24.4.2012

Älä koske, äläkä mieluiten edes katso

Kävimme sunnuntaina Karhunpennun kanssa moikkaamassa ystävääni Jennyä ja tämän hurmaavia tyttäriä kaukana Espoon metsissä. Silmiini osui pöydällä lojuva uusin Demi-lehti, jossa käsiteltiin nuoriin tyttöihin kohdistuvia seksin ostoehdotuksia. Useimmiten tyttöjä lähestyttiin netissä, mutta moni ehdotus oli tullut myös ihan suoraan kadulla, pari omalta poikaystävältäkin.

Yhteistä näille tarinoille oli se, että tytöt olivat tapahtumahetkellä 13–16-vuotiaita, ehdottelijat lähes poikkeuksetta heitä ainakin 20 vuotta vanhempia miehiä jotka tiesivät tasan tarkkaan olevansa tekemisissä lapsen kanssa.

Brooke Shields Louis Mallen elokuvassa Pretty Baby (USA 1978)

Kuin sattumalta olimme töissä puhuneet kahvitauolla vastaavasta asiasta juuri edellisellä viikolla. Jokaisella meistä, aikuisia kolmikymppisiä naisia kaikki, oli menneisyydessämme kokemus jossa vanhempi mies oli lähestynyt meitä sopimattomin ja usein todella kuvottavin elkein ja/tai puhein. Jokainen meistä oli ollut tapahtumahetkellä 13–16-vuotias. Kaikkia tapauksia yhdisti se, että tekijä käyttäytyi ikään kuin asiassa ei olisi mitään outoa tai epäsopivaa, pikemminkin tilanne oli hänen mielestään jopa vitsikäs. Jokainen meistä taas muisteli tapahtumia ällöttävänä, inhottavana, ahdistavana ja kauheana. Enkä voi sanoa tuntevani yhtään naista, joka ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä joutunut jonkinnäköisen seksuaalisesti arveluttavan kohtelun kohteeksi.

Nuorten tyttöjen vanhemmilta miehiltä saamat epäsopivat ehdotukset eivät siis ole mikään uusi asia, mutta se ei tee siitä hyväksyttävää. Pikemminkin se saa minut ihmettelemään, mikä saa ihmiset käyttäytymään niin? Mikä saa aikuisen luulemaan, että lapsi on kauppatavaraa jonka voi ostaa omaksi huvikseen? Mikä saa jonkun kuvittelemaan, että vapaa-aikaansa kaveriporukassa kauppakeskuksessa viettävät tytöt ovat siellä myymässä itseään? Mikä saa jonkun esineellistämään toista ihmistä näin, kuvittelemaan että toisen olemassaolon ainoa tarkoitus on toimia toisten mielivallan ja halujen toteuttamisen välikappaleena?

Oma kehomme on ainoa asia, minkä oikeasti tässä maailmassa omistamme. Kenenkään ei pitäisi joutua luopumaan tästä itsemääräämisoikeudesta. Ei lapsen, eikä varsinkaan aikuisen.

Oletteko te, lukijani, joutuneet lapsena tai nuorena aikuisen seksuaalisten lähentelyjen kohteeksi? Jos olette, niin miltä se tuntui? Miltä se tuntuu nyt aikuisena, kun mietitte asiaa?


6 kommenttia:

  1. Sanottakoon tässä, että vaikka kirjoitinkin tyttöjen kokemasta seksuaalisesta lähentelystä, tiedän myös poikien joutuvan kokemaan vastaavaa. Esimerkiksi eräs entinen työkaverini, mies, kertoi miten hänen kouluaikainen liikunnanopettajansa halusi aina "tarkistaa, että pojat käyvät suihkussa". Siinä se äijä oli kuulemma seissyt pukuhuoneen ovella virne naamalla ja katsonut kun pikkupojat kävivät suihkussa. Oli kuulemma muutenkin aika ällöttävä tyyppi.

    VastaaPoista
  2. Mä oon Espoosta kotoisin ja ala-asteen lopussa, eli 13-vuotiaana, kun aloin aktiivisesti käymään Helsingissä, niin alko myös ahdistelut. Olin siihen aikaan aika huomiotaherättävän näköinen, paljon meikkiä ja punkluukki. Sillon se ei ollu niin yleistä ku nykyään ja se herätti ihmisissä paljon (negatiivista) huomiota. Ihmiset (tai siis miehet) tulkitsi sen niin, että mulle saa tulla sanomaan ihan mitä vaan ja oon halpa huora. Muistan, kuinka jopa lapsien kanssa kulkevat perheenisät huus mulle ja mun tyttökaver(e)ille törkeyksiä. Tolloin alle parikymppisenä oli oikeestaan aikamoista piinaa edes kulkea ulkona, koska jos joku ei tullu kyselemään maksusta mukaan, niin sain kuulla muunlaisia solvauksia. En kuitenkaan halunnu luovuttaa ja alkaa pukeutuu täysin huomaamattomasti.

