8.3.2012

Joe Wright: Hanna (USA/UK/Saksa 2011)

Hanna (Saoirse Ronan) on teini-ikäinen tyttö joka on asunut koko elämänsä eristyksissä isänsä Erikin (Eric Bana) kanssa jossain Kuusamon lähellä. Hän ei tiedä mitään muuta kuin miten taistellaan, metsästetään, selvitään hengissä ja sen, että jonain päivänä hänen on löydettävä tiensä erääseen tiettyyn osoitteeseen Berliinissä. Hän ei ole koskaan kuullut musiikkia, katsonut televisiota, nähnyt elokuvia, tai tavannut muita ihmisiä kuin isänsä. Hanna on eräänlainen huippuun viritetty taistelukone, jolla on kuitenkin myös inhimillinen puoli. Eräänä päivänä kutsu käy ja Hanna on tosipaikan edessä. Hänen on selvittävä yksin CIA-agentti Marissan (Cate Blanchett) lähettämistä tappajista ja löydettävä tiensä sinne Berliiniin. Mutta kuka, tai mikä, Hanna on? Miksi CIA haluaa hänet? Miksi Erik päätti eristää tytön ulkomaailmasta ja kouluttaa hänestä taistelijan?

Hanna on visuaalisesti ja teknisesti todella hieno ja jännittävä elokuva, joka kuitenkin jää hieman maalista. Se ei osaa hyödyntää teemojaan ihan loppuun asti ja jää valitettavan etäiseksi ja pinnalliseksi. Elokuva hukkaa potentiaalinsa ottaa kantaa ajankohtaisiin, ihmisoikeuksia koskeviin, kysymyksiin ja tyytyy sen sijaan näyttämään visuaalisesti hienoa toimintaa. Toimintaelokuvana Hanna onkin erittäin pätevä, mutta minä jäin silti kaipaamaan jotain vähän syvällisempää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails