19.12.2012

On ihanaa olla aikuinen

Tänään bussimatkalla töihin istumapaikkani osui noin 10–12-vuotiaiden tyttöjen porukan viereen. Nämä tytöt kulkevat usein tällä bussilla samaan aikaan kanssani ja kuuntelen joskus heidän juttujaan toisella korvalla. Tällä kertaa tytöt olivat päättäneet ottaa asiakseen kertoa yhdelle porukan tytöistä, miksi tästä ei pidetä ja miksi tämän kaverit eivät halua olla hänen kanssaan. Tai lähinnä, yksi kovaääninen tyttö puhui, toinen komppasi ja läksytyksen kohteena ollut tyttö yritti parhaansa mukaan puolustautua ja sanoa vastaan. Johtajatyttö oli todella taitava saadessaan sekä itsensä että muut vakuuttuneeksi siitä että kaikki vika oli kohteena olevassa tytössä. Koska Kohde oli sitä ja tätä ja monta muuta asiaa, niin Johtajalla ja hänen alamaisillaan - joista hän käytti termiä "kaverit" - ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea Kohde ulkopuolelle.

Kuva: iStockphoto

Mieleni teki sanoa jotain mutta toisaalta, mitä minä olisin voinut ulkopuolisena tehdä? Ottaa minulle tuntemattoman Johtajan puhutteluun? Sanoa, että vika on myös hänessä? Että jos hän olisi avarakatseisempi ja kiltimpi niin ehkä hän olisi valmis ottamaan Kohteen sellaisena kuin tämä on? Että ehkä Kohde on juuri sellainen outo ja hiljainen kuin mitä Johtaja väittää hänen olevan siksi koska hän joutuu olemaan tekemisissä Johtajan kaltaisten epämiellyttävien ihmisten kanssa päivittäin? Olisiko tästä ollut mitään hyötyä?

Kävellessäni bussipysäkiltä töihin mietin tyttöjen käyttäytymistä ja tajusin taas, miten ihanaa on olla aikuinen. Kuinka ihanaa on omata sen verran elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta että osaa ottaa rennosti ja antaa ärsyttävienkin ihmisten vain olla. Helppoa tähän pisteeseen saapuminen ei ole ollut eikä tässä pisteessä pysyminenkään ole aina maailman yksinkertaisin tehtävä, mutta jotain minä koen näiden vuosien aikana hankilökohtaisella saralla saavuttaneeni. Koen, että olen oikeasti kasvanut ihmisenä sen verran että osaan jo suurimman osan ajasta jättää ihmisten jutut omaan arvoonsa ja ymmärtää, milloin pitää vaan jatkaa eteenpäin ensisijaisesti omaa ääntä kuunnellen.

Näin talvipakkasilla se tarkoittaa muun muassa sitä, että vedän iloisesti jalkaani rumat mummovillahousut ja pitkät kalsarit enkä tunne oloani lainkaan urpoksi. Päinvastoin. Työpaikan kahvihuoneessa se tarkoittaa sitä, että voin sulkea oman työpaikkani Johtajan jutut pois mielestäni ja keskittyä juttelemaan niiden ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja joiden seurassa oikeasti haluan olla.

Olen aikuinen. Ja iloinen siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails