Tietyt elokuvat, kuten vaikka kirjat, musiikkikappaleet, maut, äänet tai vastaavat, liittyvät mielessämme aina tiettyihin hetkiin tai tuntemuksiin. Jotkut näistä assosiaatioista ovat positiivisia, jotkut negatiivisia. Ja jotkut vain ovat.
Eräänä kesäisenä iltana noin 10 vuotta sitten soitin ystävälleni, jonka kanssa minulla oli ollut aikaisemmin keväällä riitaa. Olin kyllästynyt hänen pompotteluunsa, hänen hysteeriseen ja tunnepitoiseen tapaansa suhtauta jokaikiseen asiaan, hänen jatkuviin lapsellisiin ja turhiin parisuhdedraamoihinsa sekä ennen kaikkea siihen, miten hän jatkuvasti halveksi ja ylenkatsoi minua vain siksi, etten ollut samanlainen miehistä riippuvainen sarjadeittailija kuin hän. "Et sinä tiedä tunne-elämästä mitään, kun et ole koskaan seurustellut." olivat hänen sanansa. Erään kipakan sananvaihdon seurauksena olin sitten lähettänyt hänelle tunnemyrskyssä kirjoittamani sähköpostin, jossa purin turhautumistani ja suuttumustani häneen ja hänen käytökseensä. Sähköpostin sanamuotoja kadun yhä, mutta sanoman sisältöä en koskaan.
Kun en ollut kuullut häneltä vastausta, päätin soittaa ja yrittää selvittää asiat puhumalla. Kävi ilmi, että ystäväni ei nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa. Hänen mielestään oli täysin luonnollista ja hyväksyttävää, että hän oletti ympärillään olevien ihmisten laittavan oman elämänsä hyllylle hänen ongelmiensa selvittelyn ajaksi ja hänen mielestään oli muilta itsekeskeistä käytöstä olettaa, että hän voisi edes joskus tehdä samoin. Hän syytti minua tunteettomaksi ja oli selvästi sitä mieltä, että olin ottanut hänen käytöksensä puheeksi vain ilkeyttäni. Hänelle tuli aitona järkytyksenä se tieto, että hänen käytöksessään voisi olla jotain vikaa. Olin aloittanut tämän puhelun olettaen, että voisimme keskustella asioista kuin aikuiset mutta puhelun edetessä tajusin, että kaikki järkiperinen käytös on tämän ihmisen kanssa mahdotonta. Puhelun päätyttyä tiesin, että ystävyytemme oli ohi. Ja hyvä niin.
Samana iltana televisiosta sattui tulemaan Guy Pearcen tähdittämä australialainen elokuva Vihollinen housuissani (Dating the Enemy), sinänsä hupsu romanttinen komedia jossa seurusteleva pariskunta oppii toisistaan ja itsestään jotain uutta kun he maagisesti vaihtavat kehoja. En olisi muuten todellakaan kiinnittänyt tähän leffaan mitään huomiota, mutta edellä mainitun riitaisan maratonpuhelun seurauksena eläydyin elokuvaan hyvin vahvasti. Se auttoi minua kaivamaan esiin puhdistavan itkun joka selvensi ajatuksiani ja päätäni. Nykyään liitän aina Guy Pearcen, kehonvaihto-teeman ja tuon historian hämärään jääneen elokuvan tuohon kesäiseen iltaan, tuohon puheluun ja entiseen ystävääni. Ja tajuan, miten huomattavasti paljon laadukkaampaa elämäni on ilman häntä, vaikka hän tuolloin uhosikin minun jäävän koko elämäni ajaksi yksin ilman ystäviä. Toisin kävi.
Tekstit
