16.4.2012

Movie Monday #45 - Stanley Kubrickin Hohto

Entisiä suosikkielokuvia, jotka tuntuvat nykyään aivan hölmöiltä, on aika paljon. Kuluneet efektit, tyhmä tarina, pahviset näyttelijät ja kömpelö musiikki on tehnyt tepposensa monelle lapsuuden suosikille. Sitten ovat ne leffat, jotka kolahtivat koska ne sattui näkemään tietyssä mielentilassa tai elämäntilanteessa mutta jotka eivät ole sen jälkeen onnistuneet enää tekemään vaikutusta.

Omalla kohdallani kuitenkin tärkein elokuva, jonka suhteen mieli on muuttunut täysin, on Stanley Kubrickin Hohto. Näin elokuvan ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä, heti kun olin lukenut Stephen Kingin kirjan. Kirja teki minuun valtavan vaikutuksen ja odotin elokuvalta paljon.


Petyin karvaasti. Inhosin Kubrickin tekemiä muutoksia juoneen, inhosin elokuvan visuaalista ilmettä, inhosin kaikkea. Erityisesti inhosin Shelley Duvallin valintaa Wendyn rooliin. Kubrick oli tehnyt Kingin kirjan vahvasta, seksikkäästä, moniulotteisesta naisesta vikisevän idootin. FAIL!!!

Seuraavat kymmenen vuotta järkytin itseriittoisia fanipoikia julistamalla Hohdon huonoksi ja yliarvostetuksi elokuvaksi. Tykkäsin jopa 1990-luvulla tehdystä minisarjasta enemmän, samojen fanipoikien suureksi järkytykseksi.

Sitten, Karhumiehen innoittamana, katsoin elokuvan uudestaan. Ja mieleni muuttui. Nykyään Hohto on mielestäni yksi parhaimpia kauhuelokuvia kautta aikojen ja todellinen mestariteos.

Mutta yhdestä asiasta olen yhä samaa mieltä. Shelley Duvall on täysin väärä valinta Wendyn rooliin.

3 kommenttia:

  1. Heh, oma suosikkiaiheeni tutkiskella, mitä tulee elokuvan arvosteluperusteisiin. Loistava esimerkki myös teoksesta, jonka kirja- ja elokuvaversiota on lähinnä turha mutta silti niin välttämätöntä vertailla.

    Jos haluaa nähdä juuri samanlaisen elokuvan kuin mitä kirja on, toki kannattaa sitten ihan suosiolla katsoa se uudempi, uskollisempi versio (ei itseasiassa edes huono, vaikka elokuvana mitätön ja se poika on mielestäni järkky valinta).

    Jos haluaa nähdä nimenomaan elokuvana mestarillista jälkeä, ei kovin montaa parempaa teosta olekaan kuin Kubrickin Hohto. Elokuvalla on kaikin puolin tärkeä osa omassa elokuvahulluudessani, olen rakastanut ja pelännyt elokuvaa jo aivan pienestä, sekä keräillyt lehdistä arvosteluja siitä, etenkin niitä negatiivisia. Se on myös ensimmäisiä elokuvia, jonka kuvausta, lavastusta, leikkausta ja musiikinkäyttöä olen tietoisesti seurannut ja arvostanut.

    VastaaPoista
  2. Siitä vielä, että luulisin mielenmuutoksen useimmin menevän päinvastaiseen suuntaan tämän elokuvan osalla. Se saattaa joillain menettää tehojaan, koska sillä on niin vahva paikkansa populaarikulttuurissa.

    Ja Shelley Duvallista vielä sen verran, että hänen roolisuorituksensa lie ainut asia mistä en ensikerroilla pitänyt, mutta jollain tavalla olen jopa tykästynyt tämän suoritukseen myöhemmin. En osaa sanoa onko se varsinaisesti vieläkään mielestäni hyvä, ehkä ei, mutta en haluaisi nähdä sitä toisenlaisenakaan.

    VastaaPoista
  3. Minä pidin Kubrickin Hohdosta kuin hullu puurosta jo ensikatselusta saakka, eikä minua häirinnyt laisinkaan tarinaan tehdyt muutokset, koska pidin niitä ymmärrettävinä.
    Toisaalta en myöskään inhonnut sitä Mick Garrisin tekemään minisarjaakaan, vaikka en sitä minkäänlaisena mestariteoksena, tai edes keskitasoa parempana tuotoksena pidä. Mick Garrisin tekemäksi se oli ihan hyvä ja King-minisarjaksi perus-ok. Se minisarjan kakara olisi kyllä ansainnyt kirveen päähänsä.

    Shelley Duvallista pitää mainita se, että alunperin minäkin pidin häntä aivan kauhean huonona valintana Hohtoon, mutta dvd:n ekstrana oleva tekodokkari muutti mieleni. Se on vain sama juttu kuin Veronica Cartwright Alienissa, että se vinkuna on ajaa hulluksi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails