoonin kemiat sopivat hyvin yhteen, mutta shown vangitsi ihmispuolella Christoph Waltz, jonka lahjat menevät valitettavan hukkaan tällaisissa kolmen tähden elokuvissa. Elokuvan todellinen keskushahmo oli kyllä ihastuttava Rosie-norsu. Tarinaltaan tai muilta ansioiltaan Vettä elefanteille ei ole kovin mieleenpainuva teos, tässäkin tapauksessa kirja on kuulemma parempi.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Finnkinon Vauvakino on kerran kuukaudessa järjestettävä tapahtuma, jossa vanhemmat ja hoitajat pääsevät alle kaksivuotiaiden lasten kanssa elokuviin. Salissa on himmeä valaistus koko elokuvan ajan, äänet ovat hiljaisemmalla kuin normaalisti, salissa on sekä ruuan lämmitys- että vaipanvaihtopisteet ja vaunut voi jättää parkkiin salin ulkopuolelle. Toki jos esitettävä elokuva on sallittu kaikenikäisille, myös yli kaksivuotiaat lapset voivat tulla mukaan.
Ensimmäinen Vauvakinoni oli ihan mukava kokemus. Myös pienokaiseni suhtautui tilanteeseen rauhallisesti, häntä eivät muiden vauvojen itkut ja kiljahtelut häirinneet ja elokuvaa hän ei edes noteerannut. Pidin siitä, että saliin sai mennä minne vaan istumaan ja että ympärillä oli mukavasti tilaa. Näin sain vaunukopan nostettua viereiselle penkille ja pystyin helposti valvomaan neidin nukkumista. Vaipanvaihto sujui meillä salin etuosan reunassa oikein sulavasti, paikalla oli valmiiksi vauvapyyhkeitä ja vaippojakin joten omien puuttuminen ei olisi haitannut. Ainoa, mikä minua häiritsi oli tapahtuman tietynlainen kaupallinen luonne. Minusta ei tuntunut siltä, että menin ainoastaan elokuviin niin kuin olin alun perin suunnitellut, vaan että tulin tapahtumaan jossa minulle yritettiin kaupata kaikenlaista tavaraa. Toki ymmärrän, että tällaiset tilaisuudet ovat markkinoinnin kultakaivos mutta silti soisin elokuvafanina itse elokuvan olevan mieluummin pääosassa. Mutta, mikäli seuraavien Vauvakinojen elokuvat ovat mieleeni, menen varmasti uudestaan.
Tekstit