    Mä olin nuorempana tosi herkkä ja ujo, mutta tuol ulkomaailmas selviäminen toi musta esiin ihan uuden luonteenpiirteen. Joskus saatoin vaan "seota" jos joku tosi ällö tapaus tuli ehottelemaan maksullista seksiä ja sit saatoin hyökätä sen kimppuun ja alkaa hakata sitä jollain kättäpidemmällä. Mun päässä vaan napsahti ku ahisti ja vitutti niin saatanasti. Kannoin jossain vaiheessa jopa vasaraa mun käsilaukussa, koska musta tuntu et en voi lähtee normaalisti perjantai-iltana ulos tapaa mun kavereita, koska se oli enemmänki sääntö- ku poikkeus et joku käy muhun sanallisesti tai fyysisesti käsiks. Opin myös jo 13-vuotiaana, ettei poliiseja kiinnosta jos niille menee kertomaan ahdistelusta.

    Nyt kun oon lähemmäs 30vuotias niin ahdistelu on kummasti vähentyny, vaikka kyllä sitä aina välillä tapahtuu. Inhottaa vaan tajuta se fakta, että se on vähentynyt sen takia, että mä näytän nykyään aikuiselta naiselta, enkä pikkutytöltä, joka on vielä niin kokematon, että sille voi mukamas tehdä ihan mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Muistan, kuinka jopa lapsien kanssa kulkevat perheenisät huus mulle ja mun tyttökaver(e)ille törkeyksiä."

      Tämä pysäytti. Millaisen mallin nämä tyypit luulivat antavansa lapsilleen?

      Ennen kuin joku tulee sanomaan, että "no mitäs pukeuduit niin provosoivasti, itsepähän kerjäsit huomiota", niin haluan sanoa että minä pukeuduin lapsena tennarit-farkut-college -linjalla. Ja silti tuli joskus ehdotuksia.

      Poista
  3. Sitä mäkin aina mietin, että miten ne kehtaa huutaa vielä lastensa kuullen. Ja masens se fakta, että ne limaset äijät on ihan normaaleja miehiä kaikista yhteiskuntaluokista.

    Mulle toi provosoiva pukeutuminen oli myös suojamaski. Välil oli helpompi tuudittautua siihen uskoon, että ihmiset halveksuu ja vihaa mua vain mun ulkonäön takia eikä siks että mus ois oikeesti jotain vikaa. Ei se kyllä aina ihan onnistunut.

    VastaaPoista
  4. Muistan viidennen ja kuudennen luokan välisenä kesänä, kun olin paikallisen 4H-yhdistyksen kojulla myymässä markkinoilla arpoja tms., tuli siihen eräs mies juttelemaan. Koska meidät on kasvatettu hyvin käyttäytyviksi veljeni kanssa ja olen aina tullut toimeen eri ikäisten ihmisten kanssa, en kokenut asiaa aluksi kummallisena, siinähän nyt vain turisee.

    Mutta siinä vaiheessa, kun mies ei enää puhunut sellaista yleispätevää small talkkia vaan keskustelu siirtyi siihen, että mies kertoi käyvänsä usein kirjastossa ja kysyi, käynkö minä myös, tunsin oloni ahdistuneeksi. En nyt siis enää tarkkaan muista, mitä ko. mies nyt oikein puhui ja kyseli, mutta koin tilanteen ahdistavaksi, siis juuri sellaiseksi että 40-vuotias mies yrittää hakea itselleen lapsimorsiota. Taisipa vielä olla niin, että mies oli pienessä maistissa.

    Muistan, että itselläni oli sellainen likainen olo tapahtuneen jälkeen, vaikka mitään ei tapahtunut. Nyt, en oikein osaa kuvailla tunteitani kuin, että minua käy sääliksi tuollaiset miehet ja toivoisin, ettei kenenkään lapsen tai nuoren aikuisen tarvitsisi tuntea oloaan likaiseksi epämääräisten ehdottelujen ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuossakaan ei periaatteessa tapahtunut mitään, niin se on jännä miten vaisto toimii. Kyllä minustakin olisi outoa jos joku aikuinen humalainen mies tulisi kysymään pikkutytöltä käykö tämä usein kirjastossa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails